Katselin kahta kurkea, jotka ylväästi tanssahdellen ja iloisesti askeltaen heinikon suojassa, jossa myös jälkikasvua kaksin kappalein. Mikä taivaallinen näky. Käyn usein katsomassa kurkiani. Ja haikeus täyttää mieleni.
Kohta on aika, joka erottaa meidät, syysmuutto, joka on muutaman viikon päästä edessä. Linnut vaihtavat paikkaa yhtenään. Levottomasti vaisto ajaa niitä takaa. Jos tänne pohjolaan jäämme, emme selviä kylmästä talvesta. Viimasta ja lumesta. Muuttomatkamme on pitkä ja paljon vaarallisia tilanteita täysi. Matkamme jatkuu tuhansien kilometrien päähän lämpimään. Kurjet hyvästelevät minut kyynelsilmin.
Toivottavasti tavataan ensi keväänä samassa paikassa. Jaksan kyllä odottaa, kun siivettömänä en pääse kurkieni mukaan.
Pian loppuu lämmin kaunis kesämme. Uimarannat… autioituneet puistot hiljenee…. Jotakin aina jää muistin syövereihin.
Marja Mäkinen, Pälkäne
