Teppo Annila astelee kameran eteen hymyillen. Ei hän sentään täysin uudelleensyntynyt ole, mutta harjoitukset ovat tehneet tehtävänsä. Mieli on virkeä.
– Silloin kun aloitin lajin, tunsi hyvinkin selvästi olevansa treeneistä tullessa kuin uusi kaveri. Muistan, kun etenkin alussa huomasi kiinnittävänsä huomiota siihen, miten iso osa lajia on vaikkapa salin ja harjoituskavereiden kunnioittaminen. Kyllä se tuo erilaista linssiä laseihin.
Kirkkaasta mielestä huolimatta kroppa tuntee harjoitelleensa, etenkin tänään. Annila ei kuulu maajoukkueeseen, mutta hänellä on takanaan Tampereella pidetyt maajoukkuetason taitajien treenit, joissa ”mentiin aika lujaa”.
Kendossa ei ole erillisiä tasoryhmiä, vaan yhdessä voivat harjoitella ihan kaikki aloittelijoista pitkälle edenneisiin. Harjoituspareja kierrätetään treenien aikana, joten samoissa harjoituksissa pääsee kosketuksiin eri ikäryhmiä tai taitotasoa edustavien harrastajien kanssa.
– Ulkoa päin ei pysty näkemään toisen taitotasoa esimerkiksi tietyn värisestä vyöstä. Tason voi nähdä vain seuraamalla toisen tekemistä ja ottelemalla häntä vastaan.
Annila on itsekin kiertänyt kendokilpailuja SM-tasolla, ja suunnitelmissa on osallistua myös nurkan takana jo odottaviin SM-kisoihin Espoossa. Vaikka kilpailuhenkisyyttä löytyykin, ei kisaaminen ole kuitenkaan hänelle se lajissa eniten viehättävä asia.
– Se on itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen pitkäjänteisen harjoittelun kautta. Lajin tekniikkakin voi näyttää yksinkertaiselta, mutta sen osaaminen syvällisesti on todella haastavaa. Mitä pidemmälle mennään, sitä pienempiin yksityiskohtiin mennään. Se on yksi koukuttava asia: aina voisi viilata vielä tuota ja tuota. Tietyn tyyppistä ihmistä se ehkä vaatii.
Annila päätyi kendon pariin reilu kymmenen vuotta sitten uutta harrastusta etsiessään. Kamppailulajit kiinnostivat, ja kendo näytti houkuttelevalta. Vailla sen kummempia perustietoja Annila suuntasi lajin peruskurssille.
– En oikein tiedä odotuksista, haussa oli lähinnä vain mielenkiintoinen laji. Siihen lähdettyäni huomasin, että kendossa on sellaista syvyyttä, jota en ole muista lajeista löytänyt, eri urheilulajeja kolunnut ja etenkin salibandyn sekä jalkapallon parissa viihtynyt Annila kuvailee.
Kendo on kamppailulaji, jossa otellaan miekoin haarniskaan pukeutuneena. Vastustajaa yritetään osua päähän, ranteisiin, kylkeen tai kurkkuun.
– Hipaisu ei riitä, vaan osuman pitää olla ihan kunnollinen, Annila huomauttaa.
Vaikka tarkoituksena on lyödä ja osua vastustajaan, Annilan mukaan voimalliset kirvesiskut eivät kuulu lajiin. Oikeastaan silkkaan voimaan perustuva sinne päin huitominen on vain haitaksi eikä sitä, mitä kendossa haetaan.
– Tavoitteena on rento ja sitä kautta nopea lyönti. On oltava oikeassa asennossa ja osoitettava oikeanlaista henkeä. Äänenkäyttö on tyypillistä, ja hengitystekniikka on myös tärkeässä roolissa.
Oikea ja turvallinen lyöminen opetetaan heti peruskurssilla, eikä Annila ole satuttanut itseään kendossa.
– Palloilulajeissa sen sijaan on tullut selkävammaa ja muuta sellaista, hän muistelee.
Miekan heiluttelu on Annilan mukaan kuitenkin yllättävän raskasta eikä todellisuus aina vastaakaan lajia kokeilemaan lähtevien mielikuvia.
– Esimerkiksi Star Wars -elokuvan jälkeen meidänkin seuraamme tuli todellinen yleisöryntäys, mutta vuoden jälkeen lajin parissa jatkaneiden määrä ei lopulta mitenkään poikennut tavallisesta.
