Hakutulokset: kiinteisto
Valtakunnalliseen vertailuun nähden Pälkäneen kunnan kiinteistöt ovat hiukan keskitasoa parempia.
Sappeen ratsutila kiinteistöineen on ollut myynnissä jo pitkään – ”Ei meillä mikään kiire pois ole, mutta uusi jatkaja ei olisi pahitteeksi”
Myyntiajatus syntyi aikoinaan sitä kautta, että kaikilla neljällä osakkaalla on paljon muitakin bisneksiä. Jostakin voisi hyvin luopuakin.
Uhkasakko asetettu entisen Siwan kiinteistöön kuuluvalle rakennukselle – ”Uhkasakkoja lähetellään, mutta kysymyksiin ei vastata”
Kiinteistön omistava Juuso Saarinen ihmettelee kunnalta tullutta uhkasakkoa, mutta samaan aikaan hänen kysymykseensä ei ole vastattu. Pälkäneen kunnan mukaan rakennusvalvontaan ei kysymystä ole tullut.
Kunta on laittamassa useita kiinteistöjä myyntiin osana talouden tasapainotusta – listalla ovat muun muassa Rautajärven koulu ja HYP-areena
Kunnanhallituksen esityslistalla todetaan, että merkittävä osa kunnan talouden tasapainotusohjelmaa on kunnan kiinteistöjen ja tulevien investointien karsinta.
Kiinteistöveron korotus, elinvoimalautakunnan lakkautus, yksityistieavustusten supistaminen – näitäkin pohditaan Pälkäneen talousohjelmassa
Pälkäneen elinvoimalautakuntaa esitetään lakkautettavaksi ja samalla jäsenmäärää pienennettäväksi sekä teknisessä että sivistyslautakunnassa. Lisätuloja haetaan esimerkiksi kiinteistöveroon kohdistuvista korotuksista.
Tapio Mattila päätyi kiinteistöhuoltomieheksi kolarin seurauksena – onneakin oli onnettomuudessa mukana
Tapio Mattilalla meni aikanaan aikaa kolarin käsittelyyn. Hän on tyytyväinen siitä, että voi nyt tehdä kiinteistönhoitotöitä monipuolisesti.
Entisen Nisukahvilan kiinteistöstä kaksi kiinnostunutta – hintapyyntö pysynyt samana
Nisukahvilana toiminut kiinteistö on ollut myynnissä viime kevättalvesta.
Entisen Nisukahvilan kiinteistöstä kaksi kiinnostunutta – hintapyyntö pysynyt samana Lue lisää
Kunta myy lämpölaitoksen kiinteistön Pälkäneen Aluelämmölle
Kiinteistön myymistä kunnan omistamalle yhtiölle pidetään perusteltuna useista syistä.
Kunta myy lämpölaitoksen kiinteistön Pälkäneen Aluelämmölle Lue lisää
Kaupunki ostaa kiinteistön Saarenmaalta
Kaupunginhallitus näytti vihreää valoa kaupalle viime kokouksessaan.
Kaupunki ostaa kiinteistön Saarenmaalta Lue lisää