Nina-Carita Säpyskä

avatar

  • Ammatit: Eläinlääkäri lähti delfiinien matkaan

    Pirkko Syrjäläisen tie eläinlääkäriksi ei auennut suoraan, sillä eläinlääketieteellisen ovet pysyivät kiinni ensimmäisen ja toisenkin kerran. Tulevissa työtehtävissä odotti muun muassa Särkänniemen delfiinien lääkärinä toimiminen.

  • Kylä, jota ei vielä nujerrettu

    Kautialassa roikuttiin löysässä hirressä pitkään. Kuka muuttaisi kylään, jota ollaan lopettamassa?

  • Täyttä höyryä menneeseen

    Kangasalan asema palasi hetkeksi vanhaan loistoonsa, kun 70-vuotias höyryveturi Ukko-Pekka pysähtyi historialliselle asemalle hakemaan matkustajia. Veturivanhus puski sunnuntaina Tampereelta Orivedelle kahdesti ja houkutteli kummallakin kerralla junavaununsa t

  • Täyttä musiikkia!

    Aitoo soi yhä vahvemmin ja syvemmin. Suomen Työväen Musiikkiliiton Aitoon musiikkikurssit ottivat paikkansa kesäkuun lopussa kylän kesässä ja tuovat musiikkia Kirkkareita edeltävään aikaan. Teiskon ja Ylöjärven kurssit yhdistyivät Pälkäneellä ja nyt musiikin h

  • Kukkia on kaunis myös parin metrin syvyydessä

    – Kun muutin tänne Valkeakoskelta, aloin samoilla Kukkian rannoilla. Sieltä löytyi hienoja kallioita ja kivikkoja, Petri Valtanen kertoo. Kukkia alkoi kiehtoa yhä enemmän ja mies lähti tutkimaan sitä uiden ja sukeltaen. Innostuksen kasvaessa kausi jatkui yhä p

  • Rajalansaaren savusaunaan ovat tervetulleita myös tamperelaiset

    – Nyt meni tämä poika ihan sanattomaksi, kun tällaisen tittelin sain, sanaili Vuoden Saunatonttu Timo Ailio. Upea titteli myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa Rajalansaaren savusaunan kauden avajaisissa. Vuoden Saunatonttu sai Perttu Pohjanperän veistämän miehek

  • Aapiskukon paluu juhlistaisi Medelplanin juhlavuotta

    Pälkäneen kunnan säästökuuripohdintojen ohessa ilmoille heitettiin ajatus aiempaa paremmasta profiloitumisesta. Kuntalaiset ovat vastanneet huutoon: ehdotuksina saatu jo mm. kylien nimien ja vaakunan vaihtoa.

  • ”Hyvä palliatiivinen hoito ja saattohoito suojelevat jäljellä olevaa elämää”

    – Oikeus hyvään palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon, oikea-aikainen saattohoitopäätös ja hoitavien ammattilaisten osaamisen varmistaminen ovat kolmen kärki asioissa, joita haluan ajaa, Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittu Riik

  • Kännykkä vie metsään

    – Tämä kani on niiiiin pehmeä! – Paljonko viiriäinen maksaa? Mä haluan sellaisen! Moni nelosluokkalainen oli torstaina sitä mieltä, että koulu, jonka pihassa on kotieläimiä, on paras mahdollinen koulu. Koko kunnan nelosluokkalaiset kutsuttiin viimevuotiseen ta

  • Paikkansa löytänyt

    Kangasalan kirkko raikaa, kun uusi johtava kanttori, Jukka Heroja avaa ääntään aamutuimaan. Kangasalan 250-vuotias kirkko on lämmin kylmänäkin kevätaamuna. – Tilat ovat loistavat. Urkuja kanttori ei yleensä pääse valitsemaan, mutta nämä ovat mielestäni yksi Ta

  • Työ ja harrastus kietoutuivat yhteen

    Kun Suomen Apteekkariliitto järjesti viisi vuotta sitten diabeteksen erityispätevyyskoulutuksen, farmaseutti Erja Kortesmaa päätti osallistua. Koulutuksen myötä Kortesmaalla on oikeus pitää apteekissa diabetespalvelua, joka antaa mahdollisuuden yksilölliseen n

  • Villisiat lisääntyneet Pirkanmaalla

    Pirkanmaan villisikakanta on kahden viime vuoden aikana runsastunut. Vuosi sitten syksyllä saatiin havaintoja useammasta pahnueesta ja myös kuluvalta syksyltä on pahnuehavaintoja. – Kaakkois-Suomessa on vahvimmat villisikakannat ja ne ovat levittäytyneet Venäj

  • Tavoitteena matka ilmojen halki

    – Ei ole ongelmia ajankäytössä, Sampo-Valtteri Joenvuori nauraa. Nuori mies tähtää tammikuussa järjestettäviin laskuvarjojääkärin kaksipäiväisiin pääsykokeisiin, lukee ylioppilaskirjoituksiin sekä käy autokoulua. Kun armeija tuli ajankohtaiseksi, vauhdikkaalle

  • Lohenpyrstö ja koirankaula hallussa

    Pauli Norosoja avasi hallinsa ovet lauantaina ja asetti hirsityönsä kansan ihasteltavaksi. Majaalahden hallissa Kangasalla valmistuvat käsityönä upeat hirsirakennelmat koirankopeista saunamökkeihin ja ulkokatoksiin. Myös Kangasala-talon lähiruokakattauksissa i

  • Eläimellinen syksy

    – Laitoimme yhdessä luokan kanssa kananmunat hautomakoneeseen. Niitä käänneltiin aamuisin, Kautialan koulun 1.–2.- luokkalainen Veera kertoo. Koulun haudontaprojekti on päättymässä onnellisesti, sillä kanahäkissä kuopii neljä virkeää untuvikkoa ja yksi myöhemm

  • Elämän viimeinen matka

    Kun sairaan voimat ehtyvät ja sairaus etenee siihen vaiheeseen, ettei sitä voida enää parantaa tai elinaikaa ei kannata enää hoidoin pidentää, siirrytään palliatiiviseen hoitoon. Se on oireenmukaista hoitoa, joka lievittää oireita ja kohentaa elämänlaatua. Pal

  • ”Jos osaat rakentaa Ikean huonekaluja, osaat asentaa mökkisähköt ”

    – Kangasalla tutkittiin aurinkoenergian mahdollisuudet kunnan rakennuksissa. Terveyskeskus olisi ollut ainoa, jossa investointi olisi ollut tässä vaiheessa kannattava, Kangasalan kunnan energia-asiantuntija Kirsti Raulo sanoo. Useissa kouluissa on hyvin kattop

  • Historia sai lisätilaa Kuhmalahdella

    Kuhmalahden kotiseutumuseon pihaan on noussut loppukesän aikana historiallinen hirsiaitta. Aitta siirrettiin museon pihapiiriin kivenheiton päästä Isopennontien varresta. – Se on katsellut tähän saakka Tampereelle menevää liikennettä, kotiseutuyhdistyksen puhe

  • Pyhiinvaelluksella tärkeintä on matkan teko

    Kangasalan lukion apulaisrehtori Tommi Helminen lähti viime kesänä heti ylioppilasjuhlien jälkeisenä maanantaina kohti Leonia, Luoteis-Espanjaa. Pyhiinvaellus oli haave, joka oli itänyt mielessä jo vuosikaudet. – Päätin tyttäreni synnyttyä antaa matkan itselle

  • Yrittäjäaukio keskelle Kangasalaa

    – Lyhyesti Yrittäjäaukion idea: Katsokaa ympärillenne! Kipinätahtaan Miia Pirinen osoitti lauantaina Kangasalan torille kerääntynyttä joukkoa. Yrittäjäaukion avaus keskelle Kangasalaa osui mukavasti samalle viikolle kuin Yrittäjän päivä ja osoitti, että yritt

  • Delfiinien matkassa

    Pirkko Syrjäläisen tie eläinlääkäriksi ei auennut suoraan, sillä eläinlääketieteellisen ovet pysyivät kiinni ensimmäisen ja toisenkin kerran. Tulevissa työtehtävissä odotti muun muassa Särkänniemen delfiinien lääkärinä toimiminen.

  • Yhteistä arkea englanniksi

      Kangasalan Englanninkielinen Leikkikoulu, Enkku, löytyy Pikonlinnasta perinteikkään sairaalarakennuksen suojista. Alue ei näytä tavallisen päiväkodin pihapiiriltä. Aidat puuttuvat, on vain komeaa luontoa ja keskellä aluetta kohoaa iso funkkiskolossi. Pääovie

  • Nokian matkassa

    Nokia täytti viime vuonna 150 vuotta. Yritys aloitti puunjalostuksesta ja kalosseista, mutta suurimmat rahat vuoltiin vuosina 1998–2012, kun Nokia oli maailman suurin matkapuhelinvalmistaja. Nokia on ollut nykyisenlainen kansainvälinen yritys vuodesta 1966, ku

  • Liikkumisen vapautta navetasta

    Puntarin kylä pysyy kunnossa, ainakin, jos se on Pia Rauhalahdesta kiinni. MP Navetta tarjoaa vanhalla lypsytilalla, maaseudun syleilyssä Method Putkisto sekä pilates-tunteja. Upealla salilla pääsee etsimään omaa liikkuvuuttaan ja hyvää oloa. Jo saapuminen Rau

  • Kuinka digitalisaatiota voi hyödyntää

    Kangasalan nelosluokkalaiset aloittivat koulunsa räväkästi retkipäivällä. Heti toisena koulupäivänä mentiin metsään. – Tämä on maatilapäivä, jolla tutustutetaan lapsia maaseutuun ja luontoon. Tässä koetetaan uusia opetusmetodeja uuteen opetussuunnitelmaan liit

  • ”Asenne ratkaisee, on keli kuin keli”

    Lauantaina järjestetty ensimmäinen Kuhmalahti Pulling sai uskomattoman määrän sadetakkikansaa liikkeelle. Moottoriurheilun huumaa ei pystynyt vähentämään edes koko tapahtuman jatkunut sade. – Luulen, että tuhannen kävijän raja meni rikki, myhäilee tapahtuman p

  • Polkujuoksun hurmaa

    Jos asfalttiviidakko ei houkuttele mutta haluaa haastaa itsensä, Sappee Trail Run on se paikka, johon kannattaa suunnata. Toista kertaa järjestetty polkujuoksukisa keräsi 89 osallistujaa Sappeen ja Laipanmaan metsiä kiertämään. Juoksemaan saavuttiin laajalta a

  • Pälkäne antaa kasvot Suomi-elokuvalle

    Sappeen metsässä vilisee tummiin pukeutuneita hahmoja. Kuvataan Saattokeikka-elokuvan toista versiota kohtauksesta, jossa pääosakaksikko, Noah Kin ja pitkän linjan näyttelijä Heikki Nousiainen kohtaavat metsässä kyyn. Ohjaaja Samuli Valkama on huomannut, että

  • Sielun salainen puutarha

    – Tulppaanit ovat minulle ikuisuusaihe. Maalaan kukkia aina tammi–helmikuussa, kun luonto on hiljaa, taiteilija Kaija Juurikkala sanoo. Kukat ovat vallanneet Pälkäneen Keltaisen Talon. Talon emäntä Heli Rapatti tiesi taiteilijaystävänsä kukkean sydäntalven ja

  • Tervetuloa puutarhajuhliin

    Keltainen talo on juurtunut Pälkäneen Nuijantalolle, jossa se avaa ovensa kolmatta vuotta. Matkailijoiden ratti kääntyy uuteen osoitteeseen, onhan Pälkäneellä aina menty Nuijalle. – Talo on nähnyt sisällissodan, täällä on tanssittu, käyty koulua, pelattu bingo

  • Puntarissa nähdään!

    Puntarin kentällä Kuhmalahdella käy kova kuhina. Iltapäivän sade ei ole haitannut nuoria urheilijanalkuja, jotka ovat tulleet koettamaan yleisurheilua. – Pikajuoksu oli hauskinta! Korkeutta en ollut ennen hypännyt, Krista Riihelä kertoo. Oona Volanen nauraa vi

  • Harrastamaan suoraan kotipihasta

    Helmisen–Vainion nelihenkistä perhettä yhdistää urheilullisuus. Perhe löysi Pälkäneestä täydellisen asuinpaikan liikkuvalle elämäntyylilleen. Omalta kylältä löytyy jokaiselle harrastuksia, joihin pääsee jalkaisin ja kimppakyyti järjestyy helposti. Hämeenlinnan

  • Oksat pois, eli vappu Rautajärven malliin

    – Tiisukin sanoi, että tarjoilut olivat paremmat kuin Tavastialla, nauraa rautajärveläinen yrittäjä-maanviljelijä Mika Hippeläinen, joka tarjoili kyläläisille ja vieraille kaikkien aikojen vappuaaton Rautahovissa. Aiemmin kaveripiirin matkoja järjestelleestä m

  • Parempaa kuin stadissa

    Rautahovin koko illan vappushow’hun myytiin parisataa lippua. Samalla lipulla pääsi näkemään Arimo Mustosen huikean Stand up -keikan ja loppuillasta radiossa ahkerasti soinut Tiisu koetteli Rautahovin kattorakenteita. Vaikka ilo olikin katossa, 60-vuotias ma

  • Kaikki oikein Sappeessa

    Kun ulkona sataa ensimmäiset lumihiutaleet, on jo aika suunnata katseet kesään. Sappeen kesäteatteri tarjoaa ensi kesänä Anna-Leena Härkösen romaaniin pohjautuvan Kaikki oikein -komedian, jossa Puttosen pariskunnan kohdalle osuu 7 miljoonan lottovoitto. Ohjaaj

  • Matkalla Rioon

    – Viime olympialaisia katsellessa ihmettelimme vaimon kanssa, miksei paralympialaisia näytetä televisiosta. Kun tutustuin Aleksi Kirjoseen ja Henry Manniin, päätimme tehdä dokumentin matkasta Brasilian paralympialaisiin, kangasalalaistunut esikoisdokumentarist