Kyliltä

Suuri Pohjan sota

Kuten laajalti tiedetään, Suuren Pohjan sodan suurin taistelu käytiin Pälkäneellä. Miehiä menetettiin tuhansia ja tulos oli jääkiekkonumeroiksi pelkistettynä Venäjän voitto 5–1.  Ja nolointa oli se, että Ruotsin armeijan, jota suomalaiset vanhan käytännön mukaisesti etulinjassa puolustivat, kaikki yksitoista maalitykkiä jäi ruostumaan tantereelle. Venäläiset olivat voittaneet ruotsalaiset Ukrainassa Pultavan taistelussa jo vuonna 1709. Se antoi heille puhtia…

Luomura haaveilee toimintansa laajentamisesta

Rakentaminen teollistuu kovaa vauhtia, ja hitec ja synteettiset materiaalit valtaavat alaa. Tällaiseen maailmaan kymmenen vuotta sitten syntyi luonnonmukaisen, ekologisen ja terveellisen (LET) rakentamisen puolesta puhuva Luomura ry. – Yksinkertaiset ja perinteiset ratkaisut eivät ikävä kyllä ole tätä nykyä suurinta huutoa rakentamisessa. Kaupallisuus peittää aidot arvot, ja talopaketit valtaavat yhä enemmän alaa omatoimirakentamiselta, arkkitehti ja tutkija…

Yläkoululaisten hammashoitovideo toi tunnustusta

Monenlaiset hahmot Munamiehestä Harry Potteriin istuutuvat hammaslääkärin tuoliin Pikkolan yläkoululaisten hauskassa videossa. – Huumori on mainio keino saada nuoret kiinnostumaan tylsähköstä asiasta, kuten hampaiden hoito, kehuu Leaf Suomi Oy:n ksylitolitiedottaja Milla Vihanto. Vihanto toimi tuomariston puheenjohtajana Vuoden terveyskeskushammashoitola -kilpailussa, jossa Kangasalan terveyskeskuksen Pikkolan hammashoitola palkittiin erityisellä Huumori ja heittäytyminen -diplomilla. Tuomaristo kiittelee hammashoitolan väkeä esimerkillisestä…

Kunta maksaa huonoista elämäntavoista

Nimeltä mainitsematon kunnan sosiaalitoimi maksoi tuhansia euroja yhden potilaan kertakäynnistä hammashoidossa. Pelkästään nukutus maksoi hieman alle kolme tonnia. – Kaupungit ja kunnat lähettävät meille maksusitoumuksella yhä enemmän lapsiperheitä ja nuoria, jotka saavat hoidon nukutuksessa. Yhden potilaan kohdalla teimme työtä seitsemän tuntia, kun potilaan jokainen hammas korjattiin, Aiderixin anestesiaerikoislääkäri Mauri Numminen kertoo. Yritys tekee hammasremontteja nukutetuille…

Comenius tuo Euroopan luokkahuoneeseen

Kiitos uuden tekniikan, kyläkoulukin voi sijaita Euroopan ytimessä. Raikun koulu on ollut syyslukukauden alusta asti mukana eurooppalaisessa Comenius-projektissa, ja syksyn aikana koululla on jo järjestetty irkkukahvila, skypetetty irlantilaiseen kouluun ja lähetetty koulun maskotti seikkailemaan muihin samassa projektissa mukana oleviin kouluihin. – Maskottimme eli Muumipeikko on tällä hetkellä belgialaisessa koulussa, neljäsluokkalainen Janina Niinimäki kertoo. Kolmas- ja…

Tavoitteena tasapaino

Tämän jutun pääkuvassa olevalla Jarco-hevosella ei ole mitään hätää, vaikka polleen onkin teipattu mittava määrä keltaisia tarroja. Päinvastoin: tarrat osoittavat, että Jarcon hyvinvointiin on kiinnitetty erityistä huomiota. Hevoshieroja Tiina Hursti ja naprapaatti Katja Lind ovat merkanneet tarroilla hevosen nivelet. Samanlaiset merkit laitetaan myös Jarco-hepan selkään nousevan ratsastajan niveliin. Mistä ihmeestä nyt on kysymys? – Tarrat…

Luovan alan sekatyöläinen viihtyy yhä keikoilla

Tilaajille

Naispuolinen Popeda. Sellaisenahan Ilonaa markkinoitiin. 1980-luvun puolivälin tienoilla viisi tamperelaista nuorta naista perusti bändin, junttasi suoraviivaista rockia ja tekaisi muutaman levynkin. Niistä viimeiset tosin uusitulla kokoonpanolla, johon mahtui miespuolinen basisti. – Ilona-aika on muistoissa sellaista tasaista putkea. Tehtiin kaikki jutut niin nopeasti ja enemmän innolla kuin taidolla, Ilonan keulahahmoksi heti bändin alkukiihdytyksen jälkeen noussut kangasalalainen…

Rekolan maatila sai Vuoden Luomukeksijät -palkinnon

Pirkanmaan luomuyhdistys on palkinnut Rekolan biodynaamisen maatilan yrittäjät Vuoden Luomukeksijöinä. Palkinto jaettiin Luomupäivässä Tampereella keskiviikkona – Palkinto tuli melkoisena yllätyksenä, mutta se tuntuu tietenkin mukavalta. Tämä on kunnianosoitus erityisesti tilan edellisille yrittäjille, Henri Murto Rekolan tilalta mainitsee. Rekolan tila sijaitsee Kangasalla Heponiemessä. Tilalla on viljelty biodynaamisesti 1970-luvun alusta lähtien, ja se onkin vanhin yhä toiminnassa…

Eläkeläisistä maaseutukunnan valtti

Yhä kasvavasta eläkeläisväestöstä on totuttu ajattelemaan, että se on rasite maaseutukunnan taloudelle. Lakisääteiset palvelut on järjestettävä, mutta toisaalta työikäisten verotuloja on käytössä entistä vähemmän. Maaseudun ja kylän elämänmenosta dokumentin tehnyt Kiti Luostarinen kääntää totutut ajatuskuviot päälaelleen. Uhka näyttäytyykin mahdollisuutena, ongelma valoisampana tulevaisuutena. – Eläkeläiset pitäisi nähdä kunnissa valttina, ei rasitteena. – Kannattaa satsata hyviin palveluihin,…