Kyliltä

Metsäomistajan asialla

Kuun vaihteessa 300 000 metsänomistajaa saa vaalikirjeen metsänhoitoyhdistykseltä (mhy). Metsänhoitoyhdistys Roineen ehdokaslistalta puuttuu kuitenkin nimi, joka on ajanut metsänomistajien etua jo neljällä eri vuosikymmenellä. Jarmo Toukola Taustialasta päättää uransa mhy:n hallituksessa ja valtuustossa tähän kauteen. – Yhdistyksen ikäpykälä rajaa hallituksen jäsenyyden 62 vuoteen, joten päätin luopua valtuustostakin. Ikä tuo muutenkin tullessaan luopumisia, tila siirtyi pojalle jo…

Vehoniemen suojelualueen rajat selviksi

Metsähallitus on saanut palautetta Vehoniemenharjun luonnonsuojelualueen roskaamisesta ja luvattomista nuotioista. Alueen rajat tuodaan paremmin näkyviin, jotta kävijät tietäisivät, milloin liikutaan suojelualueella. Töihin ryhdyttiin viime viikon lopulla. Luonnonsuojelualueen rajasta kertovat puihin maalattavat valkoiset merkit. Lisäksi alueen kulmiin ja sisääntuloreittien varsille pystytetään suojelualueen rajamerkkipaaluja, joiden vihreävalkoiset huomiokilvet toivottavat kävijät tervetulleiksi Vehoniemelle. Luonnonsuojelualueen rajalinjat avataan ja merkintöjä parannetaan…

Rutiineista neuvontaan

– Talo oli täynnä väkeä ja pankkisali sakeanaan tupakansavusta, Veikko Leminen muistelee entisaikojen maitotilipäiviä. Kun maitotili oli tullut tilille, sivukyliltä lähdettiin pankkiin laskunippujen kanssa. Laskunmaksun jälkeen nostettiin käyttörahaa. – Pankkimaailman viimeisten vuosikymmenten suurin muutos on siirtyminen rutiineista neuvontaan, ensi viikolla eläkkeelle siirtyvä pankinjohtaja sanoo. Rutiineista on vapauttanut se toiseksi suurin mullistus, tietotekniikan vyöryminen pankkien tiskeille….

Löytöjä kylistä ja kyläteiltä

– Ihmeellistä! Ohhoh! En ole edes tiennyt tätä! Pälkäneen kansalliset seniorit ryhtyivät viime viikolla ennakkoluulottomasti avaamaan Pälkäneen kyläteiden ja mäensyrjien, mökkien ja kartanoiden salaisuuksia päivän pituisella bussimatkalla. Reissulla osoittautui, että kauan paikoillaan seissyt, harmaantunut ja maisemaan mukautunut muistokivi tai peltoaukean halki kulkeva soratie saattoivat yllättää, kun asiantuntevat oppaat valaisivat menneitä tapahtumia. Seniorit retkeilevät säännölliset, mutta…

Valmiinanne, paikoillanne, nyt!

Internet-ajan sanakirja Wikipedia määrittelee kolumnin muun muassa näin: ”Kolumni on sanoma- tai aikakauslehdessä palstallaan säännöllisesti julkaistava lyhyt kirjoitus, jossa toimittaja tai avustaja esittää oman mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Kolumni eroaa uutisesta siten, että kirjoittaja esittää siinä henkilökohtaisen mielipiteensä ja tarkastelee asiaa vain valitsemastaan näkökulmasta. Lisäksi kolumneissa voidaan käyttää uutista laajemmin eri tyylikeinoja kuten ironiaa tai…

Puhdistus ei päästä katsojaa karkuun, ei piiloon

Sofi Oksasen romaaniin perustuva elokuva näyttää sellaista todellisuutta, mitä kukaan ei halua nähdä. Silti elokuva on syytä kokea. Jos ihminen kestää sellaisen elämän, mistä Puhdistus kertoo, kestää sitä toinen ihminen seurata elokuvasalin turvassa. Elokuva kertoo tarinan kahdesta eri aikakauden naisesta. Vanhuksen ja nuoren naisen tarinat leikkaavat 1992, kun Viro on juuri itsenäistynyt. Aliide-vanhuksen (Liisi Tandefelt)…

Laukku-Leena palasi Pälkäneelle

Sydän-Hämeen Lehden toimittajien puhelimet soivat jälleen tiiviisti näinä päivinä. Moni pälkäneläinen ja ohikulkija vinkkaa, että kymmenien kassien kanssa maata kiertävä Laukku-Leena on taas paikkakunnalla. Kun Leena Kiviharju alkukesästä poikkesi Pälkäneelle, hän ehdotti, että lehti voisi mieluummin tehdä juttua soittajista, joiden pitää heti soittaa paikallislehteen tai hätänumeroon, kun kylällä näkyy jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Laukku-Leena ei ole…

Rollaattorit jonoon ja suunta ulos

Auttaminen ei ole vaikeata. Varaa joka tai joka toiselle viikolle tunti tai kaksi aikaa, nappaa käsikynkkään ikäihminen ja saat aikaan suuren ilon. Ilon, joka leviää moneen suuntaan. Vuosi sitten Ikäinstituutti käynnisti Vie vanhus ulos -kampanjan, jolla haluttiin kiinnittää huomiota ikäihmisten ulkoilumahdollisuuksiin. Tänä vuonna kampanja korostaa ympärivuotista ulkoilua. Eläkeliiton Sydänhämeen yhdistyksen aktiivit ovat ottaneet teeman sydämenasiakseen….

Mikkolan Navetan Paku kuljettaa kulttuuria Sydän-Hämeeseen

Kulttuurin kulkeutumista Mikkolan Navetalta lähiseudulle ei jarruttele enää mikään, sillä Paku on lähtövalmiina. Vapaa kulttuurituotantopaja Paku on yhteisöllisen kulttuurituotannon malli. Paku-hankkeen päämääränä on ajaa kulttuurillista tasa-arvoa ja henkistä hyvinvointia Pälkäneelle ja naapurikuntiin. Taija Ahonen, Outi Nummi ja Piia Salmi ovat Pakun vauhtiin lähdön aikaansaajia. Kuulto kajastaa näiden innokkaiden naisten silmissä. Kuulto on kulttuuritoiminnan kehittämishanke, jota organisoi…

Hiki virtaa ja hevi raikaa

Nyt on kyse äärimmäisestä äijämeiningistä, eikä mistään marjanpoiminnasta. Kuusi raavasta miestä vääntää Luopioisten liikuntasalilla toistensa kimpussa. Parin minuutin välein huohotetaan hetki kunnes käydään uuden parin kimppuun. Sitten sovitellaan hammassuojat suuhun, vedetään hanskat käteen ja vaihdetaan nyrkkeilyyn. Lyhyt erä päättyy kaverilliseen töytäisyyn. Sitten jatketaan uuden parin kanssa. Pienen venyttelytauon jälkeen ylle puetaan vielä säärisuojat ja jalat…