Lukijalta

Koulujen lähitiet turvallisiksi

Näin kunnallisvaalien alla ehdokkaat voisivat ottaa aiheekseen kylän koulujen lähistöjen liikenneturvallisuuden. Ihmettelen suuresti, että Pälkäneellä ei ole vuosien varrella parannettu turvallisuutta koulujen lähellä esimerkiksi hidasteilla. Ei luulisi, että se olisi kovin kallis parannus, jos Kostian koulun läheisyyteen tehtäisiin sellainen. Toinen mielestäni erittäin vaarallinen paikka on Harhalan koulun kohdalla Valkeakoskentien varrella. Nopeusrajoitus on siellä 60km/h, ja…

Jätteenpolttolaitosta ajetaan salakähmäisesti

Tammervoima Oy on hakenut ympäristölupaa jätteenpolttoon 66 MW:n kattilalaitoksessa. Jätteenpolttolaitoksesta on vuosien mittaan keskusteltu julkisuudessa paljon. Kansalaiset ovat jopa saaneet esittää sopiviksi katsomiaan sijaintipaikkoja polttolaitokselle. Hankkeesta on myös laadittu ympäristövaikutusten arviointi, jonka YVA ry. palkitsi laadukkaana. Kaiken tämän jälkeen tuntuu kummalliselta, miten niukasti Tammervoima Oy tiedotti ympäristöluvan hakemisesta. Oliko tarkoituskin, että mahdollisimman harva huomaisi lupaprosessin…

Tulevaisuudelle edelleen

Tässä olemme vasemmistossa pohtineet jotta seuraavalla valtuustolla, hallituksella, lautakunnilla on suuria haasteita edessään. Kustannuspaineita eri sektoreilla on melkoisesti, jotka vaativat miettimistä. Valtion omat säästötoimet vaikuttavat myös osaltaan suuresti, koska tulevat tuloutukset vähenevät ja velvoitteet kunnissa lisääntyvät. Väestön ikääntyminen luo haasteita. Meidänhän on huolehdittava ennen kaikkea heistä, jotka ovat rakentaneet ja luoneet tämän hyvinvointiyhteiskunnan. Koulujen ja…

Terveyspalvelut

Kuhmalahden terveysaseman sulkeminen torstaipäivisin ihmetyttää terveysaseman asiakaskuntaa. Sosiaali- ja terveyslautakunta on kokouksessaan 30.8. päättänyt pitää Kuhmalahden terveysaseman suljettuna torstaisin.  Perusteluna päätökselle on työturvallisuus yksintyöskentelyssä. Riskit yksintyöskentelyssä hoiva- ja hoitoalalla ovat todellisia, eikä niitä pidä millään tavoin vähätellä. Eikö olosuhteiden muuttamiseksi olisi kuitenkin ollut löydettävissä toisenlaista ratkaisua vaikkapa muuttamalla työjärjestykset uusiksi?  Muilla valvonta-, poistumis-, hälytys- ym….

Onko maaseutu vahvuus vai rasite?

Lokakuun kunnallisvaalien lähestyessä kilpaillaan jälleen monissa Suomen maaseutupitäjissä äänistä monenkirjavin lupauksin. Maaseutua luvataan todennäköisesti kehittää, vaalia ja ainakin muistaa kiitospuheessa. Kangasalla aloite maaseudun kehittämissuunnitelman tekemisestä jätettiin käsittelyyn joulukuussa 2009, minkä jälkeen asiaa on haudottu menestyksekkäästi virkamiestasolla lähes kolme vuotta. Osassa kunnista osataan tarkastella maaseutua kilpailuetuna ja viime kädessä jopa alueena, jonne voisi kaavoittaa suurehkoja tontteja…

Niin metsä vastaa

Mitenköhän on mahdollista että paikallinen metsänhoitoyhdistys mainostaa omilla nettisivuillaan työllistävänsä paikallisia metsureita eikä ulkomaalaisia ”rakennusmiehiä”. Tänäkin kesänä ”paikalliset” ovat olleet Puolasta ja Romaniasta! Ihmetyttää moinen kaksinaamaisuus, kun tietojeni mukaan myös oikeita paikallisia metsureitakin olisi tarjolla ollut. Onneksi moinen monopoliasema on loppumassa MHY:n osalta ja tilalle tulee vastuullisia työnantajia. Ei se laatu vaan määrä    …

Ensiapu tärkeämpää kuin ambulanssin sijainti

– Se on aivan sama, päivystääkö ambulanssi omalla kylällä vai tuleeko se vaikka Hauholta. Ensiavun kannalta tärkeimmät ovat ensimmäiset viisi minuuttia. Siinä ajassa ei ambulanssi ehdi yleensä paikalle, ja siksi tärkeintä olisi, että lähellä olisi ensiaputaitoinen ihminen, Juha muistuttaa. Sokeritaudissa veren sokeri voi päästä kohtalokkaan alas. Monissa muissakin sairauskohtauksissa pärjätään perusensiavulla. – Ihmisten toisistaan välittäminen…