Lukijalta

Kiitos kiittämästä, kiva kun kelepas!

Tilaajille

Pankissa, apteekissa, optikkoliikkeessä ja jopa kirjastossa kuulee palveluammattilaisen usein kuittaavan asiakkaiden runsaatkin kiitokset äännähtämällä: Eipä mitä. TV-filmien suomennoksiin lähes aina virheellisesti kirjoitetaan ja maahanmuuttajiakin on neuvottu väärin vastaamaan: Eipä kestä.  Sehän ei olleskaan totta ole.  Aina kestää kiittää! Kiittämisestäkin. Äsken kuulin kerrottavan, että Ranskassa on aivan tavallista hyvää käytöstä osoittaa ilahtuvansa kehuista ja kiitoksista. Hyvään…

Sotea ja uusia kuntaliitoksia odotellessa – menneitä muistellessa ja tulevaisuutta ihmetellessä

Tilaajille

Sotea ja uusia kuntaliitoksia odotellessa on aikaa palata menneisiin hyviin aikoihin eli historian kirjoitettujen lehtien havinaan. Tiekirkkojen ”toimesta” on Pälkäneen seurakunta julkaissut kirkoissa kävijöille Pälkäneen ja Luopioisten seurakuntien pienoishistoriikin. Kyseinen teos tuo julki sen, että aikoinaan seurakunnat käsittivät paljon suurempia alueita, jotka sisälsivät monia nykyisin erillisiä kuntia ja seurakuntia. Kyseinen historiikki antaa perustellut syyt olettamukselle,…

Eläkeliitto Helsingissä

Tilaajille

Lukijan runo   Tarjoan Ritvalle viinerikahvit korvauksena jalkahoitoriimien kivusta, kahvia kuppeihin lasketaan vääntämällä automaatin vivusta. Moottoritiellä bussilla ajetaan lujaa, rautatieasemalla edessä on umpikujaa. U-käännös Hakaniemessä ei sekään ole suunniteltua ohjelmaa, koleassa kesäsäässä daameilla ei heilu hameiden helmaa.   Vieraillaan kasvitieteellisessä puutarhassa, enää ei ajeta harhassa. Aavikkohuoneen kasvit estää vettä haihtumasta, Arthur ravintolan seisova pöytä estää…

Trumpetti on soinut Luikalan illoissa ahkerasti

Tilaajille

Luikalan suunnalla yleensä kuullaan kesäisin joutsenten toitotusta ja kurkien säestystä. Tänä kesänä on kuultu myös trumpetin ääntä kesäiltoina. Tähän syynä on Suomen Trumpettikillan fanfaaritempaus ja toteuttajana allekirjoittanut. Tänä kesänä ovat soineet Jeremiah Clarken Trumpet Voluntary, John Williamsin Marions Theme (Raiders of the lost ark) ja Across the stars (Star wars II), Edward MacDowelin Wild rose,…

Saarimökkien suosiosta vielä

Tilaajille

Olen hämmästynyt Sydän-Hämeen Lehden (shl.fi, 8.7.2019 ja SHL 30/2019) uutisoinnista otsikolla Mökkikaupassa eletään ostajan markkinoita – Saarimökit eivät käy kaupaksi Pälkäneellä tai muuallakaan. Mielipiteeni perustan kokemukseen ja ihan esimerkkitapaukseenkin. Saarimökki Pälkäneellä, vaikka olikin iäkäs ja täysin peruskuntoinen, herätti eniten mielenkiintoa. Näin, vaikka kyseinen mökki oli hinnaltaan mantereen puoleisiin verrattuna samaa tasoa, kuivan maan mökeistä nyt…

Jumalan olemassaolo

Tilaajille

Olen lukenut tunnetun fyysikon ja kosmologin Stephen Hawkingin suomennetun teoksen Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin (WSOY 2018).Teksti on paikoitellen aika vaikeata, vaikka olisikin aikaisemmin jossakin määrin perehtynyt aiheeseen, aikaan ja avaruuteen. Monien muiden suurten ajattelijoiden tavoin Hawking pohtii ajan ja maailman syntyä, sitä alkuräjähdystä. On selvää, että sellaiset ajattelijat kuin hän ja Einstein pystyvät helposti luonnonlakien…

Lehdellä soiteltiin Runon ja Suven -päivänä

Tilaajille

Valkeakoski-opiston Pälkäneen osaston Luovan kirjoittamisen kurssilaiset järjestivät tuttuun tapaan kesätapaamisensa Laitikkalassa Suttisen Tilan kahviossa lauantaina 6.7 Eino Leinon päivänä, joka on myös Runon ja Suven päivä. Tilaisuuden alussa nautittiin kahvion antimista ja luettiin päivänsankarin Eino Leinon runoja. Niitä analysoitiin ja niistä keskusteltiin. Monelle kuulijalle juuri Eino Leino on suomalaisista lyyrikoista se rakkain. Lisäksi kurssilaiset esittivät…

Nurmikot kedoiksi vaihdettakoon

Tilaajille

Vuoskymmeniä sitten kun peltihevosilla maanteitä kurvailtiin, vähän väliä tuulilasiin hyönteisiä haitalle asti tilsaantui. Leppäkerttuja, kimalaisia, kovakuoriaisia, sitsontiaisia ynnä muita hyttysiä. Viksut talitiaiset oivalsivat mainion eläinperäisen ruokamaan, mersujen etusäleiköt. Vaan eivät ne enää eteen lentele. Sukupuutto pian niilläkin edessä on, elleivät ihmiset isolla joukolla heräämään havahdu. Yksi suuri tuholainen ovat nurmikot koneineen. Tuon tuostakin kenttiä, pihoja…

Vastine Antti Karttusen kirjoitukseen Kukkiajärven merimerkit – Poijut osoittavat kivikkoja ja matalikkoja, eivät veneväyliä

Tilaajille

Kukkian veneilijät ovat merkinneet kiviä ja karikoita vuosikymmenten ajan kanistereilla tai muilla kelluvilla esineillä. Noin viisitoista vuotta sitten eräs aktiivinen veneilijä päätti vaihtaa aallokossa ja hämärässä huonosti näkyvän kanisterin rakentamaansa korkeampaan poijuun. Poiju todettiin hyväksi ja niinpä kanisterien määrä väheni ja poijut lisääntyivät. Kukkialla ei ole veneväyliä. Kyseiset poijut eivät siis osoita väyliä, vaan ne…