Mainos

Vähemmän selvityksiä, enemmän toimintaa

Retkeilypolut, luistelukentät ja harjut liittyvät monilla vapaa-aikaan. Kangasalan kaupunginpuutarhurilla Jari Järvisellä ne ovat kuitenkin enimmäkseen työhön liittyviä asioita – ja hänen arvionsa mukaan Kangasalan poluille mahtuisi kaupunkilaisia nykyistä enemmänkin. Järvinen luotsaa Liiku ja leiki -työryhmää, jonka ohjenuorana on kohentaa ulkoliikuntapaikkoja enemmän toiminnan kuin teoreettisten selvitysten kautta. Harjujen ja vesistöjen kaupungissa ulkoilumahdollisuuksien luomiselle on luonnostaan erinomaiset…

Pienet tutkijat oppivat oivaltamalla

Pikku Tutkijan Päiväkodissa, Suomen ensimmäisessä tiedepäiväkodissa, lapsia rohkaistaan tutkimaan arkisissa asioissa. Kolme- ja neljävuotiaat Simeon ja Sofie puuhaavat jotakin, mihin liittyvät juomapullo, vesi, öljy, elintarvikeväri ja poretabletti. Aivan heti ei arvaisi, että lasten työn alla on laavalamppu, jota  he valmistavat vaihe vaiheelta yhdessä päiväkodin vastuuopettajan Pekka Ruususaaren avustuksella. Kun vesi ja öljy on laitettu pulloon,…

Tavoitteena hyvinvoiva Kangasalan kaupunkilainen

Pitkäaikaistyöttömyys pienentynyt vuodessa yli kahdellasadalla henkilöllä. Alle 25-vuotiaiden työttömyys vähentynyt 41,8 prosentilla vuoden 2017 syyskuusta. Koko kaupungin työttömyysaste kaunistunut viime syksyn 8,8 prosentista tasan kuuteen prosenttiin – lukemiin, joissa oltiin viimeksi vuonna 2011. Kaupungin työllisyyspalvelupäällikkö Terhi Sten menee kuitenkin hieman hämilleen, kun hänen ryhmänsä saavutusten huomauttaa olevan parempia kuin monessa muussa kunnassa tai kaupungissa. –…

”Parasta elämässä on tehdä työtä”

– Meille voi tulla esittämään kysymyksiä ja ehdotuksia, puhumaan ongelmista – tai sanomaan ihan muuten vain käsipäivää, rohkaisee Päivi Kuusivaara kangasalalaisia yrittäjiä. Kuusivaara on hiljattain perustetun Business Kangasalan tuore toimitusjohtaja, jonka ensimmäiset työpäivät ovat kuluneet Kangasalan yrityksiin ja kaupungin yksiköihin tutustuessa ja ihmisiä tavatessa. Ihmisiä tavatessaan Kuusivaara onkin yhdellä vahvuusalueellaan: verkostoitumisen parissa. – Verkostoituminen toisten…

Pullinki moninkertaistaa kylän väkimäärän

Muutaman sadan asukkaan kylä voi järjestää parin tuhannen kävijän tapahtuman, kun yhteistyö toimii moneen suuntaan. – Kaikilta löytyy tuttuja, joita on helppo lähestyä, Kuhmalahti Pullinkia järjestävä Petri Täyrönen sanoo. Pullingin kumppaneista yksi tärkeimmistä on Kangasalan kaupunki. Järjestelytiimillä on huolehdittavanaan muutama asia vähemmän, kun kaupunki hoitaa paikalle käymälät ja turva-aidat. – Kaikki on valmiiksi sovittu huussin…

MHY Roine tarjoaa välineet maa- ja metsäomaisuudesta huolehtimiseen

– Aina on se sopiva ja oikea aika toimia, jos asia mietityttää, sanoo Metsänhoitoyhdistys Roineen toiminnanjohtaja Pekka Jaatinen. Suunnitelmallinen luopuminen maa- ja metsäomaisuudesta esimerkiksi sukupolvenvaihdoksen myötä voi olla kaikkinensa monimutkainen prosessi. Lähtötilannekartoitus, omaisuusarviot, veroseuraamusten arviointi ja päätösten hakeminen eivät käy viikossa tai kahdessa. Jaatisen mukaan ideaalitilanteessa ollaan liikkeellä kuusi–kaksitoista kuukautta ennen varsinaista luopumisajankohtaa. Prosessia nopeuttaa…

Uutta potkua chilillä

Kevättalvella, kun Penttilän tilalla Aitoossa alettiin miettiä uusia juttuja tulevalle kesälle, oli valinta helppo. – Mietittiin millaisia jippoja tälle vuodelle keksittäisiin. Ihmisiltä oli jo tullut kyselyä chilirieskasta, niin siitä sitten lähdettiin, tilan omistaja Heikki Penttilä kertoo. Penttilä oli ehtinyt tehdä jo muutaman vuoden ajan chilirieskaa yksityiselle asiakkaalle, kun yleinen kiinnostus tulista herkkua kohtaan heräsi. –…

Pajan APA pääsee myös kaupan hyllyyn

”Onko tämä olutta ollenkaan”, ihmettelee yksi. ”Mahtava, täyteläinen maku”, kiittelee toinen. Pajan APA herättää Pikilinnan Pubin maistelijat, kun pubin urheiluseura tutustuu Olutpajan panimoon Laitikkalan Makukylässä. Myös Timo Jukka tietää, että kesäksi valmistunut amerikkalaistyylinen pale ale on onnistunut olut. – Olen saanut karsittua sivumaut pois ja voin nyt keskittyä reseptien hienosäätöön ja uusiin oluisiin, oluenpanija esittelee Amarillolla, Centennialilla…

Kangasala satsaa joukkoliikenteeseen

Kun niin sanotun talvikauden aikataulut astuvat elokuussa voimaan, pääsee Kangasalan ja Tampereen väliä kulkemaan aiempaa helpommin: Kangasalta Lahdentien kautta Tampereelle ajava bussi numero 42 liikennöi kolme kertaa tunnissa. Aikaisemmin tämä ”paikallinen pikavuoro” on kulkenut kerran tunnissa. Vuonna 2021, kun naapurikaupungin raitiovaunuprojekti saataneen kulkukuntoon, pitäisi Kangasallakin liikkua oman kumipyöräisen ratikan. Bussien vuoroväli Kangasalta Tampereelle on tuolloin…