Pääkirjoitukset

ELY-keskus suojelee vedet pilattavaksi

Kun Pälkäneelle ja Kangasalle suunnitellun tekopohjavesilaitoksen ympäristövaikutuksia aikanaan arvioitiin, viranomaistehtävät annettiin Keski-Suomen ympäristökeskuksen hoidettavaksi. Pirkanmaan ympäristökeskus ei voinut hoitaa tehtävää, koska se on ollut laittamassa hanketta liikkeelle ja vienyt sitä eteenpäin. Ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä otettiin kantaa myös laitoksen toimivuuteen. Huippuasiantuntija totesi, ettei Roineen järvivesi ei puhdistu harjussa, koska viipymä on liian lyhyt. Laitos tuottaisi pitkälti…

Kylät tiivistyvät kulttuurimaisemassa

Ei ole kovin helppo kaavoittaa uusia asuintontteja alueelle, jossa on 16 muinaisjäännöstä ja 16 suojeltua, kulttuurihistoriallisesti arvokasta rakennuskohdetta. Maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaalta alueelta löytyy myös linnuston ja monimuotoisuuden vuoksi arvokkaita luonnonympäristöjä. Epaalan–Kuulialan osayleiskaava on vihdoin tulossa valtuuston hyväksyttäväksi. Arkkitehtitoimisto Helena Väisänen on saanut sovitettua alueelle 71 uutta tonttia. Uusi rakentaminen tiivistää Epaalan ja Kuulialan kulttuurihistoriallisesti…

Harrastusten runsaudensarvi

Paikallislehden sivuilta näkee helposti, että alkamassa on uusi harrastuskausi. Järjestöpalsta tulvii tarjontaa, kun uudet ja entiset ryhmät tiedottavat toiminnastaan. Viikko sitten lehden välissä jaettiin kansalaisopiston ohjelma. Kangasalan Urheilijat puolestaan on koonnut tarjontaansa tämän lehden välissä jaettavaan liitelehteen. Kansalaisopiston ja urheiluseurojen toiminta pitää nuoret ja aikuisikäiset liikkeessä ja aktiivisina. Lasten ja perheiden parissa niiden rinnalla toimivat…

Taso laskee, hinta nousee

Ambulanssien palvelutasoa ollaan yhtenäistämässä koko maassa. Valtio ei enää luota tuhattaitoisiin taksikuskeihin ja muihin luoviin ratkaisuihin. Palvelutaso -sana särähtää Pälkäneen päättäjien korvissa. Pelastustoimen puolella se on vienyt palopäälliköt ja -tarkastajat kylältä. Kunnan maksettavaksi koituva lasku on kuitenkin kasvanut. Monien päättäjien mielestä myös ensihoidon palvelutaso laskee ja hinta nousee, jos ambulanssi siirretään esityksen mukaisesti Aitoosta Pälkäneelle….

Pakanrannassa koetellaan kesäaikaan hermoja

Torstain lehdessä kerrotaan pälkäneläisvanhempien iltapartiosta, jolle ei juuri nyt näytä olevan isompaa tarvetta, koska kesä on ollut edellisvuosia rauhallisempi. Pakanrannan ja Kostianvirran uimalan naapurusto ei välttämättä ole samaa mieltä päättyneen kesän rauhallisuudesta. Uimarannantien yöllisestä ajokiellosta huolimatta mopot ja autot kaahaavat aamuyölle saakka rantaan ja takaisin. Uimalalle johtava lenkkitie on pahimmillaan kuin rallin yöllinen pikataival. Uimalalta…

Pyörätie mansikkapellon laitaan

Pälkäne pyrkii rakentamaan ensi kesäksi ensimmäiset pätkät maaseutupuistosta. Se yhdistää Mallasveden rantareitit Syrjänharjun polkuihin. Matkalle mahtuu kiinnostavaa historiaa ja luontokohteita sekä upeita maisemia. Maaseutupuiston kulkuväyliä ei aiota tehdä laatoista tai asvaltista, eikä rantaan ensimmäisenä asenneta maisemalamppuja. Kulkureitti pysyy pikemminkin polkumaisena. Reitti on paikallisten ulkoilijoiden kannalta odotettu parannus, sillä nykyisin lenkkitieverkosto on rikkonainen. Eri asuinalueita rakennettaessa…

Hyppypaikka kuuluu Luopioisten rantaan

Luopioisissa epäillään, ettei uimarannan hiljeneminen ole pelkästään viileän sään syytä. Edelliskesinä nuori väki on viihtynyt rannan hyppypaikalla. Tänä kesänä ei ole enää päässyt leiskauttelemaan loikkia tornista, sillä hyppypaikka lähti, kun kunta uusi heikkoon kuntoon päässeen laiturin. Paikalliset aktiivit tekivät kaikkensa, jotta edes hyppypaikan madallettu versio olisi säilynyt rannassa myös laituriremontin jälkeen. Ainakaan täksi kesäksi tornia…

Virta voi alkaa melojista tai pyöräilijöistä

Luopioisten yrittäjien keväällä julkaisema Tervetuloa Kukkialle -esite ja nettisivut ovat hyvä merkki siitä, että tietoisuutta Kukkian hienosta luonnosta halutaan viedä mökkiläisiä pidemmälle. Mainio esimerkki idean jalostamisesta on tämän lehden juttu Jussi Ruljasta, joka perusti Ruljanssi Oy:n vuokratakseen kajakkeja melojille. Matkailuyritykset harvoin lähtevät liikkeelle suurella rysäyksellä, tai jos lähtevät niin suuruudenhulluista hankkeista saa jälkikäteen lukea surkuhupaisia…

Hanki mökki, säntäilijä

kesä, mökki, laituri, kuvituskuva, Else-Marja Laukkanen,

Kroonisesta keskittymiskyvyn puutteesta on tulossa sivistyksen suurin neuroosi. Tätä mieltä on kiireyhteiskuntaa vastustava norjalainen sosiaaliantropologian professori Thomas Hylland Eriksen. Mutta miten Eriksen poistaisi kiireen ongelman? No, hänpä neuvoo jokaista ajan puutteesta stressaavaa hankkimaan kesämökin. Sillä jos kaikilla kiireisillä suorittajilla olisi kesämökki, maailmasta tulisi Eriksenin mukaan huomattavasti onnellisempi paikka. Entä miten kiireyhteiskunta on syntynyt? Viimeiset 200…

Oikea suunta pidettävä

Paljon parjatut mopoilijat ovat alkuvuodesta kunnostautuneet liikenneturvallisuuden saralla. Mopoilijoita loukkaantui tieliikenteessä alkuvuoden aikana selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Noin 270 loukkaantunutta mopoilijaa on paljon, mutta määrä on kuitenkin yli kolmanneksen pienempi kuin edellisvuonna samalla aikajaksolla. Yhtenä syynä lukujen pienenemiselle on arvioitu olevan mopokortin koulutusvaatimukset, jotka muuttuivat viime kesänä. Kuolleiden mopoilijoiden määrä pysyi Tilastokeskuksen mukaan ennallaan…