Pirkanmaa

Pirkanmaan kehityksen tukeminen ansaitsee kaikkien puolueiden ja niiden 19 kansan edustajan työpanokset

Tilaajille
Eduskunnan ensi keväänä vapaaehtoisesti jättävä Mikko Alatalo (kesk.) korostaa, että Pirkanmaan etujen ajaminen on jokaisen kansanedustajan ja kaikkien puolueiden yhteinen tehtävä. - Kenenkään kansanedustajan ei pidä mennä siihen harhaan, että hän yksin pystyisi hoitamaan maakunnan tai vaalipiirin asiat.

Pirkanmaan vaalipiiristä eduskuntaan valittavat 19 kansanedustajaa puhaltavat voimakkaasti yhteen hiileen, kun maakuntaa liippaavat asiat ovat lainsäätäjien käsissä. Nykyään pirkanmaalaiset parlamentaarikot antavat koko porukalla voimakasta tukea myös naapurivaalipiirien kollegoille. Tätä mieltä on neljännen kauden tamperelainen kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.). Hän toivoo, että eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan arvostus voimistuisi merkittävästi nykyisestään, koska siellä pohjustetaan kansakuntamme tietä pitkälle eteenpäin. Valiokuntaerikoisuus…

Risikko: lapsivaikutusarviointi käyttöön eduskunnassa

Puhemies Paula Risikko on huolissaan maamme koko ajan laskevasta syntyvyydestä.

Tämänkertaisen kansallisen Vauvan päivän suojelija, puhemies Paula Risikko (kok.) vaatii, että eduskunnan on aloitettava lapsivaikutusarviointi kaikessa lainsäädännössä. Risikko vetoaa myös Suomen 311 kuntaan, jotta nekin ottaisivat lapsivaikutusarvioinnin aktiiviseen käyttöön. Puhemies myönsi Pirkanmaan Lehtitalolle erikoishaastattelun tämän viikon perjantaina toista kertaa vietettävän Vauvan päivän merkeissä. Puhemies Paula Risikko muistuttuu sukupuolivaikutusten arvioinnin olevan jo arkea suomalaisessa yhteiskunnassa. –…

Rajala esittelee brändäyksen, selfiekuvauksen, verkostoitumisen sekä vapaan seksin ja moniavioisuuden edelläkävijän

Emeritusprofessori Panu Rajala on tehnyt poikkeuksellisen mielenkiintoisen elämäkerran kansalliskirjailija Ilmari Kiannosta. Kirja julkaistaan ensi viikolla. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Moni nykyjulkkis saa elämäkerran jo eläessään, parhaat useampia. Tuiki tavallista on myös se, että ainekset elämäntarinaan tai muistelmateokseen löytyvät vasta muutaman vuosikymmenen taivaltaneelta ihmiseltä. Suuri ihme puolestaan on se, että aikansa perinteiset arvot ja tavat näyttävästi roskakoriin viskannut, boheemielämää viettänyt ja hulppeat 67 teosta kirjoittanut kansalliskirjailija Ilmari Kianto (1874 – 1970) saa ensimmäisen kattavan elämäkertansa…

Kimmo Sasi: Perustuslakiasiantuntijat sotkevat poliittiset mielipiteet ja perustuslain turvaamien oikeuksien valvomisen

Tilaajille

Entinen kansanedustaja ja ex-ministeri Kimmo Sasi (kok.) kritisoi epäjohdonmukaisuutta, joka piinaa maakunta- ja sen keskiössä olevaa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Hän korostaa nimenomaan perustuslakivaliokunnan osoittaneen, että uudistuksen malli on rakennettava maakuntapohjalle. Itsekin valiokunnan puheenjohtajana toiminut Sasi korostaa, ettei maamme valtiosääntö ole maakunta- ja sote-uudistuksen ongelma. Hänen mielestään ongelmaksi on muodostunut se, että perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden…

”Puolueet eivät saa paeta vastuunkantoaan kansanäänestysten taakse”

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen sanoo, että eduskunnan vapaaehtoisesti jättävät konkarikansanedustajat mahdollistavat uuden vaikuttajapolven esiin nousemisen. Hänen mielestään pitkän päivätyön eduskunnassa tehneitä vastuunkantajia ei voi verrata rottiin, jotka jättävät laivan. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Keskustan puoluesihteerin Riikka Pirkkalaisen mielestä kansanäänestyksiä on järjestettävä harkiten. Hän korostaa, etteivät puolueet saa paeta omia poliittisia vastuitaan siirtämällä haasteellisia asioita kansan ratkaistaviksi. – Kaikkea ei voi siivota kansalaisten syliin, keskustavaikuttaja linjaa. Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen vietti sunnuntai-iltapäivän omiensa parissa Ylöjärvellä, jossa paikallinen keskustan kunnallisjärjestö vauhditti syysjuhlassaan marraskuisia seurakuntavaaleja ja ensikeväisiä eduskunta-, Euroopan unioni – ja…

Kyllä kansa tietää – linnassa on juhlittava

Kirjautuneille
Tasavallan presidentti ja entiset presidentit poseeraavat perinteisesti linnan juhlien yhteiskuvassa.

Kun runsaat 2,6 miljoonaa suomalaista liimautuu televisiovastaanottimien ääreen seuraamaan tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa, kaikkien tietämiä Linnan juhlia, niin tarjolla on oltava jotakin erityisen mielenkiintoista ja koukuttavaa. Vaikka kansan syvistä rivistä kantautuukin joskus tulikivenkatkuisia moitteita valtion rahojen törsäämisestä keisarillisiin tanssiaisiin, tasavalta haluaa kerran vuodessa juhlia kunnolla – vaikka edustajien välityksellä. Tampereen Komediateatteri on haistanut yleisön pysyvän…

Talousneuvontaa nuorille huippu-urheilijoille

Rahoituspäällikkö Aarne Pitkänen ja toimitusjohtaja Pirkko Ahonen uskovat, että nuoret huippu-urheilijat ovat kiinnostuneita talousneuvonnasta. Aito Säästöpankki kantaa hankkeellaan yhteiskuntavastuuta.

Suomen urheiluhullu kansa tuntee turhan monta tarinaa, jossa sinivalkoisia värejä kunnioitettavasti kirkastanut mitalisti elää kituuttaa jatkuvassa köyhyydessä. Kansakunta kyllä osaa vaatia huippusaavutuksia ja nauttia niistä, mutta yhteiskunta saati suuri yleisö ei ole juuri kiinnostunut maineen tuojien henkilökohtaisesta elämästä. Pirkanmaalainen Aito Säästöpankki kunnostautuu yhteiskuntavastuun kantajana aloittamalla talousvalmennuksen jakamisen Tampereen Urheiluakatemian nuorille huippu-urheilijoille. Talousvaikeudet ja urheilu-uran rahoittamisen…

Astrologi: Suomi rämpii usvassa, ja Euroopan unioni kohtaa kohtalonsa vuonna 2020

Tilaajille

Taivaankappaleiden asentojen tutkiminen viitoittaa Suomelle lähitulevaisuudessa epävakaita aikoja. Maamme päätyy kaaokseen, joka tamperelaisen astrologin Seppo Tanhuan mukaan koituu lopulta hyväksi kansakunnallemme. Hän sanoo, että vuosi 2020 koettelee rankalla kädellä Euroopan unionia; sen olemassaolo on vaakalaudalla. Itänaapurimme Venäjä elää maatamme ja koko EU:ta suotuisampaa ajanjaksoa. Tanhuan mielestä Venäjällä on kaikki mahdollisuudet palata maailmanpolitiikan voimatekijäksi. Kolme lähivuotta…

Mutta suurin niistä on rakkaus

Maailmanmies Charlie Babbitt (Lari Halme) ja omissa oloissaan viihtyvä Raymond Babbitt (Risto Korhonen) löytävät veljeyden koskettavassa Sademiehessä. Tampereen Teatterissa viime perjantaina kantaesityksensä saanut Dan Gordonin käsikirjoittama näytelmä kertoo hylätyksi tulemisesta ja rikkoontuneista ihmissuhteista. (Kuvat: Heikki Järvinen)

”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk’ ei aina esille loista”. Eino Leinon armollinen ihmisanalyysi käy piirulleen toteen Tampereen Teatterin Suomessa kantaesittämässä Dan Gordonin Sademiehessä (Rain Man). Näytelmä on oppitunti toisesta huolehtimisesta, kärsivällisyydestä, itsensä haastamisesta, jakamisesta, yhteistyö- ja neuvottelutaidoista, anteeksiantamisesta ja ehdottomasta rakkaudesta. Risto Korhonen ja…

Komedian jälkeen sekaisin kuin seinäkello

Tommi Raitolehto (vas.), Petra Ahola ja Verneri Lilja täydessä vauhdissa komediassa Tämä on ryöstö! Tampereen Työväen Teatterin kantaesityksessä on vauhtia ja väriä.

Kun näytös loppui ja valot sammuivat, päässäni humisi. Päällimmäisenä tuntemuksenani oli hallitsematon sekamelska. Tämä on ryöstö -komedian hankkiminen juuri nyt Tampereen Työväen Teatterin ohjelmistoon on kuitenkin nokkela veto, sillä raketin lailla maailman maineeseen pongahtanut brittiteos vetää megayleisöt kaikkialla, missä sitä esitetään – miksi siis ei Tampereellakin. Suuren näyttämön runsas tekniikka on valjastettu jälleen kerran viimeistä…