Sana

Rohkaisu ja innostaminen kantavat

Tamperelainen Matti Mäkinen Kansan Raamattuseurasta saapuu sunnuntaina vieraaksi, kun Pälkäneen seurakuntatalolla vietetään Matkahuoltoiltaa. 6.4. kello 18 alkavan illan aiheena on Jumala puhuu – kuulenko? Illassa lauletaan uuden Viisikielisen laulukirjan lauluja. Mukana ovat myös Jari Kemppainen ja Kaija Aittokumpu. Matti Mäkinen on toiminut yli kaksikymmentä vuotta seurakunnan nuorisotyössä. Viime vuodet hän on työskennellyt nuorten aikuisten parissa….

Seurakuntavaalien ehdokashaku käynnissä

Kirkkovaltuustot vuosiksi 2015–2018 valitaan itsenäisyyspäivänä 9. marraskuuta. Seurakuntavaali on ensimmäistä kertaa yksipäiväinen. Pälkäneellä kerätään edellisvaalien tapaan kaksi ehdokaslistaa: Luopioisten kappelin alueelta yksi ja emäseurakunnan alueelta toinen. Pälkäneen seurakuntalaisten valitsijayhdistys on pitänyt ensimmäisen kokouksensa ja aloittanut ehdokashaun. Listalle voidaan ottaa korkeintaan 38 ehdokasta. – Ei ehdokkaita ole jonoksi saakka sen paremmin seurakunta- kuin kuntavaaleissakaan. Tavoitteena on…

Anna Ruha Seurahuoneella

Orivedellä syntynyt ja Pietarin lähellä Kelton kylässä lapsuusvuotensa viettänyt Anna Ruha vierailee Iltakahvilassa Kahvila Seurahuoneella Kangasalla. Hän työskentelee Inkerin kirkon lapsi- ja nuorisotyön toimikunnassa. Ruha muutti Keltoon nelivuotiaana, kun hänen vanhempansa lähtivät paikkaan lähetystyöhön. Vaikka perhe palasi Suomeen joidenkin vuosien jälkeen, Ruha lähti myöhemmin uudelleen Keltoon – tällä kertaa rippileirin isoiseksi. Hänelle ehdotettiin Inkerin kirkon…

Kasvokkain

Millaisen hymynaaman antaisit tänään itsellesi? Tai paremminkin päivän lopussa, mikä on arviosi, millaisen palautteen saat kohtaamiltasi ihmisiltä? oivallisen? hyvän? korjattavan vai huonon? Emme välttämättä tule aina muistaneeksi, että pienilläkin eleillä on arkielämässä suuri merkitys kohdatessamme ihmisiä, muuallakin kuin ns. sosiaalisessa mediassa hymiöineen. Tärkeintä näinä aikoina on toinen toisistamme välittäminen, rinnalla kulkeminen.Se on yhteisöllisyyden perusta. Maailma…

Papu jatkaa kaksi vuotta lähetyssihteerinä

Nuorisotyöntekijän tehtävistä kaksi vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Paula Eloranta jatkaa Pälkäneen seurakunnan lähetyssihteerin sijaisena syksyyn 2016 saakka. ”Papu” aloitti lähetyssihteeri Katja Verhon sijaisena elokuussa. Kirkkoneuvosto myönsi Verholle reilun kahden vuoden työvapaan ja palkkasi Elorannan hänen tuuraajakseen Lähetyssihteerin tehtävä on osa-aikainen. Viikkotyöaika on kahdeksan tuntia.

Onko sinun nälkä?

Kaipaatko sisimmässäsi jotain? Jotain mitä ei ole löytynyt mistään millä olet sitä nälkää tyynnyttänyt? Vaikka kuinka olet keksinyt uusia innostuksen kohteita, toteuttanut haaveitasi, sisimmässäsi on edelleen se tyhjyys joka janoaa jotain. Sen tyhjyyden voi täyttää vain Jumalan lähettämä Sana, Jeesus Kristus. Luodessaan ihmisen omaksi kuvakseen myös iankaikkisuuden Hän pani meidän sisimpäämme. Jumala teki meistä lähes…

Kirkkovaltuusto valitsee kanttorin Luopioisiin

Pälkäneen kirkkovaltuusto valitsee Luopioisiin uuden kanttorin maaliskuun lopussa. Virkaa hakivat pälkäneläinen Kaija Huuhtanen, Sastamalassa asustava Johanna Lemmetyinen ja Sanna Toivola Kangasalta. Kirkkoneuvosto esittää maanantaina 31. maaliskuuta kello 19 Luopioisten seurakuntatalossa kokoontuvalle valtuustolle, että virkaan valittaisiin Johanna Lemmetyinen. Esitys ei ole yksimielinen, vaan kaikille hakijoilla löytyi kannatusta. Lemmetyisen valintaa esitti kuusi kirkkoneuvoston jäsentä. Kaksi jäsentä kannatti…

Hiihtolomalla pidettiin hauskaa Seitsyessä

Pälkäneen seurakunta ja kunta järjestivät taas alakouluikäisten perinteiset VIP-leirit. Nimen mukaisestitervetulleita leirille olivat ”erittäin tärkeät henkilöt”, mikä tietenkin tarkoittaa aivan jokaista. Seitsyen leirikeskukseen kulkunsa suuntasi yhteensä 25 reipasta leiriläistä sekä joukko isosia ja ohjaajia. Ensin leiritunnelmasta pääsivät nauttimaan 4.–6.-luokkalaiset, sitten oli 1.–3.-luokkalaisten vuoro. Ohjelmaan kuului kaikenlaista leipomisesta leikkimiseen, hartauksista kisailuun ja palkintojen jakoon. Ja mikä…