Tekijät

Hamppu palauttaa humuksen peltoon

– Jos ei ennestään ollut hullun maineessa, niin tämä viimeistään varmistaa sen, Reino Mantsinen nauraa pellon laidalla. Kantokyläntien varteen on kesän aikana noussut yli kolmemetrinen hamppupelto. Hehtaarin kuituhamppukasvuston takana mies kasvattaa pajua. Humuspehtoori kehittää maanparannusaineita ja tekniikoita, joilla pidetään ravinteet kierrossa. Myös viljelykokeilut palvelevat näitä tavoitteita. Hampun avulla Mantsinen aikoo kunnostaa kehnoja peltoja vuodessa huippumaiksi….

Veljekset pokkasivat Vuoden yrittäjän pystin

Maarakennus T. Haavisto Oy:n nykyinen kärkikaksikko – Haaviston veljekset Jussi ja Jari – sai paistatella lauantaina huomion keskipisteenä. Kaksikko nousi Kangasala-salin lavalle pokkaamaan arvostetun tunnustuksen, Vuoden yrittäjä -palkinnon. Yleensä Haavistojen yritys saa tehdä työnsä paljon pienemmällä huomiolla. – On meillä semmoisiakin urakoita, missä on myös viimeistely mukana. Etenkin saneerauspurku on kuitenkin siinä mielessä epäkiitollista hommaa,…

Kädet käyttöön krempoista huolimatta

Käsien merkityksen arjen toimissa ymmärtää usein vasta silloin, kun kädet ovat jostain syystä pois pelistä. – Koitapa käydä joskus vaikka wc:ssä niin, että pidät kädet selän takana koko ajan. Siinä huomaa, miten moneen asiaan käsiä tarvitseekaan. Käsiemme toimintakyky luo pohjan lähes kaikelle ihmisen itse toteuttamalle toiminnalle. Siksi onkin tärkeää, että käsiemme toimintakyky pysyy mahdollisimman hyvänä…

LVI-alan konkari hyppäsi yrittäjäksi

Putkimiehen tavallisimmat työt ovat hananvaihtoja ja astianpesukoneen asennuksia, mutta LVI-alan ammattilainen joutuu välillä erikoisempiinkin paikkoihin. – Olin kuukausi sitten työkeikalla Tampereella ja jouduin lopulta kapuamaan uima-altaaseen töihin, jotta yletyin seinällä olleeseen lämmityspatteriin. Ei siinä auttanut kuin heittää työvaatteet pois päältä ja hypätä altaaseen, tuore yrittäjä Niko Lindholm kertoo. Hyppäys yrittäjäksi ei ollut pälkäneläiselle Lindholmille iso….

Katja Rauhamäki tekee lasitöitä vanhoista ikkunoista

  –Tässä on minun mummulani, Katja Rauhamäki esittelee kuvaa Kuhmalahdella sijaitsevasta maalaistalosta, jonka pihapiiri on peittynyt lumeen. Lasinen, kehystetty maisemakuva on samalla taideteos, muistoesine ja ikkunakoriste. Rauhamäki tekee näitä lasitöitä siirtämällä ensin valokuvan tietokoneelle, josta hän tulostaa kuvan erikoiskalvolle. Tulostus taas palaa kiinni lasin pintaan kovassa kuumuudessa. –Kuva on kahden lasin välissä. Siellä se säilyy…

Avoliitto ja avopuolisoiden oikeudet

Lakipalsta Yhä useampi pariskunta elää avoliitossa ilman, että avioliiton solmimiselle nähtäisiin tarvetta. Vaikka avoliitot ovat yleistyneet, pohjaavat puolisoiden suojaksi laaditut lait usein avioliittoon. Vuonna 2011 säädettiin laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta. Tällä lailla pyrittiin turvaamaan ja selkiyttämään avoliitossa asuvien henkilöiden keskinäisiä taloudellisia suhteita. Lakia sovelletaan avoliiton päättymistilanteissa. Avoliitto voi päättyä joko avoeroon tai toisen puolison kuolemaan….

Suttisen tila uskaltaa investoida

Uusi tuotevarasto ja pakkaamo alkoi kesällä nousta peltojen taakse Suttisen marjatilan myymälärakennusten läheisyyteen. – Olisihan se ollut komea roomalainen pylväikkö, jos olisimme jättäneet sen pilarivaiheeseen, Suttisen tilan isäntä Simo Laakso nauraa rakennuksen kesäaikaista ulkonäköä. Rakennuksella on seinäkorkeutta seitsemän metriä, joten ei ihme, että kattoa kannattavat puupilarit herättivät tilapuodin asiakkaissa kunnioitusta. Nyt rakennuksella on jo kattorakenne,…

Mökkikiinteistö

Lakipalsta Olemme ystäväpariskunnan kanssa harkinneet yhteisen lomakiinteistön hankintaa. Meillä on harkinnassa loma-asumiseen tarkoitettu kiinteistö, jolla on vielä rakennusoikeutta jäljellä. Ajatuksemme on, että toinen perheistä asuu kiinteistöllä jo sijaitsevalla lomarakennuksella. Toinen perheistä rakentaa puolestaan uuden mökkirakennuksen. Rannassa sijaitseva sauna ja ranta olisi tarkoitus pitää yhteisenä alueena. Minun perheeni haluaa pitää itsellään uuden, rakennettavan loma-asunnon. Olemme myös…

Seudun kehittäjäksi perusteilla osuuskunta

Kukkian ympäristöä on kehitetty viime vuosina Luopioisten Yrittäjien hankkeiden turvin. Järvelle on merkitty melontareittejä ja kyläyhdistykset ovat päässeet rakentamaan laitureita ja parantamaan rantoja. Tietoa seudun palveluista ja tapahtumista on koottu Kukkialle.fi -sivustolle ja suuriin mainoslakanoihin. Nekin on toteutettu yrittäjäyhdistyksen hankkeen turvin. Luopioisten Yrittäjien lisäksi myös Mikkolan Navetta on ansioitunut alueen elinvoiman edistäjänä. Yrittäjäyhdistyksen ja navettayhteisön…

Ikku-Noita taikoo vanhasta uutta

Terhi Reskola teki haaveestaan totta ja alkoi kunnostaa ikkunoita ammattimaisesti viime kesänä. Takana on keväällä suoritettu Rakennusapteekin ammattikurssi Billnäsissä ja oman toiminimen, Ikku-Noita, perustaminen. Työtilat löytyivät oman pihapiirin vanhan navetan huoneesta, joka on viimeksi toiminut sienimönä. Reskola teki pitkän uran Aamulehdessä, viimeiseksi ulkomaantoimituksessa. Työnantajan yt-neuvottelujen tuloksena syntyi vuonna 2012 päätös siirtyä toimittajan tehtävistä pois ja…