Tulossa ja menossa

Enkelit lentävät Joulutorille

Kuhmalahden Joulutorilla on perinteisesti nähty paikallista osaamista esittelevä käsityö- tai taidenäyttely. Tänä vuonna Joulutorin järjestäjät kutsuvat kaikkia innostuneita askartelemaan Joulutorille enkelin. Enkelit asetellaan tapahtuman ajaksi Suojan talolle kauniiksi enkeliparveksi ja siitä ne lennähtävät Joulutorin jälkeen Kuhmalahden sivuapteekin ikkunaan, jossa ilahduttavat ihmisiä joulun pyhiin asti. Enkelin voi askarrella mistä tahansa materiaalista ja se voi olla joko…

Reserviupseereilla ja -aliupseereilla kiireinen joulunalusaika

Pälkäneen reservijärjestöt valmistelevat tupaillassa ensi torstaina Kostiakodin Päämajassa loppuvuoden asioita. Kuusen pystytys torille ja Itsenäisyyspäivän kunniavartiot ovat joulukuun ensimmäisiä tehtäviä. Perinteiset joulutulet Syrjänharjun supassa järjestetään 18. kerran lauantaina 22.12. kello 17.30 – kaikki ovat silloin tervetuloa tähän koko perheen tilaisuuteen. Jouluaaton kunniavartioon osallistuu vuorollaan noin 35 reserviläistä, joukossa isiä poikineen, veljeksiä ja niin edelleen. Myös…

Aikuisten satutunteja Kangasalan kirjastoissa

Aikuisetkin pääsevät satutunneille marras-joulukuun vaihteessa Kangasalla. Aikuisten satutunteja järjestetään Suoraman kirjastossa, Kangasalan pääkirjastossa sekä Kuhmalahden ja Sahalahden kirjastoissa. Satutunnit vetää Jarno Kokkonen. Mies on pitänyt lasten satutunteja parin vuoden ajan Tampereen pääkirjasto Metsossa. Kokkonen on työssään huomannut, että monesti sadun hauskimmassa kohdassa kaikkein hersyvimmin nauravat paikan päällä lapsiaan vahtivat aikuiset. Usein satukirjojen teemat ja huumori…

Björkqvistin rahaston stipendit haettavina

Björkqvistin rahaston stipendit ja apurahat ovat Kangasalla haettavina marraskuun loppuun asti, jolloin hakemuksen liitteineen on oltava perillä. Rahastosta myönnetään stipendejä ja apurahoja Kangasalan peruskoulusta tai lukiosta päättötodistuksen saaneille opiskelijoille. Stipendin tai apurahan voi saada yliopistossa, korkeakoulussa tai ammattikorkeakoulussa opiskeluun, tieteelliseen tutkimukseen tai taiteelliseen toimintaan. Apuraha voidaan myöntää myös hakijalle, jonka tieteellisen tai taiteellisen työn edistävän…

Naisten muoti valtaa Pirtin

Kangasalan Pirtillä järjestetään lauantaina naisten kauneus-, muoti- ja hyvinvointitapahtuma. 24.11 kello 10–17 on esillä kosmetiikkaa, vaatteita, koruja, kauneusalan ja terveydenhoitoalan palveluita sekä ennustaja. Naisten kauneus-, muoti- ja hyvinvointipalveluita ja -tuotteita koottiin Pirtille ensimmäistä kertaa keväällä. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman taustalla on muotialalla toimiva naiskolmikko Kangasalta: Monica Saastamoinen Mimo Fashionilta sekä Karoliina Viitala ja Riitta Salmi…

Kaunis Kangasala 2013 julkaistiin

Kaksikielinen Kaunis Kangasala 2013 -kalenteri on julkaistu. Kangasalalaisten Heikki Mäenpään ja Antti Pyykkösen tekemä kalenteri on kuvitettu koordinaatein varustetuilla maisemakuvilla. Vuoden 2013 jokaisella kuukaudella on oma Kangasala-aiheinen kertomuksensa, joka julkaistaan kunkin kuun ensimmäisenä päivänä. Tarinaan pääsee helposti kuvaamalla sivun ylälaidassa olevan QR-koodin älypuhelimella tai iPadilla.

”Young man…”

Tarina eteni oikeastaan kuin Agatha Christien kirjassa Eikä yksikään pelastunut – tunnetummalta nimeltään Kymmenen pientä neekeripoikaa – mutta päinvastaisessa järjestyksessä. Ensin oli yksi tai kaksi, ja lopulta paljon enemmän. Jopa enemmän kuin tuo kymmenen.   Muiltakin osin Kangasalan lukion mieslaulajien kuoro – Testostenorit, kuten he itse sanovat – henkii Christien teoksen vastakohtaa. Kaikki tuntevat toisensa…

Pälkäneen ja Luopioisten joulu avataan 30.11.

Pälkäneen ja Luopioisten Joulunavaus järjestetään perjantaina 30.11. Pälkäneellä yrittäjät tarjoavat viimevuotiseen tapaan ilotulituksen, joka juhlistaa samalla yrittäjäyhdistyksen 30-vuotista taivalta. Joulunavaus järjestetään palokunnantalon pihassa. Urheilukentän laidalla oleva puisto osoittautui viime vuonna toimivaksi paikaksi: vaikkei maassa ollut lunta, tulet ja valot loivat tiiviin jouluisen tunnelman. Joulunavauksen kohokohta on totuttuun tapaan Vuoden Pälkäneläisen palkitseminen. Ehdotuksia palkittavaksi kerätään pälkäneläisliikkeissä…

Luja-Lukko kokoaa kiekkojunnut kaukaloon

Pälkäneen Luja-Lukon jääkiekkojaosto käynnistää 6–8-vuotiaiden kiekkokoulun Haanloukkaassa sunnuntaina 25.11. Kiekkokoulu alkaa luistelutekniikan harjoittelusta. Leikkien ja helppojen mailankäsittelyharjoitteiden avulla siirrytään taitojen karttuessa kohti oikeaa peliä. Kaukalon kynnys on matala. Alkuun pääsee, kun on luistimet, ristikollinen kypärä, kaulasuoja, maila ja käsineet. Uusi 2004–2006 syntyneiden junnujen joukkue on tarkoitettu kaikille jääkiekosta innostuneille tytöille ja pojille. Mikäli mukaan saadaan…

Diabetesyhdistys täyttää 60 vuotta

Tänään vietetään maailman diabetespäivää. Kangasalan ja Pälkäneen alueella diabeetikoiden tukijana ja edunvalvojana toimiva Tampereen Diabetesyhdistys puolestaan viettää lauantaina 60-vuotisjuhlia. Sampolassa (Sammonkatu, Tampere) 17.11. kello 14 alkavilla juhlaluennoilla LT Pirjo Ilanne-Parikka kertoo diabeetikoiden liikunnasta, LT Markku Saraheimo ja erikoisliikunnanasiantuntija Arto Lukkari verensokerin hallinnasta pitkäkestoisessa liikunnassa. Diabetesyhdistyksen mukaan nuoruustyypin diabeetikot tarvitsisivat nykyistä tehokkaampaa lääketieteellistä hoitoa ja hoidonohjausta….