Urheilu

RaLu nöyrtyi sarjakärjelle

Koripallo Pälkäneen ja Raholan 17-vuotiaiden tyttöjen yhteisjoukkue RaLu lähti syksyn rökäletappion myötä Ringside-peliin selkeästi haastajana. Ralu hävisikin sarjaa johtavalle espoolaisjoukkueelle pistein 49–82. Valmennukselle ongelmia aiheutti terveystilanne – neljä juoksuvoimaista takamiesosaston pelaajaa oli poissa pelistä. Ringsiden joukkue jaksoi puolustaa todella aggresiivisesti koko ottelun ja käänsi sen itselleen kovan fyysisen kuntonsa ansiosta. Ottelu ratkesi RaLun pallon menetyksiin,…

Luja-Lukolta loppuivat pelaajat – ottelu Salpista vastaan siirrettiin maaliskuulle

Tilaajille

Puolentusinaa pelikuntoista todettiin riittämättömäksi, kun oli tarkoitus pelata lentopallon kakkossarjan ylemmän jatkosarjan tärkeitä otteluita. Niinpä Luja-Lukko ehdotti vastapuolelle eli Salpikselle viime viikonlopulle kalenteriin merkityn keskinäisen ottelun siirtoa – ja kun vieraisille tulossa ollut Salpis kärsi samankaltaisista pelaajaongelmista, ei siirrosta tarvinnut isommin neuvotella. Loukkaantumisten ja sairastumisten ohella ison loven molempien joukkueiden miehistöön teki juuri alkanut varusmiespalvelus,…

Urheilua ummikoille: Onko sarjatauon aikana parempi hikoilla vai lekotella – ja miten Luja-Lukko ja LP Kangasala käyttivät joulutaukonsa?

Tilaajille

Miten harjoitella fiksusti se aika, jonka joukkue on tauolla sarjapeleistä? LP Kangasalan fysiikkavalmentajana toimiva Varalan urheiluopiston Tatu Peltonen ei määräisi täyslepoa mutta ei myöskään laittaisi joukkuetta ennennäkemättömän raskaalle kuntokuurille. Peltonen kehottaa laskemaan viikon aikana kertyvää rasitusta minuuttien ja kuormituksen raskauden summana. Kovaa voi treenata, kunhan muistaa tarkkailla kokonaiskuormitusta, jonka muutokset olisi hänen mielestään hyvä pitää…

Luja-Lukolla onnistunut paluu pelikentälle, kotiareenalla pelataan lauantaina

Tilaajille

Luja-Lukon paluu pelikentille lentopallon kakkossarjassa sujui hyvin – tiiviin harjoittelun tuomista osittaisista tönkköjaloista ja muutenkin hankalista lähtökohdista huolimatta. Samassa lohkossa toiseksi tullut Vilppulan Tähti kaatui ylemmän jatkosarjan avauksessa erin 1–3. – Kolmannen erän asenteellista notkahdusta lukuun ottamatta se oli tasapainoinen esitys. Väänsimme pelin kotiin neljännessä erässä, kun työnteon moraali palasi, Luja-Lukon valmentaja Heikki Kosonen näkee….

Luopioisten sählykerhossa pääsevät 5–8-vuotiaat irti

Tilaajille

Luopioisten liikuntatalossa on syyskaudella tehty paljon maaleja, kun Tupenpurijoiden palloilu- ja sählykerhossa on kirmannut joukko 5–8-vuotiaita palloilijanalkuja. – Omaa 5-vuotiasta poikaa kiinnostaa kovasti pallopelit. Perustimme tämän kerhon, sillä täällä ei ollut noin pienille palloilutoimintaa, kerhonvetäjä Laura Mäkinen kertoo. Parhaimmillaan kerhossa on ollut 15 lasta samaan aikaan, mutta uusia innokkaita otetaan kevätkaudellakin mukaan. Varusteiksi tarvitaan sisäpelikengät,…

Sappeen uudet hybriditykit tehokkaina

Tilaajille

Sappeen matkailukeskuksessa on nyt kymmenen rinnettä auki. Uudet hybriditykit sekä perinteiset lumitykit lumettavat rinteitä niin tehokkaasti, että pian voidaan laskea kaikilla 13 rinteellä. Family Park (Hupsis, Rossi, Funslope ja Somparinne) on kokonaisuudessaan auki sekä neljä muuta rinnettä ovat olleet avoinna jo hetken. Nyt viikonloppuna avataan myös Mutkamäki ja Alppiseikkailu. Sappeen Iso-Streetillä on parkkilaskijoille avoinna muutama hyppyri sekä…

Kuohun monitoimiallas tuo lisää vauvauinteja ja uimakouluja

Tilaajille

Kuohun uudessa altaassa vesijumpparit näyttävät, miten kinkut sulavat ja kankut heiluvat. Joulukuun alussa valmistunut monitoimiallas toi 120 neliötä lisää tilaa Kangasalan Kuohun jumpille. Kustannukset pysyivät 2,3 miljoonan euron budjetissa. Kangasalan Uimahalli Oy:n tuore toimitusjohtaja Reija Kolehmainen sanoo, että ensin oli tarkoitus siirtää kaikki allasjumpat uuteen altaaseen, jotta vanha jäisi vapaaseen käyttöön. – Uusi allas on…

Taekwondossa työteliäs kauden huipentuma

Länkyn Taekwondo vietti kauden päätösjuhlaansa peräti 60 harrastajan ja perheenjäsenen voimin. Juhlallisuuksia edelsi vyökoeviikko – tiistaina soveltavan taekwondon ryhmä suoritti uusia vyöarvoja Pitkäjärven koululla, perjantaina vuorossa olivat lapset Malm Areenalla, ja lauantaina vyökokeissa olivat uusi alkeiskurssi sekä jatkokurssin aikuiset ja nuoret Huutijärven koululla. Uusia värivöitä suoritettiin kaikkiaan 43 kappaletta. Kuusi harrastajaa saavutti kaksi vuotta toimineen…