Urheilu

Viimeisen erän häviäjä kerää verkon

Pälkäneen Kostian koulun salissa pelataan perjantain ja sunnuntain päätteeksi suurista asioista: kuntolentiksen viimeisen erän häviäjät keräävät verkon. – Se on ollut niin vuosikymmenten ajan, Jari Rämö sanoo. Kaikki muukin tapahtuu samalla periaatteella – eli niin kuin aina ennenkin. Joku virittelee verkon, ja porukka jakautuu itsekseen sen molemmille puolille. Osa sattumanvaraisesti, osa tottumuksesta ja joku niin,…

Luja-Lukko kokoaa kiekkojunnut kaukaloon

Pälkäneen Luja-Lukon jääkiekkojaosto käynnistää 6–8-vuotiaiden kiekkokoulun Haanloukkaassa sunnuntaina 25.11. Kiekkokoulu alkaa luistelutekniikan harjoittelusta. Leikkien ja helppojen mailankäsittelyharjoitteiden avulla siirrytään taitojen karttuessa kohti oikeaa peliä. Kaukalon kynnys on matala. Alkuun pääsee, kun on luistimet, ristikollinen kypärä, kaulasuoja, maila ja käsineet. Uusi 2004–2006 syntyneiden junnujen joukkue on tarkoitettu kaikille jääkiekosta innostuneille tytöille ja pojille. Mikäli mukaan saadaan…

Kolmas kerta sanoi toden

Kolmannen kerran lyhyen ajan sisään vastaan asettunut HPK oli LP Kangasalan joukkueelle odotetun kova tasomittari naisten lentopalloliigassa. Hämeenlinnalaiset hakivat pitkän kaavan kautta kaksi pistettä Pitkäjärveltä viikonloppuna: HPK oli parempi erin 2–3 (23–25, 17–25, 25–18, 25–19, 7–15), ja joukkueen tilastoja rasittaa edelleen vain yksi liigatappio. Kangasalalaiset kaatoivat HPK:n lokakuussa. LP nousi voittotaistoon kahden erän tappioasemasta, mutta…

Juoksua ja nähtävyyksiä

Luopioisten maratoonareiden elämysmatka suuntautui tänä vuonna Etelä-Ranskan kuuluisille Rivieran rannoille. Nizzasta Cannesiin juostiin 6.11. yhdensuuntainen maraton, jonka tasainen reitti noudatteli meren rantaa paria sisämaan lenkkiä lukuun ottamatta. Reissussa oltiin perinteiseen tapaan viisi päivää, ja siinä ajassa ehti tulla tutuksi monen muun nähtävyyden ohella esimerkiksi Monaco, jossa käytiin ihmettelemässä formularataa, huvipursia, ja autoja, joita ei näe…

Rankkareita, kiekkotutkaa ja pelailua kavereiden kanssa

12–16-vuotiaat pojat hyppäävät Haanloukkaan kiekkokaukaloon sunnuntai-iltaisin. – Tarkoituksena ei ole luistella pillin tahtiin viivoja, vaan ampua tutkaan, vetää rankkareita, ehkä kisailla taitoradalla ja ennen kaikkea pelailla. Molempiin päihin järjestyy joka kerta maalivahti, nuorten harrastekiekkoporukkaa kokoava Jukka Rantanen kertoo. Uusi ryhmä on tarkoitettu vuonan 2000 syntyneille ja sitä vanhemmille pojille. Rajatapaukset, esimerkiksi vuonna 2001 syntyneet voivat…

Haanloukkaan jää kestää plussakelit

Perjantaina avattu Haanloukkaan tekojää oli sunnuntaina puolen päivän ajan suljettu. – Jään pinta pehmenee, jos lämmintä on yli neljä astetta ja vettä tulee runsaasti. Kenttä suljettiin, jottei jäätä vaurioitettaisi turhaan. Kun sade loppuu, pinta kovenee aika nopeasti, liikuntasihteeri Petri Ketola sanoo. Maanantaina kenttä oli taas luistelukunnossa. – Harjoitusvuorojen lisäksi joka päivälle on sovitettu mailattomia ja…

Pallo sai kyytiä

  – Jos me oltais pelattu se ensimmäinen peli samalla lailla kuin viimeinen, oltais voitu voittaa sekin. – Ja jos oltais pelattu kaikki pelit samalla tavalla kuin se ensimmäinen, niin ei olisi kyllä voitettu yhtään peliä. Näin analyyttisesti pui kaksi nuorta sählypeluria viimeviikonloppuisen Hippo-sählyturnauksen antia pukiessaan ulkovaatteita viimeisen ottelun jälkeen. Molemmilla kasvot punoittavat vielä vauhdikkaiden…

KU-68:n B-tyttöjen sarjakausi alkoi voitokkaasti

KU-68:n B-tyttöjen sarjakausi alueellisessa I-divisioonassa alkoi lokakuun puolivälissä kotiottelulla TuRi Greeniä vastaan. Tytöt olivat valmistautuneet otteluun hyvin, vaikka takana oli jo pitkä syksy karsintaotteluineen valtakunnallisiin sarjoihin. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä: koreja tehtiin vuorotellen ensimmäisellä jaksolla, ja KU:n tytöt hakivat selvästi tuntumaa vastustajiin. Toisella jaksolla tyttöjen omat kuviot alkoivat tuottaa tulosta, ja kun samalla puolustusta tehostettiin,…

LP Kangasala hyvässä myötätuulessa HPK:n kimppuun

LP Kangasala saavutti tavoitteensa viime viikonloppuna lentopallon mestaruusliigassa. Kahdesta kotiottelusta napsahti joukkueelle täydet kuusi pistettä. Se ei ollut kuitenkaan ainoa asia, joka sai valmentaja Ismo Tahvanaisen tyytyväiseksi. – Asetelmana oli, ettei näihin vastustajiin saisi kompastua. Joukkue osoitti kehittymisen merkkejä, eikä alkanut löysäillä tilanteessa, jossa näyttää että vastustaja saadaan pidettyä takana. Meille tuli vain yksi asennevikainen…

Hukattu erävoitto upotti Luja-Lukon

– Lentopallo on vain niin henkinen peli, ihmetteli Pälkäneen Luja-Lukon valmentaja Petri Hildénkauden avaustappion jälkeen. Luja-Lukko ei onnistunut Aitolahtea vastaan hyödyntämään kolmea eräpalloa ottelun toisessa erässä, ja erävoittoon noustuaan kotijoukkue Riento meni menojaan kolmannessa erässä. Pälkäneläisjoukkue nousi avauserässäkin taistelemaan erävoitosta jopa takamatkalta, mutta toinen hyytyminen kalkkiviivoilla taisi olla liikaa. Pälkäneläisvalmentaja arvelikin omiensa otteen herpaantumisen olleen…