Urheilu

Kangasalalaisen kilpailukausi oli täysi napakymppi

Sami Heikkilän, 19, päättynyt kilpailukausi oli onnistunut. Jo helmikuun Euroopan mestaruuskilpailuista Vierumäeltä kangasalainen voitti kaiken mahdollisen eli neljä kultamitalia. Ruotsin Västeråsissa ja Tukholmassa kesäkuussa järjestetyistä ilma-aseiden MM-kilpailuista hän saalisti viisi kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssia. Mitalisaldossa ovat mukana niin henkilökohtaiset kilpailut kuin joukkuekilpailutkin. Nuoren miehen menestys noteerattiin laajemminkin, sillä kangasalalaista Kymppi-64 –seuraa edustava ampuja…

Ainut maailmassa

Triathlonisti ja entinen kilpauimari Jarmo Hast ui keskiviikkona Kangasalan uimahallissa maratonin alle 12 tunnissa. Hast on maailmassa ainoa, joka on uinut 25 metrin uima-altaassa maratonin eli 42 195 metriä alle mainitun ajan. Tempauksellaan Hast keräsi varoja treenaamiseensa. Tavoitteena siintää ensi kesän Havaijin Ironman-triathlon. Siellä Hastin tavoite on kova, sillä mies aikoo sijoittua kolmen parhaan joukkoon….

Luistelun sarjakisat alkavat

Pälkäneen pikaluistelukausi päästään aloittamaan reilusti aiemmin kuin viime vuonna. Luistelun sarjakilpailut käynnistyvät sunnuntaina. Ilmoittautumisia kerätään kello 17.30 alkaen, ja kisat alkavat kello 18. Jos talvikelit jatkuvat, viikkokisat jatkuvat sunnuntaisin. Myös aatonaattoiltana kilpaillaan. Viivalle voi lähteä hokkareilla, ja sarjoja löytyy kaikenikäisille tytöille ja pojille. Mikäli laji kiinnostaa enemmän, Luja-Lukolta löytyy pitkäteräisiä pikaluistimia, joilla saa paremman käsityksen…

Maailmanennätys haussa Kuohussa

Uimahalli Kuohussa lähdetään tekemään uintihistoriaa keskiviikkona eli 12.12.-12. Ammattiurheilija ja triathlonisti Jarmo Hast yrittää tehdä maailmanennätyksen uimalla 25 metrin uima-altaassa maratonin eli 42 195 metriä alle 12 tunnin. Moista temppua ei kukaan ole aiemmin tehnyt, ja paikalle saapuukin esimerkiksi Ennätystehdas-ohjelman kuvausryhmä. Tapahtuman takana on Kangasalan uintitoimijoita niin Uimaseura Kangasalan Kuohusta kuin Kangasalan Uintiseurasta. Pirkkalalainen Hast…

B-tyttöjen sarjakausi jatkuu hyvin

KU-68:n B-tyttöjen sarjakausi alueellisessa I-divisioonassa jatkui marraskuun puolivälissä kotiottelulla Korihait 97/98-joukkuetta Uudestakaupungista vastaan. Sarjatilanteesta tiedettiin, että vastaan tulee yksi sarjan heikoimpia joukkueita. Peli pelattiin arki-iltana, mikä lisäsi kotijoukkueen etua, vierailijoilla oli pitkä matka takana. Ottelu alkoi selvässä KU:n hallinnassa, vaikka tyttöjen heitot sujahtelivatkin korirenkaan ohi hieman liikaa. Tasoero joukkueiden välillä oli selvä ja piste-ero kasvoi…

Luja-Lukko ryhdistäytyi

Ei purjehdusreissua, ei raviajelua, ei teatteri-iltaa. Pälkäneen Luja-Lukon lentopallon kolmossarjajoukkueen valmentaja Petri Hildén ei lähtenyt samalle linjalle kuin erikoisista herättely-yrityksistään tunnettu kiekkokollegansa Curt Lindström. Pälkäneläisluotsi turvautui perinteisempiin konsteihin saadakseen eloa muutaman ottelun hengettömästi pelanneeseen joukkueeseen. Valmennusjohto ja koko Luja-Lukon lentopallojaosto istuivat yhteisen pöydän ääreen pohtimaan syitä viime aikojen heikoille peliotteille ja konsteja jumitilan ratkaisemiseksi. Jo…

Luja-Lukko Lakers nousi ykkösdivariin

Pälkäneellä on 7–9-vuotiaita koripallojunnuja niin paljon, että Luja-Lukko lähti mikropoikien kakkosdivisioonaan kahdella joukkueella. Pelaajat pyrittiin jakamaan niin, että Lakers- ja Bulls -joukkueista tulisi mahdollisimman tasaväkiset. Sunnuntaina pelattu paikallispeli osoitti, että jako onnistui mainiosti. Syksyn sarjakierroksilla paremmin pärjännyt Lakers karkasi kolmannella jaksolla jo kymmenen pisteen päähän, mutta saatuaan hengen päälle Bulls nousi vielä taistelemaan voitosta. –…

Peli kulki, heitto ei

Pälkäneen Luja-Lukon Bulls -mikropoikajoukkue oli murskata Luja-Lukko Lakersin nousuhaaveet. Bulls kiri huikean jännittävän paikallispelin päätöshetkillä aivan Lakersin tuntumaan. Lopulta Lakers säilytti johdon yhden pisteen turvin ja hoiti nousun ratkaisseen Raholan Pyrkivä ottelun lähes yhtä pienellä marginaalilla, sillä tamperelaiset kaatuivat kahdella pisteellä. Bulls oli menettänyt nousumahdollisuudet ennen päätösturnausta hävittyään molemmille Salon Vilppaan joukkueille. Tämä ei Bullsin…

Kisakokemusta ja natsoja vyöhön

Aitoon taekwon-don alkutalvi on ollut vilkas. Marraskuun puolivälissä kymmenen junnua kilpaili Ylöjärvellä Pikku Tiikeri cupissa ja joulukuun vaihteessa juniorit hankkivat vyökokeissa lisää natsoja vyöhönsä. Syyskausi huipentuu joulun alla, kun seura vastaanottaa Nuori Suomi -sinetin. Ylöjärven liikuntakeskuksessa järjestettävä Pikku Tiikeri cup on tarjonnut monille harrastajille innostavan ensikokemuksen taekwondokisoista. Tapahtumaa on kevennetty sopivasti: esimerkiksi yhteisen alkulämmittelyn veti…

Turpiin vaan ja tuplaten

Hyvän marraskuun – ei yhtään pisteetöntä ottelua – pelannut LP Kangasala jatkoi joulukuun ensimmäisenä samalla sykkeellä. Kahden kierroksen viikonloppu tuotti viisi pistettä, kun lauantaina kaatui kotikentällä Pislaploki 3–0 (25–22, 25–20, 26–24) ja sunnuntaina vieraissa Pieksämäki 2–3 (25–15, 13–25, 15–25, 26–24, 9–15). Mieluisan joulukuun alun saaneita kannattajia voitot lämmittävät aina, mutta LP Kangasalan valmentaja Ismo Tahvanainen…