Uutiset

Hoitotason ambulanssi halutaan pitää Aitoossa

Luopioisissa ei taisteluitta niellä suunnitelmaa, joka siirtäisi ambulanssin varikkopaikan Aitoosta Pälkäneen keskustaan. Yhtä lailla vastahankaisesti suhtaudutaan siihen, että hoitotason kriteerit täyttävän ambulanssin auttamismahdollisuudet laskettaisiin perustasolle. Eri järjestöjen ja yhdistysten edustajia keränneessä kansalaiskokouksessa kannatusta sai Aitoon VPK:n päällikön, Pekka Rantasen ajatus ensivastesopimusten purkamisesta. – Ainoa keino vaikuttaa on, että Aitoon ja Rautajärven VPK:t sanovat ensivastesopimuksensa irti….

Auto törmäsi pylvääseen

Paikallisten nuorten henkilöauto törmäsi perjantain ja lauantain välisenä yönä pylvääseen Lahdentiellä. Ulosajo sattui Sammonkulman huoltoaseman kohdalla puoli neljän jälkeen lauantaiaamuna. Auto katkaisi mennessään puisen pylvään. Lahdentiellä Sahalahden risteyksessä ryttisi lauantaina puolen päivän aikaan. Auto ajoi tieltä ulos ja katon kautta ympäri. Yksi potilas joutui tarkistuttamaan kuntonsa, mutta hänellä ei ollut isoja ulkoisia vammoja.

Kuntaliitokset ja kouluasiat vaalikoneen kärkikysymyksiä

Sydän-Hämeen Lehti kerää äänestäjiltä ehdotuksia vaalikoneen kysymyksiksi. Heti ensimmäisen päivän aikana nostettiin esiin isoja aihepiirejä. Kuntalaisia kiinnostaa ehdokkaiden kuntaliitoskanta sekä mahdollisten liitosten suunta. Ehdokkailta haluttaisiin mielipide myös haja-asutusalueiden palveluista ja terveyspalveluiden kohtalosta. Lisäksi äänestäjiä mietityttää koulujen kunto, kyläkoulujen kohtalo ja Pälkäneen lukion tulevaisuus. Lisäksi vaaliteemoiksi ehdotettiin julkista liikennettä, etenkin Pälkäneeltä Valkeakosken ammattikoululle. Kuntalaiset toivovat, että…

Syksy ajamassa levät pois Sydän-Hämeestä

Pirkanmaan Ely-keskuksen leväseurannassa sinilevähavaintojen määrä nousi edellisviikosta, mutta Pälkäneellä ja Kangasalla tilanne alkaa uimareiden kannalta näyttää vihdoin aiempaa paremmalta. Vain Kangasalan Kirkkojärvellä tehtiin havainto vähäisestä leväesiintymästä. Kaikkiaan sinilevää esiintyi viime viikolla 14:llä Pirkanmaan Ely-keskuksen seurantapaikalla. Pyhäjärvellä havaittiin runsaasti sinilevää Lempäälässä, Nokialla ja Vesilahdella sekä vähän levää Pirkkalassa ja Nokialla. Vähäiset levämäärät kirjattiin havainnoiksi myös Vanajavedellä…

Tavase-pallo on nyt aluehallintovirastolla

  Tavase Oy:n toimitusjohtaja Petri Jokela toivoo, että pitkään suunniteltua tekopohjavesilaitosta päästään rakentamaan Pälkäneen ja Kangasalan harjuihin vuoden päästä. Jokelan mukaan lupahakemusten käsittely kestää aluehallintovirastossa yleensä noin vuoden päivät. Jos lupaviranomainen antaa yhtiölle luvan töiden aloittamiseen, mahdolliset valitukset eivät enää viivytä laitoksen rakentamista. Pälkäneen kunta ja maanomistajat ovat yhtenä rintamana laitosta vastaan. Myös Kangasala ja…

Sydän-Hämeen Lehti avaa paikallisen vaalikoneen

Sydän-Hämeen Lehti avaa netissä vaalikoneen. Äänestäjät pääsevät syys–lokakuun vaihteesta alkaen testaamaan, kenen ehdokkaan kannat ovat lähimpänä omia mielipiteitä. Vaalikoneen toteuttaa Sydän-Hämeen Lehden nettisivujen tekniikasta vastaava Lähimedia. Vaalikone on erittäin käyttäjäystävällinen: mielipide kysymyksiin merkitään liukunappulan avulla. Jos kysymystä pitää erityisen tärkeänä, sen merkitystä voi painottaa. Lopuksi vaalikone listaa ehdokkaat, jotka ovat eniten samaa mieltä. Äänestäjän ei…

Pitkät piiput lähtivät Ukrainaan

Kankaanmaan teollisuusalueelta Pälkäneeltä kurvasi viime viikon torstaina Lahdentielle kolme erikoispitkää puolalaisrekkaa. Autot aloittivat matkan kohti Ukrainaa, jossa Kangasalan Hitsaustyön tekemä 60-metrinen piippu asennetaan lämpökeskukseen. – Paikalliset asentajat hoitavat pystytyksen ison nosturin kanssa, Suomesta meni ainoastaan asennuksen valvoja, Timo Eklund kertoo. Kaukolämpöä tuottavan ukrainalaislaitoksen kattila valmistettiin myös Suomessa. Tämän myötä piippuihin ja öljysäiliöihin erikoistunut pälkäneläisyritys pääsi…

Läheisyys on entistä suurempi vahvuus

Aito Säästöpankin kasvu jatkuu vakaana. Alkuvuoden aikana pankki sai 2595 asiakasta ja tase ylitti puolen miljardin rajapyykin. Pälkäneellä kasvu on ollut vielä nopeampaa. Nordean vetäytyminen paikkakunnalta on tuonut paikallispankkiin lisää asiakkaita. – Nettipankki on nykyisin tärkeä, mutta sen rinnalle tarvitaan myös fyysistä palvelua kassapalveluineen. Paraskaan lainalaskuri tai nettisivu ei pysty neuvomaan sijoitus-, säästö- ja laina-asioissa…

Valtio sammuttaa valot Pälkäneellä

Valtion säästöt näkyvät Valkeakoskentiellä eli 307-tiellä syyskuun lopulla, kun tievalot sammutetaan yön pimeimpinä tunteina. Pälkäneen tieosuus on yksi kolmesta kokeilukohteesta, joissa Pirkanmaan Ely-keskus kerää kokemuksia valojen sammuttamisesta yöllä. Muut tieosuudet ovat Orivedellä ja Vesilahdella. Kokeiluun on haluttu mukaan liikenneympäristöltään erilaisia kohteita, jotta siitä saataisiin mahdollisimman kattavasti kokemuksia. Ely-keskuksen mukaan myös liikenneturvallisuutta on pyritty ottamaan huomioon…

Pälkäneeltä loukutetaan toista sataa supia vuodessa

Siilien ystävä kirjoitti torstaisessa lehdessä (SHL 30.8.), etteivät pihoista löytyneet runnellut siilit ole välttämättä ruohotrimmerin, vaan supikoiran raatelemia. Kirjoittaja kyseli, kenen puoleen Pälkäneellä voi kääntyä, jos haluaa päästä nurkissa liikkuvista pienpedoista. Pälkäneen metsästysseuran väki rakensi satakunta loukkua Vähäjärvi-projektin yhteydessä. Kukkolan lintujärven vitsauksena oli minkki ja supikoira. Minkit on saatu vuosien varrella jokseenkin hävitettyä Pälkäneen rannoilta,…