Uutiset

Tulipaloissa on tänä vuonna kuollut 70 ihmistä

Tulipaloissa on ennakkotietojen mukaan kuollut marraskuun loppuun mennessä 70 ihmistä. Heistä viisi menehtyi marraskuun aikana. Palokuolemia on yksitoista enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön seurannan mukaan tämän vuoden palokuolleista 54 on miehiä, 14 naisia ja kahden sukupuoli ei ilmene mediatiedoista. Hieman yli puolet eli 37 henkilön kuolemaan johtaneista paloista syttyi omakotitaloissa. Kangasalla…

Miksi tiestä irtoaa vieläkin likaa?

Moni pälkäneläinen on ollut näreissään siitä, että Luopioisten ja Rautajärven välisen tien paikkaustyö johtaa edelleen autojen likaantumiseen. Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen teettämä tienpaikkaustyö tehtiin alkusyksystä sirotepaikkaustyönä, jossa tien pinnan reikä paikataan ensin asfalttisella massalla. Tämän jälkeen reiän päälle tehtiin sirotepaikkaus, jossa bitumisen liiman päälle sirotellaan runsaasti pienirakeista kiviainesta. Sirotekivet eivät kuitenkaan Luopioisten tapauksessa ehtineet…

Laipanmaa karsittiin tuulivoima-alueista

Tuulivoimaselvityksessä mukana olevien alueiden määrä on karsittu 25:een. Keskustelua nostattanut Laipanmaan–Koppelonvuorten alue Pälkäneellä ja Kangasalla on jatkoselvittelystä pois pudotettujen kohteiden joukossa. Myös Isokaskenvuoret Kangasalla ja Orivedenkin puolelle ulottuva Perämetsänvuori Kangasalla karsittiin joukosta. – Alueiden karsintaan vaikuttivat muun muassa maisemalliset syyt, luontoarvot, lintujen muuttoreitit, petolintujen pesäpaikat ja niiden perusteella muodostetut suojavyöhykkeet, suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen sanoo. Voimaa…

Mielenterveydestä ja päihteistä kartoitetaan mielipiteitä

Millaisilla käytännön toimenpiteillä mielenterveys- ja päihdetyötä pitäisi kunnissa kehittää? Pirkanmaan mielenterveys- ja päihdestrategiatyö jatkuu alueen väestön mielipiteiden kartoituksella. Sivustolle www.pshp.fi/pmt on avattu kuntalaiskysely, jonka kautta kaikki pirkanmaalaiset voivat osallistua strategian valmisteluun. Kuntalaiskyselyyn voi vastata myös lähettämällä vapaamuotoisia kommentteja kirjeitse tai sähköpostilla.  Vastausaikaa kyselyssä on ainakin vuoden loppuun asti.

Tekniseksi johtajaksi 14 hakijaa

Pälkäneen teknisen johtajan virka kiinnostaa 14 hakijaa. Hakemuksensa ovat jättäneet Ollipekka Kari-Koskinen, Matti Kerkelä, Rauno Kivilahti, Jussi Kivistö, Mika Kärri, Sami Loukkaanhuhta, Iiro Mäkelä, Hannu Niemelä, Nina Salovaara, Jukka Sandelin, Ulla Uusitalo ja Matti Vesava sekä kaksi hakijaa, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen. Pälkäneelle tarvitaan uusi tekninen johtaja, koska Hanna-Kaisa Lahtisalmi valittiin vastaavaan tehtävään kotikaupunkiinsa…

Yrittäjät tarjoavat glögit ilotulituksen katsojille

Pälkäneen yrittäjäyhdistyksen 30-vuotista taivalta juhlistava ilotulitus siirtyi talvimyrskyn vuoksi joulunavauksesta itsenäisyyspäivän iltaan. Raketit ammutaan taivaalle urheilukentän päädystä torstai-iltana kello 18, joten tapahtuman jälkeen ehtii vielä television äärelle seuraamaan linnan juhlia. Paras paikka ilotulituksen seuraamiseen on paloaseman pihassa. Pälkäneen Yrittäjät kattavat sinne glögipöydän, josta tarjoillaan katsojille lämmikettä.

Poikkeuksellinen tuulensuunta ja voimakkuus myrkkyä sähkölinjoille

Viime viikon lopulla tuivertanut talvinen myrsky aiheutti asukkaille sähkökatkojen muodossa eniten päänvaivaa Padasjoen ja Kuhmoisten suunnalla, mutta Antiksi nimetty myräkkä kiusasi ihmisiä myös Sydän-Hämeessä. – Katkoja oli Pälkäneen ja Sahalahden suunnalla. Myrskyn katkomat sähköt saatiin palautettua lauantai-iltaan mennessä, eli pitkiäkin katkoja tuli paikoin kun perjantaiaamupäivästä uusia vikoja alkoi tulla jatkuvasti, kertoo Elenia Verkon käyttöpäällikkö Turo…

Ilotulitus juhlistaa itsenäisyyspäivää

Pälkäneen joulunavauksen kohokohdaksi kaavailtu ilotulitus jouduttiin peruuttamaan viime hetkellä, koska myrskytuulessa raketit olisivat saattaneet lähteä kohti yleisöä tai rakennuksia. Ilotulituksella oli tarkoitus juhlistaa samalla Pälkäneen Yrittäjien 30-vuotista taivalta. Yrittäjäyhdistys päätti siirtää tapahtuman itsenäisyyspäivän iltaan. Ilotulitus alkaa huomenna torstaina kello 18. Paikka pysyy ennallaan: raketit ammutaan urheilukentän kirjaston puoleisesta päästä. Parhaat katselupaikat ovat palokunnantalon pihamaalla ja…

Kangasala sai taksinsa

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on vahvistanut Pirkanmaan taksilupien kuntakohtaiset enimmäismäärät ensi vuodelle. Enimmäismäärä on 857 lupaa, joista 740 on tavallisen henkilöauton ja 117 niin sanotun esteettömän ajoneuvon lupaa. Määrä on yhteensä kymmenen kappaletta suurempi kuin vuosi sitten. Pirkanmaan lupakiintiö nousee aiemmasta viidellä, minkä lisäksi määrää nostaa Kiikoisen viiden taksiluvan siirtyminen Satakunnasta Pirkanmaalle ensi vuoden…