Uutiset

Jokela ja Lahtisalmi hakevat Valkeakoskelle

Pälkäneen tekninen johtaja Hanna-Kaisa Lahtisalmi ja Tavasen toimitusjohtaja Petri Jokela hakevat Valkeakosken teknisen johtajan virkaa. Tekniselle keskukselle valitaan uusi päällikkö, kun kaupungininsinööri Pentti Bergmann jää eläkkeelle. Virka kiinnostaa 21 hakijaa. Neljä ja puoli vuotta sitten Destialta Pälkäneen tekniseksi johtajaksi siirtynyt Hanna-Kaisa Lahtisalmi sanoo, ettei hänellä ole erityistä hinkua pois Pälkäneeltä. – Mutta kyllähän kotikaupungin virka…

Valkoiset merkit kertovat, mistä suojelualue alkaa

Metsähallitus on saanut palautetta Vehoniemenharjun luonnonsuojelualueen roskaamisesta ja luvattomista nuotioista. Alueen rajat tuodaan paremmin näkyviin, jotta kävijät tietäisivät, milloin liikutaan suojelualueella. Luonnonsuojelualueen rajasta kertovat puihin maalattavat valkoiset merkit. Lisäksi alueen kulmiin ja sisääntuloreittien varsille pystytetään suojelualueen rajamerkkipaaluja, joiden vihreävalkoiset huomiokilvet toivottavat kävijät tervetulleiksi Vehoniemelle. Luonnonsuojelualueen rajalinjat avataan ja merkintöjä parannetaan alueella tehtävän kiinteistötoimituksen yhteydessä. –…

Pikkolan urheilutalon peruskorjaus lähenee

Pikkolan koulun vieressä sijaitsevan urheilutalon peruskorjaustyöt pyritään aloittamaan heti lokakuun urakkatarjouskyselyn jälkeen. Tavoitteena on, että liikuntatila olisi käyttökunnossa ensi vuoden elokuussa. Tuoreiden luonnossuunnitelmien pohjalta lasketut rakentamiskustannukset ovat arviolta hieman yli 1,9 miljoonaa euroa. Talon LVIS-tekniikka uusitaan kokonaan, ja pukuhuone, varastot sekä piha-alue pannaan uusiksi. Rakennuksen energiatehokkuutta kohennetaan remontin yhteydessä. Projektille on myönnetty valtionavustusta 620 000 euroa….

Valtuusto innostui rakentamisesta

Kangasalan valtuusto on hyväksynyt asemakaavan laajennuksen Hipintielle Huutijärvellä. Alue sijoittuu Kuohunharjuntien ja soramontun väliin ja osaltaan vie eteenpäin jo pitkään jatkunutta Huutijärven kaavoitusta. Lisäksi valtuusto päätti hyväksyä uudelleen käsiteltäväksi tulleen kaavan Ranta-Koiviston Prusin alueelta. Lahdentien tuntumaan kaavaillun pientaloalueen kaavaa jouduttiin tarkistamaan meluselvitysten ja -suojausten osalta, kun Ely-keskus teki päätöksestä oikaisukehotuksen.

Työllisyystilanne keskimääräistä parempi

Kymmenen kunnan muodostaman Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston alueella oli heinäkuun lopussa 6953 työtöntä työnhakijaa. Määrä on 148 henkilöä enemmän kuin edellisvuoden heinäkuussa. Alueella, johon Pälkäne ja Kangasalakin kuuluvat, oli vailla työtä noin 9,5 prosenttia työvoimasta, kun Pirkanmaalla keskiarvo oli 11,0 prosenttia ja koko maassa 10,2 prosenttia. Pälkäneellä työttömyysasteeksi kirjattiin heinäkuun lopussa 9,1 prosenttia, kun se…

Rakentamattoman yhtenäiskoulun yläkoululaisia mietitään Suoramalle

– Tehdään Suoraman koulun yhteyteen yläluokkien tiloja ja tarkastellaan alaluokkien tilannetta erikseen, linjasi kunnanjohtaja Jukka Mäkelä omaa kantaansa koulusuunnitelmiin. Näin suoraan kysymykseen saatiin suora vastaus, kun Harri Syrjäläinen (kok) kyseli valtuustossa, mihin pitkään paikkaa hakenutta uutta yhtenäiskoulua ollaan tällä tietoa sijoittamassa. Usean sadan oppilaan kouluun on ladattu suuria odotuksia, sillä sen pitäisi helpottaa alati kasvavan…

Jari Sillanpää varasti show’n kulttuuritalokeskustelussa

Valtuusto päätti antaa omavelkaisen takauksen Kangasalan Torikeskus Oy:lle 8,4 miljoonan euron lainalle, joka käytetään kulttuuritalon ja Kimmo Pyykkö -museon rakentamiseen. Osalla valtuutetuista oli edelleen pieni huoli siitä, onko mittava investointi suuren europinon väärti. Kristillisdemokraattien Juha Mansikka-aho korosti tilalta vaadittavan monikäyttöisyyttä. – Lukion auditorio on huippuluokkaa, emmekä tarvitse toista samanlaista. Tavoitteena pitäisi olla tekemisen eikä pönöttämisen…

Vanhemmat puuttuivat surmanhyppyihin sillalta

Monet ohikulkijat hieraisivat viime viikon lämpiminä päivinä silmiään, kun märkiä uimareita kömpi esiin Kostianvirran sillan alta. Kouluikäisiä poikia kiipesi kävelysillan kaiteelle ja hyppi veteen. Kaiteelta kertyy vajaan kymmenen metrin pudotus virtaan, jonka keskikohdalla on vettä kaksi ja puoli metriä. Pohjalla on monenlaista törkyä, sillä toisinaan sillalta heitellään veteen jopa polkupyöriä. Vaikka vettä olisi muuten riittävästi,…

Iäkäs uimari menehtyi Kangasalan uimahallissa

77-vuotias kangasalalaismies menehtyi tiistaina iltapäivällä Kangasalan uimahallissa. Syynä oli todennäköisesti sairauskohtaus. Ripeällä tahdilla kahden aikoihin uinut mies pysähtyi altaan päässä ja jäi lepäämään köyden varaan. Naisuimari huomasi, kun mies vajosi pinnan alle. Uimari hälytti uimavalvojat nopeasti paikalle. He nostivat miehen altaasta ja aloittivat välittömästi elvytyksen. Ambulanssi saapui paikalle alle kymmenessä minuutissa. Hoivahenkilöstö jatkoi elvytystä, mutta…

Tuulivoima-alueita esitellään Nuijalla

Voisiko Laipanmaahan rakentaa tuulivoimapuiston? Ajatusta esitellään ja asukkaiden kommentteja kuullaan Nuijantalolla 12.9. kello 18 alkavassa yleisötilaisuudessa. Nuijan asukastilaisuuden järjestää Pirkanmaan Liitto, joka on selvittänyt tuulivoiman tuotantoon soveltuvia alueita. Ehdotuksia on kerätty myös asukkailta. Maakunnasta on löydetty 45 potentiaalista aluetta, joista yksi on Laipanmaa. Nuijalla järjestettävässä illassa esitellään Pälkäneen, Kangasalan, Valkeakosken, Tampereen, Oriveden, Juupajoen ja Akaan…