Uutiset

Tuulivoima-alueita esitellään Nuijalla

Voisiko Laipanmaahan rakentaa tuulivoimapuiston? Ajatusta esitellään ja asukkaiden kommentteja kuullaan Nuijantalolla 12.9. kello 18 alkavassa yleisötilaisuudessa. Nuijan asukastilaisuuden järjestää Pirkanmaan Liitto, joka on selvittänyt tuulivoiman tuotantoon soveltuvia alueita. Ehdotuksia on kerätty myös asukkailta. Maakunnasta on löydetty 45 potentiaalista aluetta, joista yksi on Laipanmaa. Nuijalla järjestettävässä illassa esitellään Pälkäneen, Kangasalan, Valkeakosken, Tampereen, Oriveden, Juupajoen ja Akaan…

Vehkosuon vanhalle kompostialueelle uusi asfaltti

Vehkosuon kompostilla liikkuivat elokuun alussa tavanomaisten työkoneiden sijasta asfalttikoneet, kun kompostin vanha alue sai uuden päällysteen. Edellinen, tuoreen pinnoitteen alle jäänyt kerros ehti palvella 15 vuotta. – Siinä ajassa asfalttiin tulee jo kulumia, kompostin toimintaa pyörittävä Tuomas Bährend perustelee päällystyksen tarpeellisuutta. – Kompostialue pysyy vesitiiviinä, ei tule valumia ympäristöön, yrittäjä listaa kaksikerrosasfaltoinnin etuja. Uudelleen päällystetty,…

Kiinteistökohtainen jätevesineuvonta alkaa Kangasalla

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen jätevesineuvojat kiertävät syksyn aikana Kangasalla. Alkukesän aikana kiinteistökohtainen neuvontakäynti on tehty reiluun 600 kiinteistöön Eräjärvellä, Tampereella ja Nokialta. Neuvonnan avulla pyritään vauhdittamaan haja-asutusalueiden jätevesiremontteja. Niiden suurimpana jarruna on pidetty tiedon puutetta. Asiassa on helpompi edetä, kun vaihtoehtoja pääsee punnitsemaan puolueettoman asiantuntijan kanssa. Asukkaat saavat maksuttomalla neuvontakäynnillä arvion nykyisen järjestelmän kunnosta sekä konkreettisia…

Kunta avustaa kyläyhdistyksiä

Kymmenen kyläyhdistystä saa 200 euroa toiminta-avustusta tälle vuodelle. Kunnanhallitus käytti näin koko käytössään olleen 2000 euron määrärahan, joka oli osoitettu kylätoiminnan tukemiseen. Avustusta haettiin yhteensä 3500 euron edestä. Kunta katsoo 2000 euron potin kuitenkin olevan riittävä, koska kylätalojen ylläpidosta aiheutuvien kustannusten kuittaaminen on jo sinänsä merkittävä panos kylätoiminnan tukemiseen. Avustamista pidetään kunnassa tärkeänä, koska kylätoiminta…

Terveyskeskus yrittää petrata puhelinpalveluaan

Kangasala on antanut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle selvityksensä, jota siltä pyydettiin terveyskeskuksen saavutettavuusongelmiin liittyen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan asiakkailla oli jatkuvia ongelmia saada yhteyttä Kangasalan terveyskeskukseen, ja ilmoitettu puheluiden läpipääsyprosentti jäi selvästi alle suositellusta 80 prosentista. Sosiaali- ja terveyskeskuksen alueella toimii yhdeksän terveysasemaa, jossa on päivittäinen lääkärin vastaanotto: Kangasalan pääterveysasema, Kuhmalahden, Sahalahden, Ruutanan,…

Luvan jälkeen haetaan jatkosopimuksia

Kunta toivoo saavansa syyskuun aikana solmittua jatkosopimukset jätevedenpuhdistamon urakoitsijoiden kanssa. Tommolan puhdistamolaajennuksen alkuperäiset sopimuspaperit ehdittiin jo allekirjoittaa ja töitä käynnistää ennen kuin hallinto-oikeuteen tehdyn valituksen hyväksyminen seisautti projektin. Nyt neuvotellaan korvauksista, joita kunta joutuu maksamaan urakoitsijoille hankkeen viivästymisestä. Kunnanhallitus hyväksyi korvauksia varten noin 390 000 euron lisämäärärahan, mutta summa on laskettu kunnan kannalta ikävimmän vaihtoehdon mukaan….

Kirkkojärvi kärsii edelleen sinilevästä

Kangasalan Kirkkojärvellä havaittiin viime viikolla erittäin runsaasti sinilevää. Myös Kangasalan Vesijärvellä ja Vanajavedellä Sääksmäen sillan kohdalla oli vähän sinilevää. Loppukesän lämpö toi Pyhäjärvelle ja Ikaalisiin Kyrösjärvelle paikoitellen runsaasti sinilevää. Pyhäjärvellä sinilevää havaittiin seitsemässä kohteessa. Runsaasti sinilevää oli Nokialla Halkoniemen uimarannalla ja Lehtiniemessä, Pirkkalassa Kranstolpan uimarannalla ja Vesilahdella Kirkonkylän uimarannalla. Lempäälässä Lempoisten uimarannalla ja Mäyriänrannalla sekä…

Järvien pinnat tavallista ylempänä

Järvien pinnat nousivat sateisen heinäkuun aikana selvästi ajankohdan keskiarvoja korkeammalle. Pohjois-Pirkanmaalla järvet lainehtivat jopa puoli metriä tavanomaista korkeammalla. Sydän-Hämeessä kesän sademäärät eivät ole olleet poikkeuksellisia. Kukkian pinta on 15 senttimetriä ylempänä kuin yleensä elokuussa ja lähes 30 senttimetriä ylempänä kuin vuosi sitten. Längelmävedellä ero on hieman pienempi. Mallasveden ja Längelmäveden pinnat ovat kesän mittaan laskeneet…

Salmentaan vireä VPK täytti 80 vuotta

Matka keskustasta Pälkäneveden toiselle puolelle tuntuu tänäkin päivänä pitkältä jos kyse on minuuteista tai pahimmassa tapauksessa ihmishengistä. Ei siis ihme, että juuri Salmentakaa löytyy vanhan Pälkäneen ainoa jäljellä oleva sopimuspalokunta Onkkaalan VPK:n lisäksi. – Kyllähän tänne jonkinlainen tie tuli siihenkin aikaan, mutta jos jäätiin odottelemaan, että Onkkaalasta palokunta tulisi hätiin, niin kyllä rakennuspalo ehti jo…

Kirkkojärvellä on edelleen runsaasti sinilevää

Sinilevän riivaamalla Kangasalan Kirkkojärvellä havaittiin edelleen viime viikolla runsaasti sinilevää. Kirkkojärvi on vuodesta toiseen Pirkanmaan leväseurannan pahin kohde. Levä viihtyy rehevöityneessä järvessä, sillä veden fosforipitoisuus kohoaa kesäisin erittäin runsaaksi. Ravinteet ovat peräisin Kangasalan jätevesistä, jotka laskettiin vuoteen 1980 saakka Supanojan kautta Kirkkojärveen. Pohjasedimenteissä on runsaasti ravinteita, ja sisäinen kuormitus ylläpitää rehevyyttä. Kangasalan Ukkijärvellä havaittiin viime…