Uutisnostot

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Takareisi vihlaisi maajoukkueleirillä

Taekwondon EM-kisat käynnistyvät torstaina Tampereella. Kisat siirrettiin Hakametsän jäähallista Pirkkahalliin, kun Tappara eteni finaaleihin. – Pirkkahalli voi oikeastaan olla parempikin kisa-areena. Jäähallin katsomoihin tuhat ihmistä hukkuu, mutta Pirkkahallin katsomot tulevat sellaisella määrällä täyteen. Yleisö on myös lähempänä kuin jäähallissa, Suomen mitalitoivoihin lukeutuva Sami Koskela sanoo. Aitoo taekwon-doa edustava Koskela astelee tatamille heti torstaiaamun avajaisten jälkeen….

Kesämyymälä avaa viidettä kertaa

Kun sade taukoaa, puutarhakalustemyyjä tähyilee toiveikkaana taivaalle. Hän kuivailee kalusteet ja levittelee värikkäät tyynyt takaisin paikoilleen. Viime vuonna vettä tuli etenkin alkukesästä niin, että tyynyjä sai jatkuvasti kiikuttaa sisälle tai ulos. – Lopulta kyllästyin ja ostin kalusteiden suojaksi kolme jättitelttaa, Owas-kalusteiden maahantuoja Teijo Kuiri kertoo. Sitten sateet tulivat myrskynä. Suuri teltta oli tuulelle kevyttä tavaraa….

Kuntorastikausi alkaa

Sydän-Hämeen rastit alkavat 27.4. Aivujärven maastossa. Kuntorastit jatkuvat keskiviikkoisin aina syyskuun puoleen väliin saakka. Keskiviikkorasteilla on mahdollisuus valita kolmesta eritasoisesta suunnistusradasta omalle taidolle ja kunnolle sopivin. Sähköisessä ajanotossa käytettävää Emit-leimasinta voi vuokrata rastien toimitsijalta.   Lasten suunnistuskoulu käynnistyy helatorstaina Hippo-suunnistuskoulu 6–12-vuotiaille lapsille alkaa helatorstaina Onkkaalan urheilukentällä, jossa päästään tutustumaan lajiin vauhdikkaiden suunnistustehtävien avulla. Avauskerran jälkeen…

Pakkala hautoo valokuituhanketta

      Aika näyttää, toimiko Vilpeilän koululla pidetty valokuituilta valokuituverkon rakentamiseen johtavana alkusysäyksenä vai jäikö se irralliseksi esittelytilaisuudeksi, joka ei johda eteenpäin. Valokuituverkon käytöstä kiinnostuneiden kyläläisten toiveesta järjestetty tilaisuus ei vetänyt väkeä ennakko-odotusten mukaisesti. –Kiinnostusta valokuitua kohtaan on enemmän kuin mitä osallistujamäärä näyttää. Onkohan samaan aikaan oleva Tapparan peli vienyt voiton valokuidusta, kyläkokouksen järjestäneen…

Vinttipuodilla juhlakesä

Kauniita taidekäsitöitä, lahjatavaraa ja idyllistä tunnelmaa, näitä kaikkia Suttisen marjatilan Vinttipuoti tarjoaa kesäisin. Tänä kesänä on erityinen vuosi, sillä Vinttipuoti on auki jo kymmenettä kesää. – Ajatus Vinttipuodista syntyi yhdessä Anja Wählingin kanssa, kun mietimme yläkerran kahvion viereiselle tyhjälle tilalle käyttöä, Suttisen tilan emäntä Erja Rissanen muistelee. Pian naiset ryhtyivät tuumasta toimeen ja valmiiden verkostojen…

Urhea yrittäjäkaksikko panostaa palveluun

Sydän-Hämeessä on menossa varsinainen kyläkauppojen paluubuumi. Puutikkala on jo kolmas kylä muutamaan vuoteen, jossa avataan lopahtanut kauppa uudelleen. Rautajärvi sai kyläkauppansa takaisin kolmisen vuotta sitten ja Kuhmalahti viime vuonna. Muuttuneet elämäntilanteet saivat Puutikkalan kauppiaskaksikon Tuija Forsbergin ja Eija Marttilan haeskelemaan asuntoa maaseudulta. Tamperelaisystävykset päätyivät hankkimaan Puutikkalan kyläkaupan talon, johon he ensi töikseen remontoivat itselleen asunnot…

Asunto-osakeyhtiön lumityöt

Nyt jo jälkeen jäänyt luminen ajanjakso sai erään lehden lukijan pohtimaan sitä, kuka on vastuussa lumitöistä ja siitä, että asunto- tai kiinteistöosakeyhtiöiden piha on hiekoitettu tapaturmien välttämiseksi. Asiaa voidaan pohtia kahdelta eri kannalta: kuka vastaa alueen kunnostuksesta taloyhtiön omistamalla pihalla ja toisaalta kuka vastaa taloyhtiön omistuksen ulkopuolella olevan kadun kunnostuksesta. Koska asiasta on paljon oikeustapauksia,…

”Matkailussa on vielä paljon vallattavaa”

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetyillä Supermessuilla vieraili viime viikonloppuna lähes 20 000 kävijää. Puutarha oli yksi suuri teema, samoin keräily. Keskuksen aulan valtasi April Fest -nimen saanut, lähinnä ruokaan, juomaan ja kulttuuriesityksiin keskittynyt kokonaisuus. Sydänhämäläisittäin kiinnostavimmat satsaukset nähtiin E-hallissa, jossa pidettiin Kotimaan Matkailu -messut. Esillä oli loma- ja majoituskohteita, nähtävyyksiä, kuntien palveluja ja kulttuuritarjontaa maan…

Lihavat ensihoitajat laihduttavat julkisesti

Neljä sydänhämäläistä ensihoitajaa saivat tammikuussa idean ryhtyä laihduttamaan. Siinähän ei sinänsä ole mitään erikoista. Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset päättävät vuosittain hankkiutua eroon ylimääräisistä kiloistaan. Lopputulokset ovat sitten enemmän tai vähemmän onnistuneita. Nämä neljä työkaverusta päättivät sitouttaa itsensä ja toisensa hoikistumiseen asettautumalla melkoisen julkisen paineen alaiseksi. Pian laihdutuksen aloitettuaan he ryhtyivät julkaisemaan Lihavat ensihoitajat -nimistä…

Suomi Meloo -tapahtuma liikkuu lähivesillä

Suomen suurin retkimelontatapahtuma, Suomi Meloo, kulkee 11.–17.6. Keuruulta Tampereen ja Lempäälän kautta Valkeakoskelle, josta matka jatkuu Kangasalan, Oriveden ja Kuhmoisten kautta Padasjoelle. Reitin pituus on 511,5 kilometriä. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo 32. kerran. Reitti vaihtelee vuosittain eri puolilla Suomea. Joukkueita on tälle kesälle ilmoittautunut 45. Pohjoisin osallistuja tulee Kemijärveltä, muutoin melojia tulee laajalti ympäri…