Välke

Kasvikset ovat uusi tilliliha

Kangasalan kaupunki uudisti viime syksynä ateriapalvelunsa siten, että ruoka tulee kaupungin kouluihin, päiväkoteihin ja laitoksiin aiempaa esivalmistellumpana. Pyhäntäläisen Feelia Oy:n pakkaamaan ruokaan lisätään Kangasalan palvelukeittiöissä vesi ja tarvittaessa mausteet. Lopuksi ruoka lämmitetään tarjottavaksi. Tuotantotapa tuo kaupungille säästöjä ja ruoan tuoksut takaisin keittiöille. Kaikkia uudistus ei kuitenkaan yksinomaan miellytä.   Suomessa on tarjottu kouluruokaa jo 70…

Maratonkeräilijä kirjoitti juoksukirjan

– Siinä vaiheessa oli erilaista hässäkkää: väittelin tohtoriksi ja tuli perheenlisäystä. Minulle oli kertynyt painoa, enkä jaksanut entiseen malliin, kangasalainen Petri Juuti muistelee reilun kymmenen vuoden takaista aikaa. Mies asetti tavoitteekseen, että hän juoksee 42 ikävuoteen mennessä 42 kilometriä. Hän paneutui maratonhaasteeseen tutkijamaisella otteella: perehtyi juoksukirjallisuuteen ja selvitti, millä suomalaismaratonilla on tasaisin reitti. Juuti juoksi…

Juurilla

On saavuttu Fiolan kotiin. Kun kolme Kangasalta pitkin eteläistä Suomea levittäytynyttä kaverusta kokoontuu juurillaan, ensimmäinen tunti menee kuulumisten vaihtamisessa ja avautumisessa. Sen jälkeen voidaan ottaa soittimet käteen. Fiolan sielukas kamaripoppi syntyy Huutijärven entisen kestikievarin vuosisataisten hirsien suojissa. Viulu sekä akustinen kitara ja basso luovat lumoavan tunnelman, mutta pääosissa on kolme toisiaan täydentävää lauluääntä. Fiola syntyi…

Kotiteatteri

  Vaikkei Kangasalta aja Tampereelle kauan, malttamaton pikkumies ehtii kysyä matkalla monta kertaa, koska ollaan perillä. – Kangasala-talon K-Kinon ansiosta leffareissusta selviää melkein puolet nopeammin. Lähtemisen kynnys laskee, kun se ei vie koko iltaa, Päivi Ikonen kiittelee. Lapsiperheen äiti arvostaa sitä, että ”kotiteatteri” säästää paitsi Tampereelle ajelemiselta, myös parkkipaikan etsimiseltä ja maksamiselta. Kangasalla auton saa…

Mihin menet, varhaiskasvatus?

Varhaiskasvatusta nyt ja tulevaisuudessa pohdittiin Kangasalla huhtikuun lopulla järjestetyssä luento- ja keskustelutilaisuudessa. Luennoitsijoina olivat varhaiskasvatuksen professori Kirsti Karila ja emeritusprofessori, lääkäri Matti Rimpelä. Paneelikeskustelussa olivat Rimpelän lisäksi mukana Kangasalan varhaiskasvatuksen johtaja Anni Aalto-Ropo, hyvinvointipäällikkö Kati Halonen sekä Annina Airola ja Jaakko Hyytinen vanhempien edustajina. Kangasalan pääkirjaston Harjula-salissa pidetyn tilaisuuden järjestivät Kangasalan Vihreät, Keskusta ja Vasemmistoliitto…

”Videoiden tekeminen on minulle harrastus ja työ – mutta etenkin elämäntapa”

Tubettajan työ on helppoa: paina kameran nauhoitus-nappia, höpise niitä näitä ja laita video nettiin. Ei se ihan niinkään mene. – Meet & greet -tapaamiset ovat kivoja. Vastaavasti – vaikka siitäkin pidän – videoiden editointi on aika yksinäistä puurtamista, kun sitä tekee vaikka seitsemän tuntia putkeen, sanoo Juuso Karikuusi – jonka YouTube-maailma tuntee paremmin nimellä Herbalisti….

Kymmenen mallia sekaisin

Niinhän siinä kävi, että eräät merkit saivat mallit sekoamaan. Miten nopeasti pystyt ratkaisemaan, mistä automalleista on kyse? Voit helpottaa tehtävän vaikeustasoa vielä huomattavasti kurkkaamalla listauksen alapuolelta, mitkä automallit ovat niitä sekaisin menneitä. FORD              EI FAST AUDI               OUT TRAQ TOYOTA          RISA Y SKODA            PERUS B NISSAN           MERI RAP CITROEN        GO BERLIN VOLKSWAGEN    PATSAS FIAT                ALIEN…