maakuntahallinto

Kristillisdemokraattien Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Sirpa Pursiainen arvioi monen maakuntalaisen vielä lähestyvän sote- ja maakuntauudistusta empien ja miettien, tuleeko hankkeesta mitään. Hänen mukaansa monet poliitikotkin ovat varsin pihalla koko maakuntauudistuksen sisällöstä. – Kansalaiset eivät voikaan tietää asioista seikkaperäiset, koska tietoa on paljon ja se on vaikeasti saatavilla.
30.4.2018 13:17

Tilaajille Kristillisdemokraatit tavoittelevat onnellista Pirkanmaata

Pirkanmaan Vasemmiston piirihallituksen puheenjohtaja Marja-Leena Torkki puhuu itsehallinnollisten maakuntien puolesta. Niille on hänen mukaansa annettava alusta lähtien verotusoikeus. Torkki uskoo erityisesti nuorten elävän alusta alkaen luontevasti maakunta-aikaa, sillä heille perinteiset kuntarajat merkitsevät vähemmän kuin vanhemmalle väelle.
24.4.2018 14:52

Tilaajille ”Tervetuloa itsehallinnollinen Pirkanmaan maakunta!”

Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Harri Vuorenpää jaksaa toivoa vielä, ettei pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus saa sote- ja maakuntauudistusta maaliin.
17.4.2018 11:05

Tilaajille Valta keskittyy pienelle joukolle ja suurille kaupungeille

Pirkanmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Jari Porraslampi on ennättänyt pitkällä työurallaan käydä lukuisat eri vaalit. Hänen mukaansa kokoomusväki on hyvin innostunut uudesta vaikuttamiskanavasta tulevissa itsehallinnollisten maakuntien maakuntavaltuustoissa. Kokoomus havittelee paikkaa Pirkanmaan suurimmaksi maakuntavaltuustopuolueeksi.
10.4.2018 16:47

Tilaajille ”Maakuntavaltuustoryhmille kokopäiväiset sihteerit”

Itsehallinnollista Pirkanmaan maakuntaa johtaa maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja valmistelevat valiokunnat. Pirkanmaan Demareiden toiminnanjohtajan Harri Sandellin mielestä moderni valiokuntamalli on myönteisen ovela keksintö. – Järjestelmä ottaa hyvin huomioon poliittisen valmistelun ja sitouttamisen, hän kiittää.
27.3.2018 16:03

Tilaajille Demarit tähyävät suurimmaksi maakuntavaltuustoryhmäksi

Pirkanmaan Keskustan puheenjohtaja Tuukka Liuha korjaa käsitystä, jonka mukaan ihmiset eivät olisi kiinnostuneita maakuntahallinnosta. Hänen mukaansa keskusta saa historiallisiin maakuntavaaleihin täyden listan ehdokkaita. Myös maakuntalaiset haluavat tietää koko ajan enemmän, mitä maakunta- ja soteuudistus merkitsee.
20.3.2018 15:04

Tilaajille Maakuntaohjelma valmistuu, ehdokaslistalle löytyy 118 hakijaa

Keskustan Mirva Kittilä (vas.) kiittelee valmistelutyötä, jolla Pirkanmaalla on valmistauduttu itsehallinnollisen maakunnan tulemiseen. Kokoomuksen Heikki Hakala pitää 79-jäsenistä maakuntavaltuustoa erittäin sopivankokoisena päätöksentekoelimenä noin 512 000 asukkaan maakunnassa. Vasemmistoliiton Rauno Kesseli (oik.) odottaa kansalaisten aktivoituvan maakuntauudistuksen hallinnon suhteen.
8.3.2018 9:32

Tilaajille Ehdokkaiden löytäminen on kiven takana

14.6.2016 23:09

Ulkoisusinto kasvussa