Pääkallot
Pälkäneläisopiskelijat, Muodonmuutoksia ry ja Suomeen palautuneisiin pääkalloihin liittyvä tutkimus saivat apurahoja perjantaina.
Pääkallolippu salkoon – ”Rauniokirkko, keskiaika ja pääkallot tarjoavat tarinoiden aarreaitan, joka jonkun pitäisi avata”
- Pälkäne oli hetken kaikkien huulilla, mutta vaivuttiinko täällä ikiuneen pääkallojen mukana, Pekka Linnainmaa kirjoittaa.
Kunta puoltaa pääkallojen tutkimisen rahoitusta
Pälkäneen kunta on antanut puoltavan lausunnon arkeologi Ulla Moilasen ja hänen tutkimusryhmänsä Koneen Säätiölle osoittamaan apurahahakemukseen pääkalloista otettujen näytteiden tutkimista varten.
Kunta puoltaa pääkallojen tutkimisen rahoitusta Lue lisää
Leena Soljan sukututkimus paljasti rauniokirkolle 1700-luvulla haudattuja esivanhempia – menneisyys tuli lähelle, kun ihmisjäänteitä siunattiin syyskuussa takaisin kotikirkon multiin
Eipä arvannut tamperelainen Leena Solja, millainen tie on edessä, kun hän ryhtyi vuonna 2010 selvittämään sukunsa vaiheita sukututkimuskurssilla.
Hämmentynyt, luterilaiseksi kasvatettu – ”Katselin hämmentyneenä mahdollisten esivanhempieni pääkallojen vastaanottoa”
Luterilaisen kasvatuksen saaneena katselin hämmentyneenä mahdollisten esivanhempieni pääkallojen vastaanottoa.
Pääkallojen erityislaatuinen tarina voi vielä jatkua
Tarina voi jatkua edelleen. Ely-keskuksen alkuviikon tukipäätöksen myötä uutta lukua saatetaan kirjoittaa myös jäänteisiin olennaisesti kytkeytyvästä rauniokirkosta.
Pääkallojen erityislaatuinen tarina voi vielä jatkua Lue lisää
Arkeologi Juha Ruohonen moitti mediaa demonisoinnista – ”Pääkalloja ei ryöstetty eikä varastettu”
Suomesta Ruotsiin vietyjen pääkallojen palautuksen kunniaksi järjestettiin seminaari Pälkäneen Nuijantalolla lauantaina.
Muinais-DNA:n tutkiminen paljasti empaattisen kalansyöjän – arkeologi Ulla Moilanen hämmästytti Nuijantalon seminaariyleisön yksityiskohtaisilla tiedoilla menneisyyden pälkäneläisistä
Arkeologi Ulla Moilanen veti Pälkäneellä elokuussa tehtyä pääkallotutkimusta.
Pääkallot saatettiin yhdessä kotiin Pälkäneellä – katso mittava kuvakooste rauniokirkolle huipentuneesta historiallisesta tilaisuudesta
Pälkäneeltä Ruotsiin vuonna 1873 päätyneet pääkallot palasivat kotisijoilleen sunnuntaina.