Anna Tapion koulu

Jälkesi jäävät nettiin (vessaan)

”Jälkesi jäävät nettiin”, muistuttavat jalanjäljet wc-istuimen edessä Anna Tapion koulun valistusvessassa. Seiniä pitkin juoksevissa wc-papereissa lukee iskulauseita, ja koppiin on varattu myös tuiki tärkeää luettavaa. Anna Tapion koulun 7-henkinen oppilasryhmä selviytyi kärkikolmikkoon Mediataitoviikon Tuunaa vessa -kilpailussa, jossa tehtävänä oli sisustaa tavallinen vessa muistuttamaan kävijöitä internetin käyttäjien oikeuksista ja velvollisuuksista. Kilpailu oli suunnattu 7–18 -vuotiaille lapsille…

Draamalaamat pääsi jatkoon

20. maaliskuuta ilmestyneessä Sydän-Hämeen Lehdessä kerrottiin, kuusi Anna Tapion koulun oppilasta ryhtyi tekemään näytelmää valtakunnalliseen teatteritapahtuma Teatrikseen. Meri Koski, Katri Koppanen, Ira Salminen, Camilla Christensen, Erika Reivala ja Ronja Karhu suunnittelivat ja kasasivat näytelmän nopeasti kokoon ja läksivät esittämään näytelmää Tampereen aluekarsintoihin. Ryhmän nimeksi annettiin Draamalaamat. Ja niin siinä kävi, että Draamalaamat läpäisi aluekarsinnan, ja…

Draamalaamat nousee lavalle rakkausaiheisella näytelmällä

– Romanttinen komedia, jossa on surullinen loppu. Musiikkipitoinen draama, mutta ei musikaali, koska musiikkikappaleet eivät vie juonta eteenpäin. Aika moni lajityyppi näytelmässämme näkyy. Paitsi kauhua eikä jännärin tai trillerin aineksia siinä ei ole. Näin kuvasivat Anna Tapion koulun yhdeksäsluokkalaiset Erika Reivala, Meri Koski, Camilla Christensen, Katri Koppanen, Ira Salminen ja Ronja Karhu tekemäänsä näytelmää Aivan…

Asuntolahoitajien työ muuttuu ilta- ja yötyöksi

Anna Tapion koulun yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluiden tuloksena ei irtisanota ketään, vaan asuntola- ja oppilashuoltohenkilöstön työaikoja siirretään iltaan ja yöhön, jolloin oppilaatkin ovat asuntoloissa. – Asuntolanhoitajia ei tarvita enää päiväsaikaan, sillä olemme päässeet hyppytunneista, rehtori Elisa Torvinen sanoo. Päivisin koululla on töissä nelisenkymmentä opettajaa, keittäjää ja muuta työntekijää. Asuntola- ja oppilashuoltohenkilöstö on läsnä tiiviimmin oppituntien…

Anna Tapion koulu aloittaa YT-neuvottelut

Anna Tapion koulu käynnistää ensi viikolla yhteistoimintaneuvottelut oppilaskodin ja oppilashuollon henkilöstön kanssa. Tiistaina alkavat YT-neuvottelut koskevat neljöö oppilaskodin hoitajaa, oppilaskodin johtajaa sekä kuraattoria ja oppilashuollon vastaavaa. Koululla on reilut 50 vakituista työntekijää, joista kaksi kolmasosaa on opettajia. Loput ovat kanslian, keittiön ja oppilaskodin väkeä. Oppilaskodin hoitajana itsekin työskentelevä luottamushenkilö Anitta Virtanen kertoo, että YT-neuvotteluista on…

Jon Kalliomäki taitaa ruoanlaiton

Kun Jon Kalliomäki näki mainoksen Junior MasterChef -ohjelman kilpailijahausta, hän päätti välittömästi hakea mukaan, sillä Anna Tapion koulun seitsemäsluokkalainen on aina pitänyt ruoanlaitosta ja leipomisesta. Jon pääsikin mukaan ohjelman tekoon, ja eteni 1100 hakijan joukosta aina 24 parhaan joukkoon asti. Jon nähtiin televisiossa ohjelman ensimmäisessä jaksossa elokuussa. Kuvaukset tehtiin kesä-heinäkuussa Helsingissä. Jon Kalliomäelle kolmen päivän…

Ei koulua, vaan elämää varten

Jokainen Anna Tapion koululta lähtevä muistaa aina Ertan opit Suvivirsi soi lauantaina Anna Tapion koulun kevätjuhlassa haikeammin kuin monella muulla koululla. Vähiten kesälaitumille kirmaamisesta riemuitsevat päivän juhlakalut eli koulun jättävät yhdeksäsluokkalaiset. Eri puolilta maata Aitooseen saapuneet koululaiset hyvästelevät posket märkänä ystävänsä, joista on tullut läheisiä kolmen sisäoppilaitosvuoden aikana. Honkalassa vietettävästä juhlasta tekee erityisen sykähdyttävän se,…