antti-jussi tiitola

Luetuimmat jutut 2019: Luonnon- ja elämänsuojelija

Tilaajille

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 21.12.2012.   Kun elossa olevilta nobelisteilta kysyttiin, mikä on maailman suurin uhka, he eivät nostaneet esiin ydinsotaa tai ilmaston lämpenemistä. He pitivät suurimpana uhkana luonnon monimuotoisuuden tuhoutumista. Lauantaina 80-vuotisjuhlia Sääksmäen Voipaalassa juhlinut Pentti Linkola on pitänyt aihetta esillä reilun puolen vuosisadan ajan. – Kriisivaiheessa nousee esiin näkijöitä. Pentti Linkola on…

Kun kakka ei haise

Eemelin ja Soman tallissa Saarikylissä ei tuoksahda hevoselle. Viimeisen puolen vuoden aikana syntynyt lantakasa on yhtä hajuton. Täytyy oikein terästää aisteja ja kumartua lähemmäs, mutta hajua ei tunnu vieläkään. Syy löytyy EM-Bioaktivaattorista, jolla hevosten isäntä, Antti-Jussi Tiitola kostuttaa lantakasan. – Peitän lantakasan hyvin kostutuksen jälkeen ja lannoite on valmista kolmessa kuukaudessa, Tiitola kertoo. EM-Bioaktivaattori nopeuttaa…

Karvapohja risteyttää lumikengän ja suksen

Maailman suurimmat talviurheiluvälinemessut on järjestetty Münchenissä vuodesta 1970 alkaen. Kangasalalainen Antti-Jussi Tiitola on ollut mukana vielä kuusi vuotta pidempään, sillä ensimmäisinä vuosina ISPO-messujen edeltäjät pidettiin Wiesbadenissa. Münchenin messuhalli on monta kertaa Helsingin messukeskusta suurempi. Tänä vuonna se täyttyi 2400 näytteilleasettajasta, jotka tulivat kymmenistä eri maista. Messuvieraita kävi reilut 80 000, vaikka sisälle ei päästetä tavallisia…

Luistinrata ja retkiluistelurata houkuttavat perheet jäille

Pälkäne on perinteinen luistelupitäjä. Laji elää myös nykypäivässä, sillä sunnuntai-illan viikkokilpailut keräävät urheilukentälle etenkin alakouluikäisiä luistinkiitäjiä. Sarjakisojen yhteydessä voi myös testata pitkäteräisiä pikaluistimia. Jotkut innostuvat pitkästä potkusta ja vauhdista niin, että lähtevät kisoihin kauemmaskin. Nuorten SM-luistelukisoissa eli Hopealuistinfinaalissa D-tyttöjen ainoat osanottajat tulivat Pälkäneeltä. Paikkakunnan luistelumainetta pitivät yllä Amanda Saari ja Senna Kanerva. Hyvin hoidettu luistinrata…

Kovan onnen traktori palasi jäälle

– Eilen kairattiin useammastakin kohdasta ja varmistettiin, että jää varmuudella kestää, Saarikylien retkiluistelurataa traktorilla auraava Antti-Jussi Tiitola kertoo. Mies palasi sunnuntaina Viianperänlahdelle traktorilla, joka upposi lähes tasan vuosi sitten Revässaaren edustalle. – Sähkölaitteet menivät käytännössä kokonaan uusiksi. Mutta kone ei kärsinyt, ja jopa lämmityslaite toimii, Tiitola kertoo hyisen veden aiheuttamista vahingoista. Tiitola levensi sunnuntaina aamupäivällä…

Luonnon- ja elämänsuojelija

Tilaajille

Kun elossa olevilta nobelisteilta kysyttiin, mikä on maailman suurin uhka, he eivät nostaneet esiin ydinsotaa tai ilmaston lämpenemistä. He pitivät suurimpana uhkana luonnon monimuotoisuuden tuhoutumista. Lauantaina 80-vuotisjuhlia Sääksmäen Voipaalassa juhlinut Pentti Linkola on pitänyt aihetta esillä reilun puolen vuosisadan ajan. – Kriisivaiheessa nousee esiin näkijöitä. Pentti Linkola on sukupolvemme suurin luonnon- ja elämänsuojelija. Hän ryhtyi…