Arja Marttala

Varavoiman väki rientää apuun, jos elämältä putoaa pohja pois

  Kuhmalahdelle ja Sahalahdelle ollaan kokoamassa vapaaehtoisten auttajien ryhmää, joka antaa ensihädän apua suuren kriisin kokeneelle perheelle tai yksittäiselle henkilölle. Pälkäneellä vastaava Varapäre-ryhmä on auttanut esimerkiksi tulipalossa kotinsa ja omaisuutensa menettäneitä ihmisiä. –Kuhmalahti on alueena yksin liian pieni, siksi ajattelin, että mukaan on hyvä ottaa myös Sahalahti, idean Kuhmalahdella asuva kehittelijä Pia Kirvesoja sanoo. Kirvesojalla…

En minä kylältä minnekään katoa

Valtuustokokemusta viideltä eri vuosikymmeneltä poistui Kangasalan valtuustosta, kun kuhmalahtelainen Arja Marttala päätti keväällä pitkän uransa kunnallispolitiikassa. Kuhmalahdelta vuonna 1977 alkaneen urakan päätös ei aiheuttanut haikeutta. – Olin ehtinyt jo kerran lopettaa, mutta lähdin vielä 2012 ehdolle, kun keskustalla oli muiden puolueiden tapaan pula ehdokkaista. Kun neljän vuoden pestin jälkeen tuli vielä viiden kuukauden lisäaika, haikeuden…

Punamultaa pintaan, ja vanhakin jo nuortuu

Kuhmalahden kotiseutumuseon vanhat rakennukset saavat uutta väriä. Talkoilla maalataan niin viljamakasiini, leivintupa-pakari kuin uusi aittakin. Maalaustalkoiden suurin keitto porisi toukokuussa Anita Koskisen pihapiirissä, missä nainen keitti 150 litraa punamultamaalia. – Laitoin vähän enemmän ruisjauhoja noin 18 kiloa, mutta maalia ei ole silti tarvinnut ohentaa. Punamultapinta haalistuu kauniisti. Seiniin ei kyllä parane nojata, kun väri tarttuu,…

Muumilaulut soivat ystävänpäivässä

– Jokainen tarvitsee jonkun, joka kuuntelee ja on läsnä, omaishoitajien tuki- ja ystävätoimintaa SPR:n Hämeen piirissä kehittävä Marjo Lehtinen sanoo. SPR organisoi ystävätoimintaa, mutta se voi olla vielä vapaamuotoisempaa ja jokapäiväisempää. – Maalaisraitilla osataan morjestaa, tervehtiä ja jopa hymyillä, vaikkei vastaantulijaa edes tunnettaisi, Kuhmalahden SPR:n puheenjohtajana ja ystävätoiminnan yhteyshenkilönä toimiva Arja Marttala kiittelee. Kuhmalahdella SPR…

Historia sai lisätilaa Kuhmalahdella

Kuhmalahden kotiseutumuseon pihaan on noussut loppukesän aikana historiallinen hirsiaitta. Aitta siirrettiin museon pihapiiriin kivenheiton päästä Isopennontien varresta. – Se on katsellut tähän saakka Tampereelle menevää liikennettä, kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Arja Marttala kertoo. Raimo Lehti tarjosi pihapiirissään seissyttä 1800-luvun lopun aittaa yhdistykselle, joka tovin tuumattuaan päätti tarttua mahdollisuuteen. – Millä ihmeellä sen siirrämme, me mietimme. Kuultuamme, että…

Hallinto-oikeus kumosi terveyskeskusvalituksen

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden mielestä Kangasalan kunta kohteli kuntalaisia yhdenvertaisesti päättäessään Kuhmalahden terveysaseman lakkauttamisesta. Päätöksestä tehdyn valituksen hylännyt hallinto-oikeus katsoo, ettei päätös syntynyt virheellisessä järjestyksessä, eikä ollut muutenkaan lainvastainen. Kangasalan kunnanvaltuusto lakkautti Kuhmalahden terveysaseman kesäkuussa 2015. Päätöksestä valittaneet kuhmalahtelaiset Liisa Alanko, Arja Marttala, Juhani Yli-Hinkkala, Riitta Tuominen ja Sinikka Toivonen katsoivat, ettei asiasta tiedotettu riittävästi, eikä kuntalaisille…

Kansallispukujen väriloistoa Kuhmalahdella

Viime sunnuntaina päät kääntyilivät Kuhmalahden Kotiseutumuseolla vuoron perään, kun esille asteli toinen toistaan hienompia asukokonaisuuksia. Kyse ei ollut kivipestyistä farkuista tai revityistä neuleista – vaan jostain paljon näyttävämmästä: kansallispuvuista. Kuhmalahdella järjestettiin ensimmäisen kerran Kansallispuvut kaapeista tuulettumaan -tapahtuma.  Sen pääjärjestäjänä toimii Arja Marttala. – Idea tapahtumasta lähti pari vuotta sitten. Tuttava Pohjanmaalta vinkkasi aloittamaan; siellä kansallispukuja…

Kansallispuvuissa kotiseutumuseolle

Kansallispuku on arvokas vaate perhe-, kotiseutu- ja perinnejuhliin. Se sopii hyvin myös kirkkotilaisuuksiin. Kansantanssijat ja pelimanniryhmät sekä kuorot käyttävät kansallispukua esiintymisasuna. Laajasta käyttömahdollisuuksien kirjosta huolimatta kansallispukuun sonnustautuneita vieraita näkee melko harvoin esimerkiksi häissä tai koulun päättäjäisissä. Sunnuntaina 24. heinäkuuta avautuu erinomainen tilaisuus pukeutua jo ehkä pitkäänkin kaapissa roikkuneeseen kansallispukuun ja suunnata se yllään Kuhmalahden kotiseutumuseolle….

Museoilta ja Arjan synttärit Kuhmalahdella

Torstaina 13. elokuuta vietettiin kymmenessä Kangasalan museossa Museoiden iltaa. Kuhmalahdella ilta oli muita juhlavampi, koska paikkakunnan vaikuttajanainen ja museon puheenjohtaja Arja Marttala tarjosi ystävilleen, yhteistyökumppaneilleen ja satunnaisille museovieraille kakkukahvit 70-vuotispäivänsä kunniaksi. Musiikki soi ja laulu raikui, ja vieraita tuli ja meni. Useimmat viipyivät tuntikausia ja mikä ettei – sää oli sopiva, tuttuja oli paljon ja…

Palveluiden rakentaja joutuu todistamaan purkua

Kymmenen vuotta sitten 60-vuotishaastattelussa Arja Marttala sanoi, ettei yhteistyötä moneen suuntaan tekevä Kuhmalahti tarvitse kuntaliitosta. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana silloin toiminut Marttala istui myös Kuhmalahden Osuuspankin ja Osuuskaupan hallinnossa. Kymmenen vuotta myöhemmin kunta on osa Kangasalaa. Osuuspankki kuuluu Kangasalan seudun Osuuspankkiin, kirkonkylän konttori on suljettu ja Pohjassakin pankki palvelee rajoitetusti. Osuuskaupan taustalla toiminut osuuskunta on vielä paperilla…