arkki

Luterilainen kirkko on lukutaidon kirkko

Pälkäneen kirjastossa on lokakuun loppuun asti esillä Luterilaisuuden kirjat -näyttely, jonka on järjestänyt Pälkäneen kirkkoherra, rovasti Jari Kemppainen. Näyttely juhlistaa reformaation 500-vuotisjuhlavuotta ja muistuttaa samalla Pälkäneen erityisosuudesta suomalaisen lukutaidon historiassa. Martti Lutherin uskonpuhdistusoppiin kuului, että kansan piti saada kuulla Jumalasta omalla kielellään ja itse osata lukea ja ymmärtää uskonkappaleet ja virret. Suomessa uudistustyö oli tehtävä…

Ollako vai eikö, siinä pulma?

Kuvataiteilija Ismo Jokiaho pohtii Hamletiensa kautta ihmisyyden peruskysymyksiä. – Aikoinaan luin kirjallisuutta ja nyt perehdyin uudestaan Shakespearen Hamletin persoonaan. Siihen kaveriin menee kaikki! Jokiaho kertoo huomanneensa. Jokiahon teoksissaan esiintyy taiteilijan itsensä näköinen mies eri rooleissa. Jokiahon mukaan enemmän kuin omakuvia, tulkinnat ovat naamioita. – Yritän löytää kaverista erilaisia inhimillisiä puolia ja ymmärtää hahmoa, ja ymmärtää…

Hehku ja hiljaisuus

  1920-luvun lopulla otetussa valokuvassa Niittylän lapsiparvi vanhempineen hymyilee keskellä helteistä Pälkäneen kesää. Kolme lapsista katsoo kameraan, mutta toiseksi nuorin, Vappu, hieman ujostellen sivuun. Perhekuva, joka on otettu kotona Niittylässä, nykyisessä Niitty-Seppälässä, riippuu tällä hetkellä Pälkäneen pääkirjasto Arkin näyttelytilassa tekstiilitaiteilija Vappu Niittylä-Erkelenzin muistonäyttelyssä, jonka hänen taiteensa ystävät ja asiantuntijat ovat yhteisvoimin koonneet. Ajatus näyttelyn tekemisestä…

Kädenjälki on vapaa

  Pälkäneen pääkirjasto Arkin toukokuun näyttely on nimeltään Omin käsin. Sen tekijä, Päivi Heinonen Sappeesta, ei halua nimittää itseään taiteilijaksi. Näyttelyn esittelyyn hän on lainannut Merete Mazzarellaa: — haluan enemmän kuin mielelläni olla amatööri ja diletantti, sillä amatööriys tarkoittaa rakkautta siihen mitä tekee, ja diletantti-sana liittyy nautintoon. – Se kuvaa hyvin omaa ajatteluani. Olen amatööri,…

Millaista on ampua ensi kerran ihmistä?

  Kirjailija Anneli Kanto sanoo, että melkein kaikilla suomalaisilla suvuilla on oma tarina, joka liittyy vuoden 1918 sotaan. Hänen suvussaan se on hänen oman isoisänsä Yrjö Jaakko Kannon tarina. Nuori suojeluskuntalainen liittyi Ilmajoella valkoiseen armeijaan ja osallistui muun muassa Tampereen valtaukseen. Tampereella otetusta valokuvasta pojantytär tunnisti hänet – yllätyksekseen, sillä paapan sotakokemuksista ei ollut puhuttu…

Kun kirjan sana on vapaa

  Mikään sähköinen ääni, vilisevä kuva tai sinistä valoa sykkivä ruutu ei häiritse. On vain pieni rauhallinen tila, tuttu ääni lukemassa kirjaa ja vapaus kuunnella. Suunnilleen sitä on päivän pituinen ääneenlukumaraton, jota kokeiltiin Pälkäneen pääkirjasto Arkin Satuhuoneessa viime viikolla. Kenellä tahansa oli päivän aikana mahdollisuus varata 15 minuutin aika ja tulla lukemaan itse vapaasti valitsemaansa…

Jaa mielikirjasi lukemalla ääneen

Kansainvälisenä äidinkielen päivänä, tiistaina 21. helmikuuta Pälkäneen pääkirjasto Arkissa järjestetään ääneenlukumaraton.  Silloin kuka tahansa voi tulla hetkeksi satuhuoneeseen lukemaan tai kuuntelemaan. Lukijat valitsevat itse tekstin heitä kiinnostavasta kirjasta. Noin 15 minuutin lukuaikoja kello 13 ja 19 välillä voi varata etukäteen kirjastossa tai sähköpostilla osoitteessa kirjasto(at)palkane.fi tai puhelimitse (040 356 3661 tai 050 315 2793). Jos…

Unelma kävi toteen

Unelmansa ehtii toteuttaa vielä eläkkeelläkin. Kangasalan Iharissa asuva Markku Lilja jäi kolme vuotta sitten eläkkeelle finanssialan töistä. Sen jälkeen hän on toiminut freelancer-kuvaajana. Mies kertoo, että olisi oikeastaan halunnut valokuvaajaksi heti lukion jälkeen. – Isä suositteli kuitenkin jotakin muuta alaa, sillä hän ajatteli, että valokuvaaminen on liian epävarmaa. Opiskelinkin sitten taloustieteiden maisteriksi, mutta valokuvaaminen on…

Kuvataidetta kirjankansien väliin

Anja Mattila-Tolvaselle koko syksy oli huikea taideseikkailu, johon hän pääsi osallistumaan kotoaan käsin. Pälkäneläinen taiteilija nimittäin vastaanotti kollegoidensa kirjelähetyksiä koko syksyn ajan. Kirjeet sisälsivät kirjanmerkkejä, jotka ovat näytteillä Pälkäneen pääkirjasto Arkissa tammikuun ajan. – Osallistumiskutsuja Pälkäneen näyttelyyn lähti joka puolelle maailmaa. Lähetin niitä eri yhteyksissä tutuksi tulleille taiteilijaystävilleni ja tuttavilleni. Voi miten jännittävää oli avata…