Aulis Aarnio

Pyrkimys on ajaa yhteistä hyvää

Kun suutarimestari Johan Edvard Lindell, jonka jalkineliike sijaitsi Kangasalan kirkonkylässä, kutsui työväenyhdistyksen perustamiskokouksen koolle kotiinsa syksyllä 1904, hän tuskin osasi kuvitella, että hänen nimensä eläisi paikkakunnan politiikassa vielä toista sataa vuotta myöhemmin. Sunnuntaina Suoraman työväentalossa 110-vuotisjuhlaansa viettänyt Kirkonkylän Työväenyhdistys pitää yhä kiinni Lindellin keskeisestä perinnöstä: pyrkimyksestä ajaa yhteistä hyvää tarvittaessa yli puoluerajojenkin. Sen tunnusti onnittelupuheessaan…

Taidepappila heittäytyy eläimelliseksi

Kesänäyttely ”Eläimellistä menoa” alkaa muotoutua nyt kun Paula Blåfield tuo riehakkaat keraamiset pupujoukkonsa tänne. Taidepappilan 43. kesänäyttely esittelee neljäntoista taiteilijan teoksia sisällä ja ulkona. Mukana ovat muun muassa Ilkka Virtanen, Kimmo Pyykkö, Anssi Kasitonni, Outi Heiskanen ja Janne Laine.  Avajaisia vietetään perjantaina 27. kesäkuuta kello 18–20. Näyttelyn avaa professori Aulis Aarnio. Sina Kujansuu lausuu näyttelyyn…

Kenen joukoissa seisot?

Ramppi-teatterin näytäntökausi Kangasalan kesäteatterissa alkoi eilisestä ensi-illasta ja jatkuu heinäkuun puoliväliin asti. Aulis Aarnion kirjoittamassa ja Ahti Jokisen ohjaamassa näytelmässä Aavan meren tuolla puolen pääosassa on 1960-luku, jonka kuvausta tehostaa monipuolinen ajankohdan musiikki. Vastaan tulevat niin haikeat tangot kuin radikaalit työväenlaulut, Lapualaisoopperakin, vaikka näytelmä on kaukana tavanomaisesta musiikkikavalkadista. Näytelmän musiikkidramaturgian on tehnyt muusikko Eero Pekkonen,…

Kun mikään ei ole kuin ennen

1960-luku kääntää väistämättä vanhoja arvoja ylösalaisin myös hämäläisen kirkonkylän rauhassa. Topeliaaniset perhearvot joutavat nurkkaan, nyt on aika mullistaa yhteiskuntaa. Pankinjohtajan tytär kääntyy taistolaiseksi. Kangasalla syntyy yllättävä kulttuuriselkkaus, kun kirjailija Hannu Salama vierailee paikkakunnalla esittelemässä tuoretta romaaniaan Juhannustanssit ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja keskeyttää tilaisuuden. Ja kaiken lisäksi Kangasalle on syntymässä rokkiyhtye! Ramppi-teatterin uusi näytelmä Aavan meren tuolla…

Tieteen suunnannäyttäjät

Uutuusteos Suomalaisia tieteen huipulla julkistettiin Helsingin Säätytalolla 6.5.2014. Teoksen ideana on esitellä sata suomalaista tieteen menestystarinaa koko siltä aikakaudelta, jolloin Suomessa on toiminut oma tiedeyhteisö, alkaen siis Turun Akatemian varhaisista ajoista. Loppujen lopuksi ei ole kovinkaan yllättävää, että professori emeritus, kirjailija ja oikeusfilosofi Aulis Aarnio, kotoisin Kangasalan Huutijärveltä, on yksi heistä.   Oikeusteoriaa kautta maailman…

Vuosikymmen kuohuu

Ramppi-teatteri palaa ensi kesänä Suomen lähihistoriasta kertovien näytelmien sarjaan. Professori emeritus, kirjailija Aulis Aarnion näytelmä Aavan meren tuolla puolen on vapaa jatko näytelmille Kuinka löytäisin sen laulun (2010), Muistat sie Monrepos´n (2011) ja Poika varjoiselta kujalta (2012).  1960-luvun kuohuvaa yhteiskuntaa kuvaava näytelmä kuuluu myös samaan kaareen kuin vuonna 2006 kantaesitetty Hämärässä laulaa punakylkirastas, joka kuvasi…

Huijari, veijari vai sittenkin viiltävä satiiri?

Kangasalalainen kirjailija, emeritusprofessori Aulis Aarnion uutuusromaani Herra Himmelsraumin päiväkirja alkaa lauseella: Tuttavallani on vanhaintavarainliike kerrostalon kivijalassa. Niin professorin tuttavalla tai monellakin tuttavalla varmasti on. Antikvariaatit sijaitsevat usein kivijaloissa. Ja kerronta jatkuu parin lauseen päästä: Ostin häneltä kahdellatoista eurolla Jalmari Finnen romaanin ”Vuosisatain vaatimus” vuodelta 1918. Keräilen Finneä. Täysin uskottavaa, sillä professori on kirjoittanut Jalmari Finnestä…

Selviytymistaistelu oli taisteluista rankin

Kostianvirran taistelun vaiheet, siihen johtaneet tekijät ja syyt Ruotsin armeijan tappioon on käyty viimeisen vuoden aikana läpi monissa eri artikkeleissa, luennoissa ja tutkimuksissa.  Niissä liikkuvat valtavat armeijat kuninkaiden määräyksestä ja sotapäälliköiden komennossa, mutta kaiken aikaa joukkojen jalkoihin jää erikseen nimeämättömiä pieniä ihmisiä, tavallista kansaa kuten me kaikki. Professori Aulis Aarnion luento oli toinen osa Pälkäneen…

Jalmari Finne räiskyy aikakaudesta toiseen

Kangasalalaisen Ramppi-teatterin kesänäytelmää hallitsee tällä kertaa kirjailija, jolla on musta viitta ja hattu, pyöreät silmälasit, piippu, vahva karisma – ja silmät ja mieli avoinna kaikelle, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Joskus järki ja maltti jäävät siitä hieman jälkeen, mutta yhtä kaikki, estradi on Jalmari Finnen. – Hän oli jonkinmoinen aikansa ADHD-ihminen, hänen vauhtinsa ja kokeilunhalunsa oli…

Kiljuset hosuvat Kangasalaa maailmankartalle

Ensi kesänä Ramppi-teatterin näyttämölle ilmestyy outoja tuttuja: Kiljusen herrasväki tulee takaisin mutta nykyaikaan muokattuna. He ovat nyt af Kiljanderit, ja he haluavat voittaa Kangasalan kunnan visiokilpailun, jossa etsitään konsteja viedä Kangasala maailmankartalle. Vuosina 1914–1925 vauhdikkaan perheen paperille luonut kirjailija Jalmari Finne komentaa yhä Kiljusiaan aikojen takaa ja tuo heidän kauttaan yhteiskuntakritiikkinsä tähän päivään. Finnen apuna…