bike park

Bike Parkin kesään kuuluu kursseja, klinikoita ja kisoja

Sappeen Bike Parkin kesä alkaa toden teolla 15. kesäkuuta, jolloin pyöräilypuistossa vietetään virallisia avajaisia. Jo ennen tätä, 8.–9. kesäkuuta, parkin valtaavat enduroajajat, jotka kisaavat Suomen cupin osakilpailussa. – Suosittuja Matti Lehikoisen vetämiä klinikoita järjestetään tänäkin kesänä useampia. Tytöille ja naisille on nyt tarjolla omat klinikkansa, sillä lajissa tuntuisi nyt olevan nostetta erityisesti naisten puolella, Kosti…

Sappee vaihtaa kesästä talveen entistä nopeammin

Tilaajille

Laskettelukausi päättyy keväällä, kun rinnekelit ovat komeimmillaan. Tänä syksynä alamäkiajon kanssa uhkasi käydä samoin: radat ovat mainiossa kunnossa ja Sappeenvuorelta avautuvaan ruskan värjäämään maisemaan sai painella upeissa syyskeleissä. Lokakuun puolivälissä käsillä ovat silti vääjäämättä Bike Park kauden viimeiset päivät. Mikäli talvi tulisi yhtä varhain kuin toissa vuonna, rinteissä lasketeltaisiin jo reilun kolmen viikon päästä. –…

Bike Parkin kausi saattaa jatkua syyslomalle

Tilaajille

Sappeen Bike Parkin kausi jatkuu vähintään viikon suunniteltua pidempään. Hissit pyörivät tulevana viikonloppuna kello 11–17. Alun perin kauden piti päättyä jo lokakuun alussa. – Seuraamme vielä koulujen syyslomaviikon sääennusteita ja päätämme loppuviikosta, jatkammeko kautta vielä viikonlopun jälkeenkin, rinnetoiminnan johtaja Kosti Puurunen sanoo. Tulevana viikonloppuna hissit pyörivät kello 11–17. Syksyllä Bike Park on ollut auki viikonloppujen…

Vilinää vuoressa

Tilaajille

Sappeessa alkaa ensi viikolla kymmenes teatterikesä, kun Topi Sorsakosken elämästä kertova On kesäyö saa tiistaina ensi-iltansa. Kesäteatteri oli tärkeä vetonaula, kun palkittua laskettelukeskusta kehitettiin ympärivuotiseksi matkailualueeksi. Avauskesänä 2009 Olavi Virta -musikaali veti lehtereille 17 500 katsojaa. Nostalgiseen musiikkiin perustuvat kepeä kesänäytelmä osoittautui toimivaksi kaavaksi, ja sitä noudattaa myös tämänvuotinen Heikki Paavilaisen ohjaus. Liput ovat liikkuneet…

Seudun ensimmäinen pump track valmistui Sappeeseen

Sappeen pyöräkausi käynnistyi viikonloppuna, kun Bike Parkin uutuudet otettiin käyttöön. Huipun edustalle on valmistunut seudun ensimmäinen pump track, jonka kummuissa ja kallistetuissa kurveissa voi pumpata pyörään vauhtia. Sen viereen on valmistunut pari aloittelijoiden rataa, joilla voi ottaa ensituntumaa vauhdikkaaseen pyörälajiin. Nousu tapahtuu mattohissillä. Avausviikonloppu oli varsin vilkas ja pölyinen, sillä rutikuivat radat tomuavat renkaiden alla….

Pump Track ja Trainee Zone monipuolistavat Bike Parkia

Sappee Bike Parkin tämän kesän uudistuksissa on otettu huomioon etenkin nuoret ja aloittelevat alamäkipyöräilijät. Huipun edustalle rakennetaan uusi Pump Track. Se on ovaalin muotoinen rata, jonka kaarteet on kallistettu ja jonka kummuista pyöräilijä ja lautailija voi pumpata lisää vauhtia. Pump Track -radalla ei tarvita jykevää alamäkipyörää, vaan temppu- tai maastopyörällä pärjää hyvin. Rata sopii aloittelijoille…

Alamäet vetävät pikkuväkeä

Sappeen laskettelurinteisiin tykitetään talvipakkasilla niin vahva lumikerros, että se riittää varmasti laskettelukauden loppuun saakka. Mutta kohta pääsiäisen jälkeen toivotaan lumien sulavan ja rinteiden kuivuvan mahdollisimman nopeasti, sillä alamäkiajajat odottavat jo kuumeisesti oman kautensa käynnistymistä. Sappeesta on tullut uusien, vauhdikkaiden maastopyörälajien ykköskohde eteläisessä Suomessa. Kesäaikaan hiihtohissit kiskovat mäen päälle alamäkiajajia. Tämän kesän uudistukset tekevät Bike Parkista…

Kausikorttikampanja etenee viimevuotiseen tahtiin

Sappee Bike Parkin kesästä on tulossa viime vuoden tapaan vilkas. Alamäkipyöräilijöitä houkuttelee rinteisiin edullinen kausikortti. Koko kesän hissilipun saa 55 eurolla, jos kausikortteja varataan 28. toukokuuta mennessä vähintään 1111 kappaletta. Viime keväänä ensimmäistä kertaa toteutettu haastekampanja ylsi 1400 kausikorttivaraukseen. Kesällä testattu kampanja toteutettiin myös talvella. Vuoden hiihtokeskuksena palkittu Sappee rakensi sen avulla kaikkien aikojen talven,…

Matti Lehikoisen suunnittelema rata valmistuu keväällä

Sappeen rinteissä on lokakuun alusta alkaen tasoiteltu kesäisiä Bike Parkin hyppyreitä ja kallistettuja mutkia, jotta lumen tehtailu päästään aloittamaan heti kun pakkaskelit saapuvat. Iso-Streetin kohdalla kuitenkin rakenneltiin pyöräilijöille uusia baanoja syksyyn saakka. Niitä ei tarvitse tasata talveksi, sillä ensi keväänä lopullisesti valmistuva uusi rata jää talvella paksujen lumimassojen alle. Bike Parkin uutta rataa on ollut…

Ville Huikuri pysyi kärkikuskien vauhdissa

Maastopyöräenduron SM-sarja päättyi sunnuntaina Sappeeseen. Viidennen osakilpailun voiton vei hollolalainen Aki Färm. Alamäkiajon legendoihin lukeutuva Färm jätti kauden avauskilpailun Messilässä väliin, mutta voitti Himoksen ja Levin kilpailut. Toiseksi viimeisessä Tahkon kisassa Matti Lehikoinen kävi esittelemässä kansainvälistä vauhtia ja nappasi voiton ennen Färmiä. Upeassa kelissä ajetun Sappeen kisan Färm vei vajaan minuutin erolla Joonas Riihelään. Voitto…