eduskunta

Kansanedustaja Kiuru teki talousarvioaloitteita Pälkäneen teiden parantamiseksi

Tilaajille

Valkeakoskelainen kansanedustaja Pauli Kiuru (kok) on jättänyt eduskunnalle kaksi talousarvioaloitetta Pälkäneen tiestön parantamiseksi. 1,45 miljoonan euron suuruista määrärahaa kansanedustaja ehdottaa maantie 3200:n parantamiseen välillä Rautajärvi–Porasa. Padasjoen Auttoisten kylästä Pälkäneen Rautajärvelle johtava tie on korjausvelkainen, ja tien kunto vaatii Kiurun mukaan kokonaisvaltaisia korjaustoimenpiteitä. Aloitetta Kiuru perustelee sillä, että tieosuuden huono kunto haittaa elinkeinotoimintaa ja hidastaa Pälkäneen…

Marja Tiura täyttää 50 vuotta: Eduskuntavaalien taannoinen äänikuningatar ei haikaile enää päivänpolitiikkaan, mutta hän haluaa kantaa kortensa kekoon kansalaisaktivistina Lohjalla

Tilaajille

Vantaalla Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton toiminnanjohtaja työskentelevä ja Lohjalla asuva Marja Tiura ei haikaile takaisin päivänpolitiikkaan. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat silti edelleen häntä.  Touhunnainen kertoo vaikuttavansa nykyään asuinkaupungissaan ruohonjuuritasolla. Hän on ollut näkyvästi puolustamassa viisiopettajaisen Lehmijärven koulun toiminnan turvaamista. Kolme kautta eduskunnassa Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajana vuosina 1999-2011 toiminut Tiura toivoo, ettei tällä hetkellä vallalla oleva ei-politiikka juurtuisi suomalaiseen yhteiskuntaan.

Satosta ja Saviota kiukuttaa eduskuntavaalien tuloksen mitätöinti, Ovaska ja Nurminen sanovat sinipunan kaatuneen omaan mahdottomuuteensa

Tilaajille

Perussuomalaisten pirkanmaalainen ääniharava Sami Savio ja kokoomuksen konkarikansanedustaja Arto Satonen ovat näreissään SDP:n Antti Rinteelle, joka on viitannut kintaallaan huhtikuisten eduskuntavaalien tulokselle. Savion ja Satosen mielestä hallitustunnustelijan koalitiossa (SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP) ei toteudu äänestäjien tahto. Keskustan ensikertalainen parlamentaarikko Jouni Ovaska puolestaan näkee pakkien tulleen ruiskukkapuolueelle sen jääräpäisyyden takia. Entinen puoluesihteeri vakuuttaa, etteivät demarit vie neliapilapuoluetta kuin litran mittaa.

Budjetti on hyväksytty eduskunnassa

Valtion talousarvio vuodelle 2019 hyväksyttiin eduskunnassa perjantaina 21. joulukuuta. Oppositio esitti lisäyksiä noin 3 500 miljoonaa euroa. Ne eivät menestyneet äänestyksissä. Talousarvio on 55,5 miljardia euroa. Se on 1,6 miljardia euroa alijäämäinen, mikä katetaan lisälainanotolla. Valtiovarainvaliokunta lisäsi talousarvioon kertaluonteisia menoja noin 60 miljoonaa euroa. Lisäykset kohdistuvat liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen, tutkimukseen ja osaamiseen, perusopetukseen, lasten liikkumiseen,…

Risikko: lapsivaikutusarviointi käyttöön eduskunnassa

Puhemies Paula Risikko on huolissaan maamme koko ajan laskevasta syntyvyydestä.

Tämänkertaisen kansallisen Vauvan päivän suojelija, puhemies Paula Risikko (kok.) vaatii, että eduskunnan on aloitettava lapsivaikutusarviointi kaikessa lainsäädännössä. Risikko vetoaa myös Suomen 311 kuntaan, jotta nekin ottaisivat lapsivaikutusarvioinnin aktiiviseen käyttöön. Puhemies myönsi Pirkanmaan Lehtitalolle erikoishaastattelun tämän viikon perjantaina toista kertaa vietettävän Vauvan päivän merkeissä. Puhemies Paula Risikko muistuttuu sukupuolivaikutusten arvioinnin olevan jo arkea suomalaisessa yhteiskunnassa. –…

Satonen: Pirkanmaan asema vihdoin tunnustettu

– Pirkanmaa on vihdoin saanut oman statuksensa valtiovallan silmissä, kansanedustaja Arto Satonen iloitsee.

Kansanedusta Arto Satosen (kok.) mukaan valtiovalta on vihdoin tunnistanut ja tunnustanut Pirkanmaan erityisluonteen. Oman statuksen saaminen merkitsee sitä, ettei runsaan 520 000 asukkaan maakuntaa käsitellä enää samalla tavalla kuin muita maakuntia. Perinteisesti valtion koneisto on huomioinut vain pääkaupunkiseudun erikoisluonteen. Pirkanmaan 19 kansanedustajan ryhmää johtava Arto Satonen pitää nykyisen vaalikauden tärkeimpänä saavutuksena sitä, että kakkoskasvukeskusta ympäristöineen…

Kevättodistukset

Tilaajille

Kevätlukukauden lopuksi on aika jakaa todistukset heille, jotka eivät niitä muuten saa. Numerot annetaan käytöksestä ja huolellisuudesta, kuten ennen peruskoulua oli tapana. Sauli Niinistö, käytös 9, huolellisuus 9. Mäntyniemestä ei ole vielä tehty kokonaan savutonta. Vieraiden joukkoon on päässyt pujahtamaan joutoväkeä. Paula Risikko, käytös 10, huolellisuus 8. Puheenvuorot on jaettu oikeudenmukaisemmin kuin edellisellä kaudella, mutta…

Nuorisovaltuusto vieraili eduskunnassa

Miten saada nuorisovaltuusto ymmärtämään päätöksentekoa valtakunnan mittakaavassa? Vastaus on selvä. Nuorisovaltuusto pitää viedä tutustumaan eduskuntaan. Syksyllä 2017 Kangasalan nuorisovaltuuston toimintasuunnitelmaan kirjattiin tutustumismatka eduskuntaan. Vaikka kirsikkana kakun päällä olikin ajatus tutustua remontoituun taloon, oli matkan päätarkoitus osallistua täysistuntoon ja tavata kansanedustajia. Nuorisovaltuuston jäsenet olivat kiinnostuneita tapaamaan pirkanmaalaisen nuoren kansanedustajan Ilmari Nurmisen. Helmikuun kokoukseen saimmekin Ilmarilta tiedon,…