esa jokinen

Malja satavuotiaalle

– Pankkialalla on käynyt myllerrys 1990-luvulta alkaen. Valtava määrä itsenäisiä pankkeja ja pankkiryhmiä on lakannut olemasta. Luopioisissa on aihetta juhlaan. Itsenäisessä, vakavaraisessa ja kannattavassa pankissa tehdään päätökset asiakkaiden hyväksi samalla tavalla kuin sadan vuoden ajan, hallituksen puheenjohtaja Jaana Jokinen toivotti väen tervetulleeksi Luopioisten Osuuspankin satavuotisjuhlaan. Juhlan yhteydessä julkaistiin Raine Raition kirjoittama pankin satavuotishistoria. Se nivoo…

Silmien pilke tallentui muotokuvaan

– Ei sitten mitään pönöttävää, vaan sellainen persoonallinen, Esa Jokinen evästi muotokuvamaalari Riikka Lenkkeriä, kun Luopioisten Osuuspankin hallitus halusi ikuistaa eläkkeelle jäävän toimitusjohtajan pankin seinälle. Riikka Lenkkeri kuunteli muotokuvan paljastustilaisuudessa kainalot kosteana, kun juhlavieraat kuvailivat, miten epämuodollisella toimitusjohtajalla oli aina pilkettä silmissään. – On turvallista tietää, että valvot jatkossakin pilke silmässä työskentelyämme kokoushuoneen seinällä, hallituksen…

Sukupolvien ketju ei jatku automaattisesti

Luopioisten Osuuspankin asiakkaat kävivät torstaina saattelemassa pitkäaikaista toimitusjohtaja Esa Jokista eläkepäiville ja tervehtimässä uutta toimitusjohtaja Sirpa Leppäkoskea. Leppoisilla vahdinvaihtokahveilla kiteytyi pienen paikallispankin vahvuus: väki tuntee toisensa ja luottaa pankkiin, joten sen puoleen on helppo kääntyä elämän isoissa hankkeissa. Kahvittelijoista monet ovat olleet 99-vuotiaan paikallispankin asiakkaita jo monen sukupolven ajan. Pitkän ketjun jatkuminen ei kuitenkaan ole…

Jokisen seuraaja valitaan helmikuun alussa

Luopioisten Osuuspankin hallintoneuvosto valitsee pankille uuden toimitusjohtajan 3. helmikuuta. Nykyinen toimitusjohtaja Esa Jokinen jää eläkkeelle vapun aikoihin, ja uuden johtajan toivotaan aloittavan töissä muutama viikko ennen sitä. – Olin positiivisesti yllättynyt hakijoiden määrästä ja laadusta. Hienoa huomata, että pieni maalaispankki kiinnostaa, hallituksen puheenjohtaja Jaana Jokinen sanoo. – Kärkihakijat kutsuttiin pankin omaan haastatteluun, ja haastattelun parhaimmisto…

Aina valmiina liikkumaan

Lumpeennupun päiväkodin lapsilla pysyvät varpaat vauhdissa joka päivä. Luopioisten kirkonkylällä sijaitsevan päiväkodin isolla pihalla kelpaa juosta, hypätä, pomppia ja kiipeillä. – Keinuminen ja kiipeilytelineellä kiipeäminen ovat meillä lasten suosikkipuuhia, Heli Viitanen Lumpeennupun päiväkodista kertoo. Päiväkodin kaikki 18 lasta keksivätkin varmasti monenmoista puuhaa Hippo-liikuntavälinesäkin välineille, jotka Luopioisten Osuuspankin toimitusjohtaja Esa Jokinen kävi luovuttamassa päiväkodille viime keskiviikkona….

Perinteisestä pankkipalvelusta tuli valttikortti

  Kauppalehti listasi toukokuun puolivälissä Suomen parhaat pankit. Talouden asiantuntijat pisteyttivät rahalaitokset seitsemällä mittarilla. Vertailuun otettiin mukaan muun muassa tuotot, tuottojen kasvu ja vakavaraisuus. Suomen parhaaksi pankiksi nousi Hypoteekkiyhdistyksen erikoistalletuspankki AsuntoHypoPankki. Listauksen kakkosena komeili Luopioisten Osuuspankki. – Onnistuimme sijoitustoiminnassa. Kertaluonteiset erät paransivat viime vuoden tunnuslukuja, toimitusjohtaja Esa Jokinen ja hallituksen puheenjohtaja Jaana Jokinen puolustelevat. –…

Luopioisten osuuspankin historia kansien väliin

Pankkitoiminta on muuttunut melkoisesti vuosisadassa. Sen aikaa on toiminut Luopioisten osuuspankki. Keisarillinen senaatti vahvisti säännöt 3.8.1915 ja Aitoon Osuuskassa perustettiin 6.7.1916 jolloin varsinainen pankkitoiminta alkoi. Vuonna 1957 tapahtui yhdistyminen Luopioisten seudun osuuskassan kanssa. Parhaimmillaan pankki on toiminut seitsemässä eri toimipisteessä. Konttoreita on ollut kirkonkylässä, Aitoossa ja Rautajärvellä. Luopioisten osuuspankki luonnollisesti juhlistaa sadan vuoden virstanpylvästä. Pyöreitä…

Palvelun merkityksen ymmärtää kun sitä ei enää ole

Luopioisten Osuuspankki saa tyytyväisimmät uudet asiakkaat kaupungista. Aikansa jonotusnumeron kanssa vuoroaan odotettuaan ja puhelukeskuksen jonotusmusiikkia kuunneltuaan he osaavat arvostaa maaseudun paikallispankin joustavaa ja henkilökohtaista palvelua. Pankin kaupunkilaisasiakkailla on monesti jokin yhteys Luopioisiin, esimerkiksi mökki tai sukujuuret. Pankki on onnistunut säilyttämään asemansa myös opiskelupaikan tai työn perässä muualle muuttavien nuorten arjessa. Paikallispankin palvelu henkilöityy tuttuihin virkailijoihin….

Aitoon konttorin sulkeminen on valitettava, mutta pohdittu ratkaisu

Risto Wallenius kuvaili kirjoituksessaan (Sydän-Hämeen Lehti 17.12.12) tunteikkaasti ja ansiokkaan yksityiskohtaisesti pankkitoiminnan historiaa Luopioisissa lähes sadan vuoden ajalta. Lukijan on helppo eläytyä sen myötä siihen muutokseen, joka niin pankkitoiminnassa kuin muussakin yritysten toiminnassa – kuten myös koko yhteiskunnassa – on vuosikymmenten saatossa tapahtunut. Pankkiasioinnin tämän hetken arkipäivää kuvaa oivallisesti Walleniuksenkin mainitsema yli 400 Aitoon konttorin…

Osuuspankki sulkee Aitoossa

Luopioisten Osuuspankki sulkee Aitoon konttorin tammikuun lopussa. Viimeinen kyläkonttori suljetaan, kun aitoolaisia vuosikymmenet palvellut Mailis Lehtonen jää eläkkeelle. – Luopioisissa oli vielä reilut viisi vuotta sitten seitsemän pankkikonttoria: Säästöpankilla neljä ja meillä kolme, toimitusjohtaja Esa Jokinen muistelee. Molemmat pankit palvelivat aikanaan Luopioisissa, Aitoossa ja Rautajärvellä. Säästöpankilla oli lisäksi konttori Puutikkalassa. Nyt molemmat pankit toimivat enää…