hallintojohtaja

Kunnanjohtaja Koivisto jää sivuun, hallintojohtaja Hietaniemi aloittaa maanantaina

Tilaajille

Pälkäneen uudeksi hallintojohtajaksi joulukuussa valittu Anitta Hietaniemi aloittaa työnsä Pälkäneellä 14. tammikuuta. Tammelan hallintojohtajana työskennellyt Hietaniemi valittiin loppuvuodesta myös Nousiaisten kunnanjohtajaksi, mutta hän vakuutti valinnan tehneelle Pälkäneen valtuustolle ottavansa vastaan mieluummin Pälkäneen hallintojohtajan pestin. Hän seuraa hallintojohtajan tehtävässä Tuomas Hirvosta, joka siirtyi vuodenvaihteessa Vesilahden kunnanjohtajaksi. Hietaniemi on hakenut aiemmin Pälkäneen kunnanjohtajaksi vuonna 2014. Tuolloin valituksi tuli…

Hietaniemi oli valtuuston valinta hallintojohtajaksi – äänestystulos tiukempi kuin kunnanhallituksessa

Tilaajille

Kunnanhallituksen vahvin ehdokas Anitta Hietaniemi oli myös Pälkäneen kunnanvaltuuston valinta kunnan uudeksi hallintojohtajaksi. Hietaniemi ja toinen kärkihakija Salla Saari-Männistö – jota kunnanhallitus esitti valittavaksi varalle siltä varalta, että Hietaniemi ei ota virkaa vastaan – olivat molemmat valtuuston jututettavina torstaisessa kokouksessa. Ennalta kenties suurin mielenkiinto kohdistui Hietaniemen tuoreeseen valintaan Nousiaisten kunnanjohtajaksi, ja hän saikin vastattavakseen kysymyksen,…

Hallitus äänesti hallintojohtajasta Pälkäneellä

Tilaajille

Pälkäneen uudeksi hallintojohtajaksi esitetään hallintotieteiden maisteri Anitta Hietaniemeä. Valinnan tekee kunnan valtuusto torstaina. Kunnanhallitus ei päässyt yksimielisyyteen ehdokkaasta vaan päätyi äänestämään asiasta. Äänestyksessä enemmistö näki kuitenkin Hietaniemen varalle valittua Salla Saari-Männistöä sopivampana vaihtoehtona. Nykyinen hallintojohtaja Tuomas Hirvonen jättää Pälkäneen vuodenvaihteessa. Kunnanhallitus päätti samassa kokouksessaan myös jatkaa kunnanjohtajan avoinna olevan viran hakuaikaa yhdellä viikolla.

Vt pyyhittiin tittelin edestä

Pälkäneen kunnanvaltuusto valitsi Tuomas Hirvosen uudeksi hallintojohtajaksi. 30-vuotias tamperelainen hyppäsi talvella lyhyellä varoitusajalla ohjaksiin, kun Jarno Moisala irtisanoutui koeaikansa viime päivinä. Hakuun tullut vakivirka tarjosi mukavan porkkanan hoitaa opinnot työn ohella päätökseen. Hirvonen sai hallintotieteiden maisterin paperit keväällä ja oli pätevä hakemaan virkaa. Kykynsä hän oli osoittanut jo sijaisuutta hoitaessaan. – Edessä on paljon töitä,…

Pälkäne valitsee hallintojohtajan ja rakennustarkastajan

Keskiviikkona kello 18 kokoontuvat kunnanvaltuusto valitsee Pälkäneelle uuden hallintojohtajan. Kunnanhallitus pitää ykköshakijana hallintojohtajan sijaisuutta tällä hetkellä hoitavaa Tuomas Hirvosta. Hallintojohtajan virka tuli avoimeksi, kun viime elokuussa tehtävässä aloittanut Jarno Moisala erosi puolivuotisen koeajan viime päivinä. Tuomas Hirvonen saatiin tammikuussa pikahälytyksellä hoitamaan hallintojohtajan tehtäviä. Virka keräsi 52 hakemusta. Hirvosen lisäksi haastateltujen kärkihakijoiden joukkoon nousivat hallintotieteiden maisteri…

Pikkukuntien hallinnossa olisi paljon petrattavaa

Elokuussa Pälkäneen hallintojohtajana aloittanut Jarno Moisala irtisanoutui virastaan koeajan viime päivinä. Moisalan läksiäiskahvit juotiin torstaina. Tampereella asustava hallintotieteiden kandidaatti pohti ratkaisua parin kuukauden ajan. – Tämä oli kova päätös, sillä Pälkäneen virka oli ensimmäinen vakituinen paikkani ja tulin unelmajobiin. Pälkäneellä on osaavaa väkeä ja minulla oli loistoalaiset. Lisäksi työmatka oli sopiva, ja nyt on mökkikin…

Pälkäne sai uuden hallintojohtajan

Pälkäneen uudeksi hallintojohtajaksi on valittu tamperelainen hallintotieteiden kandidaatti Jarno Moisala ja varalle hallintotieteiden maisteri Sanna Luukkanen. Moisalalla on kokemusta kunnallishallinnon eri työtehtävistä useassa kunnassa. Tällä hetkellä hän työskentelee Kokemäen kaupungin hallintojohtajana päätöksenteon tuen ja henkilöstöhallinnon tulosyksikössä. Pälkäneen virka on hänelle ensimmäinen vakituinen. Pälkäneen hallintojohtajan virkaan tuli yhteensä 59 hakemusta. Kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajat sekä kunnanjohtaja…

Vesava valittiin tekniseksi johtajaksi

Insinööri Matti Vesava on valittu Hanna-Kaisa Lahtisalmen seuraajaksi Pälkäneen kunnan tekniseksi johtajaksi. Valinta tehtiin valtuustossa lopulta suljetun lippuäänestyksen perusteella, kun hallituksen tekemän, Vesavan pestaamista puoltavan esityksen rinnalle nostettiin valtuustossa Jukka Sandelinin valitseminen virkaan. Äänestykseen kelpuutettiin mukaan kaikki teknisen johtajan virkaa hakeneet. Neljän kuukauden koeajalla aloittava Vesava sai 22 ääntä, Sandelin neljä ja ”Matti Vesala” yhden. Viimeksi…