Harri Uotila

Leipomo kasvatti itse johtajansa

– Kun en ole koskaan ollut missään muualla töissä, irrottautuminen olisi vaikeaa, sanoo Uotilan Leipomo Oy:n toimitusjohtaja Harri Uotila. Viime tiistaina, 17. tammikuuta, oli hänen 60. syntymäpäivänsä. Työstä luopuminen ei vielä häämötäkään, päinvastoin, leipomo tarvitsee johtajansa kokenutta kättä. Uotila viihtyy työn ääressä, elämäntapansa ääressä. – Vanhemmiten tulee varovaisemmaksi eikä heittäydy uudistuksiin yhtä ennakkoluulottomasti kuin nuorena….

Puhtaan maan leipää

Elettiin vuotta 1941, jatkosodan ensimmäistä syksyä, kun Pälkäneen Mikonmäessä asuva pientilallisen emäntä Hilma Uotila paistoi myyntiin ensimmäiset Pälkäneen limput. Maukkaiksi imelletyillä siirapilla voidelluilla perunalimpuilla ei tosin ollut vielä siihen aikaan erityistä nimeä, ja tarmokkaan Hilma-emännän valikoimaan kuului paljon muitakin leivonnaisia, makeita ja suolaisia. Mutta Hilman leivinpöydällä perunapitäjän tunnusleivät joka tapauksessa saivat alkunsa. Hilma Uotila kyyti…

75 vuotta Uotilan Leipomon perunalimppua

– 800 gramman perunalimppu. Tästä se alkoi, Uotilan Leipomon toimitusjohtaja Harri Uotila sanoi puheensa alkajaisiksi ja nosti käsissään pitämäänsä pyöreää limppua kohti kattoa. Pala pälkäneläistä leipomo- ja perheyrityshistoriaa saavutti yhden virstanpylvään, kun Uotilan Leipomo juhli viime viikolla Rönnvikissä 75-vuotistaivaltaan. Uotilan Leipomon perheyrityksen ja maankuulun limpun tarina alkoi vuonna 1941, kun Hilma Uotila kehitti perunalimppureseptin ja…

Pälkäneen Kultakaura maistuu

Pälkäneelle 1941 perustettu Uotilan Leipomo on aloittanut valtakunnallisen mainoskampanjan uutuustuotteellaan Kultakauralla. Mainoskampanja näkyy ja kuuluu useissa eri medioissa. Uotilan Leipomon uutuustuote tuli markkinoille vuoden alussa. Leipomon tuotteita myydään kautta Suomen. Toimitusjohtaja Harri Uotilan mukaan Kultakaura on otettu hyvin vastaan. – Kultakaura on kehitetty terveysvaikutteiseksi. Nykyään ihmiset ajattelevat mitä suuhunsa pistävät. Terveellisen ravinnon merkitys korostuu tänä…

Pälkäneläinen leipä maistui

Uotilan leipomo Pälkäneeltä valloitti messuvieraat Helsingissä. Uutuustuote, KultaKaura, lanseerattiin näyttävästi, kun jaossa oli tuhansia leipäpaketteja maistiaisten lisäksi. Rakel Uotila ja Sara Liettyä totesivat yhteen ääneen, miten kiirettä on pitänyt, uusi leipä on maistunut.   Hilma Uotila tuskin olisi uskonut, miten hänen vuonna 1941 perustama kotileipomo valloittaa maailmaa 2000-luvulla; Latviassa ja Liettuassa nautitaan aitoa Pälkäneen limppua,…