heidi järvi

Luopioisten sählykerhossa pääsevät 5–8-vuotiaat irti

Tilaajille

Luopioisten liikuntatalossa on syyskaudella tehty paljon maaleja, kun Tupenpurijoiden palloilu- ja sählykerhossa on kirmannut joukko 5–8-vuotiaita palloilijanalkuja. – Omaa 5-vuotiasta poikaa kiinnostaa kovasti pallopelit. Perustimme tämän kerhon, sillä täällä ei ollut noin pienille palloilutoimintaa, kerhonvetäjä Laura Mäkinen kertoo. Parhaimmillaan kerhossa on ollut 15 lasta samaan aikaan, mutta uusia innokkaita otetaan kevätkaudellakin mukaan. Varusteiksi tarvitaan sisäpelikengät,…

Leidit palasivat voittokantaan

Voitot ovat kiertäneet naisten kakkosdivisioonassa pelaavaa SB Lujaa avausturnauksen jälkeen. Kauden alkajaisiksi Leidit kukistivat SBS Tampin ja KooVeen kakkosjoukkueen, mutta sen jälkeen syksy jatkui seitsemällä tappiolla ja Urbans-tasapelillä. Toisen sarjakierroksen alkajaisiksi Leidit kärsivät viiden maalin tappion kauden alkajaisiksi kaatuneelle Tampille. Niinpä otteluiden lähtökohtia ei voi lukea suoraan sarjataulukosta tai edellisistä kohtaamisista. Kevätkauden alkajaisiksi SB Luja…

Salibandyperhe

14-vuotias Heriikka ja vuoden nuorempi veli Aleksi painaltavat kentällä. 24-vuotias Heidi jakelee ohjeita vaihtopenkin päässä ja kymmenen vanha pikkusisko Helmi kannustaa SB Lujan lippu käsissään kaukalon päädyssä. 21-vuotias isoveli Aki on päässyt hakemaan evästä kanttiinista, sillä vanhemmat hoitavat tässä ottelussa toimitsijatehtävät kaksistaan: äiti Tiina kirjaa ottelutapahtumia pöytäkirjaan ja isä Pekka hoitelee pelikelloa ja tulostaulua. Rautajärveläinen…

SB Lujan -01 pojat eliittisarjaan

SB Lujan -01 pojat kohtasivat lauantaina kotiturnauksessaan YPA:n ja Ropon. Kyseessä oli eliittisarjan karsintapelien toinen ja viimeinen turnaus. Ensimmäisessä turnauksessa Tampereella Luja otti komeat neljä pistettä voittamalla molemmat pelinsä, mutta siitä huolimatta päivän peleihin oli lähdettävä täysillä ja kahta voittoa tavoitellen. Aamun ensimmäisestä pelistä Ylöjärven Palloa vastaan odotettiin tulevan helppo. SB Lujan Roni Marttila tekikin…

Leidit ottivat kotiturnauksesta täydet pisteet

Sb Lujan naisten edustusjoukkueen kausi starttasi lokakuun ensimmäisenä päivänä Luja-Lukko areenalla. Päivä käynnistyi Luopioisissa aikaisin, kun Leidien ensimmäinen peli alkoi aamulla kymmeneltä. Vastaan asettui tamperelainen opiskelijoiden salibandyseura SBS Tamppi. Kakkosdivisioonaan viime kaudella nousseet Sb Luja Leidit lähtivät sarjan ensimmäiseen turnaukseen avoimin mielin, eikä peleistä odotettu tulevan helppoja. – Joukkueiden taso on täällä selvästi kovempi kuin…

Säpinää Luopioisten lähiliikuntapaikalla

Luopioisten lähiliikuntapaikka ja Kirkonkylän koulun piha täyttyivät lauantaiaamuna kaikenikäisistä sählyn pelaajista. SB Lujan järjestämässä pihasählyturnauksessa oli omat sarjat miehille, naisille ja junioreille, ja näihin osallistui kaiken kaikkiaan kahdeksantoista joukkuetta. Miesten ja nuorten sarjat oli jaettu kahteen lohkoon, kun taas kilpailun neljä naisjoukkuetta pelasivat yhdessä lohkossa. Joukkueet pelasivat aluksi jokaista oman lohkonsa vastustajaa vastaan, minkä jälkeen…

Tytöt kehittyvät poikien peleissä

Pälkäneen palkittujen urheilijoiden listalle on noussut parina viime vuonna myös Luja-Lukon junnujoukkueita. Viime vuonna palkittiin SM-sarjaan noussut C-poikien koripallojoukkue. Tällä kertaa stipendin sai SB Lujan 2002 syntyneiden salibandyporukka, joka voitti ikäluokassaan Sisä-Suomen alueen haastajasarjan ja otti hopeaa ylialueellisessa loppuhuipentumassa, jossa pelasivat Sisä-Suomen ja länsirannikon parhaat. – On hieno saavutus, kun pikkupaikkakunnan joukkue etenee isojen kaupunkiseurojen…

Salibandykausi käynnistyy

Pälkäneen Luja-Lukon salibandykausi pyörähtää käyntiin ensi ja seuraavalla viikolla. Uusia tyttö- ja poikajoukkueita aloittaa jälleen toimintansa, ja myös vanhoihin ryhmiin otetaan uusia pelaajia. Helpointa salibandyn aloittaminen on syksyllä, kun uusi kausi käynnistyy. Pälkäneellä kynnys on muutenkin matala: ennakkoon ei tarvitse ilmoittautua, vaan oman ikäluokan harjoituksiin voi lähteä mukaan sisäpelikenkien, suojalasien, juomapullon ja mailan kanssa. Nuorimmissa…