Jaakko Saukkonen

Saukkosen veljekset himmensivät Opetuslapset

Pälkäneen koripallomiehet ottivat nelosdivisioonan kotiavauksesta kauden kolmannen voiton. Sarjapisteet eivät irronneet helpolla, sillä kuuden pelaajan voimin yhteiskoululla vierailleen Opetuslapset II:n riveistä löytyi kokemusta miesten valtakunnansarjoista, junnumaajoukkueista ja junnujen SM-sarjasta. Avausjaksolla kahdeksan pistettä pussittaneen Jussi Jokisen hyökkäyspään onnistumiset pitivät Luja-Lukon kuskin paikalla. Toisella jaksolla Opetuslasten paikkapuolustus tiivistyi, eikä Luja-Lukon hyökkäykseen löytynyt toimivaa viisikkoa. Jokiselle tarjoutui sen…

Luja-Lukon kotiavaus perjantaina

Pälkäneen Luja-Lukon miehet ovat aloittaneet koripallon nelosdivisioonan kahdella voitolla. Avauspisteet irtosivat paikallispelissä Hakalta, ja sunnuntaina kaatui Koriorit Tampereella. Ottelun ensimmäinen kymppi oli molemmilta joukkueita nihkeää ja korit olivat harvassa. Luja-Lukko vei jakson 12-9 Jaakko Saukkosen johdolla. Lämmittelyjakson jälkeen Luja-Lukko rellesti kaksi seuraavaa kymppiä ja tasoero alkoi näkyä. Toisen kympin Luja-Lukko vei 23–10 ja kolmannen 22–13….

Koripallomiehet löylyttivät Hakan

Pälkäneen nuortunut edustusjoukkue aloitti koripallon nelosdivisioonakauden paikallispelillä. Ottelua Valkeakoskella isännöineen Hakan kolmossarjavisiitti jäi yhden kauden mittaiseksi. Toissa kevään nousukamppailussa valkeakoskelaiset kukistivat pälkäneläiset virolaisjätti Andrus Aleknavitsjusin johdolla. Nyt pälkäneläiset maksoivat kalavelkoja korkojen kanssa ja hakivat sarjapisteet lukemin 101–47. Pälkäneen miesjoukkueen tulevaisuus näyttää valoisalta. Luja-Lukko vahvistui viime kaudeksi muutaman vuoden Pyrinnön riveissä pelanneilla omilla kasvateilla Erkki Ojalalla,…

Luja-Lukko jäi kolmanneksi

Pälkäneen koripallomiehet kärsivät kauden viimeisessä kotipelissään 82–89 tappion sarjakärki Vammalan Seudun Voimalle. Vierasvoiton myötä Vammala pääsi juhlimaan nousua kolmosdivisioonaan jo ennen viimeistä sarjakierrosta. Luja-Lukolle tappio varmisti sarjan kolmostilan, sillä sarjakakkosena oleva Viialan Viri pysyy nousukarsijan paikalla, vaikka se häviäisi päätösottelunsa. Luja-Lukko on voittanut kaikki ottelunsa heikompia joukkueita vastaan. Sarjanousu olisi kuitenkin vaatinut myös kärkijoukkueiden kukistamista….

Kärjen kompurointi avasi noususauman

Koripallon nelosdivisioonassa pelaava Pälkäneen Luja-Lukko oli jäämässä nousukähinöiden ulkopuolelle, kun se hävisi lohkon kärkijoukkueille Viialan Virille ja Vammalan Seudun Voimalle. Suoralle nousijan paikalle kipusi Viiala, joka onnistui kärkikamppailussa kukistamaan Vammalan. Seuraavilla kierroksilla Viiala kuitenkin menetti pisteet keskikaartiin kuuluville Morbid All Starsille ja Vehmaisten Urheilijoille. Viialan kompurointi tasoitti tilannetta niin, että Luja-Lukollakin on mahdollisuus kivuta ainakin…

Sarjajumbot kaatuivat nihkeästi

Nelosdivisioonalohkonsa kärkijoukkueille Viialan Virille ja Vammalan Seudun Voimalle hävinnyt Pälkäne hoiti lohkojumbot ERP:n ja Morbid All-Starsin nihkeällä esityksellä ja ilman junnujaan. ERP kiusasi pälkäneläisiä kotisalissaan loppuminuuteille saakka. Tamperelaiset veivät toisen jakson kymmenellä pisteellä ja nousivat kahden pisteen päähän, joten Luja-Lukko sai taistella voitosta loppuun saakka. Seitsemän pisteen voiton ottaneiden vieraiden avainpelaaja oli tuttuun tapaan 26…

Aleknavitsjusille ei löydy pysäyttäjää

Pälkäneen Luja-Lukon koripallomiehet tarvitsevat keväällä muiden apua, mikäli mielivät nousta kolmosdivisioonaan. Lohkon kärkipaikka näyttää ratkenneen, sillä Vammalan Seudun Voima etenee voitosta voittoon. Viialan Viri nousi Luja-Lukon edelle nousukarsijan paikalle, kun se kukisti pälkäneläiset jo toisen kerran tämän kauden aikana. Virin ainoa tappio on tullut Vammalalle, Pälkäne on hävinnyt molemmille kärkijoukkueille. Viiala haki perjantaina yhteiskoululta voiton…

Nousukarsinta meni korisnäytökseksi

Pälkäneen Luja-Lukko ei pystynyt kotikentällä hävityn avausottelun jälkeen ihmeeseen, vaan kärsi tappion myös toisessa nousukarsintaottelussa Raumalla. Rauma Basket vei toisen pelin 87–61 ja nousi kolmosdivisioonaan yhteistuloksella 175–126. Pälkäneläiset pystyivät parantamaan ensimmäisen osaottelun jälkeen, vaikkei aivan kaikkia pelaajia saatukaan Rauman reissuun mukaan. Mutta myös raumalaisilta löytyi vielä uusi vaihde. Entinen liigapelaaja Daniel Nummi keskittyi avausottelussa puolustamiseen…

Kipsi mureni hieman ennen nousukarsintoja

Kolme ottelua peräkkäin hävinneet Pälkäneen koripallomiehet tekivät kaikkensa pelatakseen kauden päätösottelussa veitsi kurkulla. Perjantai-illaksi rakennettu trilleri lässähti, vaikka Luja-Lukko kävi keskiviikkona häviämässä kärkijoukkueita kiusanneella Morbid All-Starsille. Nousukarsijan paikasta pälkäneläisten kanssa kamppaillut Viiala nimittäin teki saman häntäpään joukkuetta ERP Basket Klubia vastaan. Niinpä perjantaina yhteiskoululla vieraillut PisTa ei enää voitollakaan voinut viedä Luja-Lukon paikkaa lohkokakkosena. Seuraavan…

Minisali vaati jälleen veronsa

Pälkäneen Luja-Lukko joutui viime kaudella sinnittelemään kevään ratkaisupelit ilman Jussi Jokista, kun vauhtiveikko teloi polvensa yhteiskoulun vaarallisen pienessä salissa näyttämön reunaan. Minisali vaati tälläkin kaudella uhrin, joka on joukkueelle jos mahdollista niin vieläkin tärkeämpi. Luja-Lukon syömähammas ja koko nelosdivisioonan parhaisiin kuuluva Jaakko Saukkonen mursi ranteensa kärkiottelussa Viialaa vastaan. Viri tiedettiin jo edelliskohtaamisen perusteella fyysiseksi joukkueeksi….