Janne Anturamäki

LP Kangasala vaihtaa valmentajaa

Mestaruusliigajoukkue LP Kangasala ja päävalmentaja Janne Anturamäki ovat purkaneet sopimuksensa. Ratkaisuun on seuran mukaan päädytty yhteisymmärryksessä ilman sen suurempaa dramatiikkaa. Anturamäki päätti itse väistyä päävalmentajan paikalta koettuaan, ettei pysty antamaan joukkueelle enempää kääntääkseen kurssin voittojen tielle. Kahdeksantena eli toiseksi viimeisenä sarjassa oleva LP Kangasala on pelannut liigassa kymmenen ottelua, joista se on voittanut kaksi. Viime…

Kahden kovan pelin viikko

Hetken henkeä vetänyt LP Kangasala jatkaa pelejään tällä viikolla kahdella ottelulla. Keskiviikkona joukkue matkustaa Saloon LP Viestin vieraaksi, ja sunnuntaina kangasalalaisjoukkue emännöi Oriveden Ponnistusta. LP on päässyt harjoittelemaan runsaan viikon niin, että koko pelaajarinki on ollut mukana. – Peli näyttää jo paljon paremmalta, LP:n valmentaja Janne Anturamäki myhäilee. Niin pitääkin, sillä vastus on keskiviikkona sieltä…

Keskusteleva projektipäällikkö vaatii hyvää työmoraalia

49-vuotias Janne Anturamäki arvelee tulleensa penkin päässä jo vähän rauhallisemmaksi kuin valmennusuran alkupuolella. – Kyselen pelaajilta paljon, kuuntelen heidän näkemyksiään siitä missä mennään ja vaadinkin palautetta. Jatkuva keskustelu vie mielestäni asioita eteenpäin. Lopulta se kuitenkin olen minä, joka päättää sen, mitä tehdään, LP Kangasalan liigajoukkueen uusi valmentaja kuvailee. Aktiivisen keskustelun lisäksi hän vaatii joukkueeltaan yhtenäisyyttä…

Janne Anturamäki LP Kangasalan päävalmentajaksi

LP Kangasalan liigajoukkueen uusi päävalmentaja on Janne Anturamäki. Kangasalalaisseura teki hänen kanssaan kahden vuoden sopimuksen, jossa on lisäksi yhden vuoden optio. 49-vuotias Anturamäki valmensi LP Vampulan nimellä nykyisin kulkevaa huittislaisjoukkuetta kausilla 2012–14 ja nosti tuona aikana naisten edustusjoukkueen kakkossarjasta Mestaruusliigaan. Anturamäki toimi kaudella 2014–15 Vampulan toiminnanohjaajana mutta on sen jälkeen pitänyt taukoa huipputason lentopallosta. –…