Jari Kemppainen

Pälkäneen seurakunnan joulutervehdys: Nukkuva Jeesus

Joulun alla lauletaan jälleen Kauneimpia joululauluja. Itse olen jäänyt miettimään Heinillä härkien kaukalon -laulua Vuonna 1926 ilmestyi lauluvihko Varpunen, jonka oli toimittanut jyväskyläläinen opettaja Martti Korpilahti. Kokoelman erikoisuutena ovat muutamat ranskalaiset joululaulut, joiden Korpilahti uskoi tuottavan ”iloa Suomen koululaisille”. Lauluista tunnetuin on Heinillä härkien kaukalon. Laulusta on tullut vuosien saatossa erittäin suosittu ja paljon käytetty….

Uhrausten voima ei heikkene

Pälkäneen Sotaveteraanit ry:n perustamisesta tulee 4.12. kuluneeksi 50 vuotta. Yhdistys juhli täyttyviä tasavuosikymmeniään viime perjantaina Rönnvikissä. Pälkäneen Sotaveteraanit ry. oli järjestyksessä 22. Suomeen perustettu sotaveteraaniyhdistys.  Enimmillään jäseniä oli noin 280, kun heitä tällä hetkellä on jäljellä 14 miestä ja 7 naista. Sotilaiden ja lottien, kotirintaman ahertajien ja Suomen jälleenrakentajien tekemien uhrausten voima ei heikkene vaikka…

Seurakunnat neuvottelevat yhtymästä

Pälkäneen ja Kangasalan seurakunnat valmistautuvat jo seurakuntayhtymän perustamiseen. Yhtymää rakennettaessa pyritään ottamaan huomioon tulevat kuntaliitokset. Kirkolliskokouksen on tarkoitus hyväksyä ensi vuonna pitkään valmisteltu seurakuntien rakenneuudistus. Sen myötä kaikki Suomen seurakunnat liittyvät vuosina 2015–2019 seurakuntayhtymään, jonka hoidettavaksi tulee hallinto ja talous. Tampereen hiippakunnassa uuteen hallintomalliin halutaan siirtyä eturintamassa, ja siksi seurakunnat käyvät jo yhtymäneuvotteluita. – Yhtymän…

Seurakuntavaalit muuttuvat yksipäiväisiksi

Seurakuntavaalit ovat syksystä 2014 alkaen yksipäiväiset. Asiasta päätettiin Turun kirkolliskokouksessa marraskuun alussa. Tähän saakka seurakuntavaaleissa on päässyt uurnille sunnuntaina ja maanantaina. Maanantain äänestyspäivä on käynyt tarpeettomaksi, koska ennen varsinaista vaalia on viikon ajan mahdollista äänestää ennakkoon. Neljän vuoden välein järjestettävissä vaaleissa valitaan seurakunnan ylin päättävä elin, kirkkovaltuusto. Kirkolliskokous ei hyväksynyt sähköisestä äänestyksestä tehtyä aloitetta. Siitä…

Tervetuloa maalämpö, arkeologin luvalla

Pälkäneen pappilassa toteutetaan loppukesän ja alkusyksyn aikana iso lämmitysremontti, kun lämmitysenergia vaihdetaan sähköstä maalämmöksi. Pappilaan on rakennettu 1930-luvulla vesikiertoinen sähkölämmitysjärjestelmä, joka on nykyään varsin kallis käyttää varsinkin, kun sähkön hinta koko ajan nousee. Lämmitys on ollut ylivoimaisesti kallein osa pappilan ylläpitobudjettia, sillä lämmityssähköön kuluu noin 10 000 euroa vuodessa, kovina pakkastalvina vielä useita tuhansia enemmän. –…

Kolmen kirkon vaellus poikkeaa Pälkäneelle

Janakkalasta sunnuntaina lähtevä vanhojen autojen ja moottoripyörien vaellus kulkee Hauhon kautta Pälkäneelle ja Vehoniemen automuseolle. Kolmen kirkon moottoriajoneuvovaelluksen lähtö tapahtuu 11.8. Janakkalan Pyhän Laurin kirkolta. Siellä vietetään kello 10 alkaen Janakkala-päivän messua. Kirkonmenojen jälkeen käynnistetään koneet ja ajellaan rauhallisesti parhaita maisemareittejä pitkin Hauholle, jossa vietetään taukoa ja tutustutaan kirkkoon. Hauholta vaellus jatkaa Pälkäneen Pyhän Mikaelin…

Miten kirkkokolehdit päätetään

Hämmästynyt kirkossakävijä kysyy, miksei Vanhankirkon perinnemessun kolehtia kerätty rauniokirkon hyväksi. Pääjumalanpalveluksissa kerättävät viralliset kolehdit määrää kirkkohallitus vuosittain, ja ne kootaan samana päivinä kaikissa seurakunnissa koko kirkossa yhteisiin kohteisiin. Lisäksi kirkkohallitus määrää kolme kolehtia, jotka on kerättävä tammi–maaliskuussa, kesä–elokuussa ja syys–marraskuussa. Näiden lisäksi tuomiokapituli määrää vuodessa neljä kolehtia kerättäväksi hiippakunnan pääjumalanpalveluksissa. Vuodessa on noin 76 pääjumalanpalvelusta….

On aika rakentaa ja aika purkaa

Suomen seurakuntien työntekijämäärä on viimeisten 40 vuoden aikana kaksinkertaistunut. Nyt seurakunnissa on yli 20 000 työntekijää. Pälkäneen kirkkovaltuustoa johtava Juhani Järvinen muistelee, että 1950-luvulla Pälkäneellä oli kirkkoherran lisäksi diakonissa, kanttori, suntio-haudankaivaja ja nuorisopappi, joka 1960-luvun lopulla vaihtui nuoriso-ohjaajaksi. Vuoden 2007 seurakuntaliitoksen jälkeen työntekijöitä on 14, vaikka useita kiinteistöpuolen tehtäviä, jotka aikaisemmin hoituivat palkatun työvoiman avulla, on…

Sydämellisesti onnea, kirkkoherra Jari

Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppainen vietti 50-vuotispäivänsä iltaa yhdessä seurakuntansa kanssa – tietenkin kirkossa. Mikään muu tila Pälkäneellä ei olisi juhlaväelle riittänytkään, sillä kutsun kuuli lähes 400 vierasta. Tai oikeammin sanottuna ystävää. – Aina syntymäpäivää vietettäessä jokainen haluaa osoittaa olevansa päivänsankarin paras kaveri. Kuka meistä täällä on paras – ei kukaan! Me ollaan kaikki Jarin parhaita…

Vapaaehtoiset ovat seurakunnan vahvuus

Pälkäneen seurakuntatalolla leijailee herkullinen munkintuoksu. Pöytään katetaan kahvikuppeja ja tuoreita sämpylöitä. Salissa ja eteisessä rakennetaan myyjäispöytiä. Torikahvilan ja pääsiäismyyjäisten alkuun on vielä tunnin verran, mutta hommissa häärii parikymmentä ihmistä. He kaikki ovat vapaaehtoisia, sillä lattioita pyyhkivä suntiokin on muiden tapaan talkoissa hyvän asian ja mukavien ystävien vuoksi. Näin seurakunta tulee entistä enemmän toimimaan: järjestetään vapaaehtoisvoimin…