Jouko Poukkanen

157 päivän laskettelukausi

Sappeen laskettelukaudesta tulee tänä vuonna 157 päivän mittainen. Ensimmäiset rinteet saatiin auki marraskuun puolivälissä isänpäivänä. Kausi päättyy pääsiäispäivänä huhtikuun puolivälissä. Lunta rinteissä riittäisi sen jälkeenkin, sillä tykkilumi kestää luonnonlunta paremmin sateita ja paisteita. Laskettelijat kuitenkin vaihtavat keväällä kesäisempiin harrastuksiin, ja siksi Sappeen rinteitäkin aletaan valmistella alamäkipyöräilykautta varten. – Kaudesta tulee pitkä, ja kausikorttilaiset saavat rahoilleen…

Laskettelu saa perheet harrastamaan yhdessä

Lapset liikkuvat liian vähän. Elämäntapasairaudet uhkaavat ruutujen äärelle jämähtäneitä nuoria. Liikunnasta ei synny terveellistä elämäntapaa, koska sitä ei opita harrastamaan lapsesta alkaen ja perheiden kesken. Myös vanhemmat liikkuvat liian vähän. Vaikka lapset harrastaisivat aktiivisesti, vanhemmat jäävät helposti autonkuljettajiksi. Ei ole helppo löytää lajeja, joita voi harrastaa koko perheen voimin. Vaikka isä saisi elämyksiä maantiepyörälenkistä vesisateessa,…

Toiveissa huippukelejä

Sappeen laskettelukeskus avasi 28 vuotta sitten. Kolmen vuoden alkuvaikeuksien jälkeen vetovastuun ottivat Jouko Poukkanen ja Juha Marjanen. Kaksikko saa marraskuussa täyteen 25 vuotta yrittäjäuraa tuulisella alalla, jossa kelien riskit ovat suuret. Tykkilumen ansiosta olosuhteet rinteissä eivät riipu luonnonlumen määrästä. Mutta kehnona talvena lasketteluharrastus ei pysy satunnaisen kävijän mielessä. Nyt takana on kolme lähes lumetonta talvea….

Hiilijalanjälki nolla

Sappeen matkailukeskus toimii luonnon armoilla. Sadekesä vie katsojia kesäteatterista ja alamäkipyöräilijöitä rinteistä. Lauhana talvena laskettelukausi lyhenee ja väki vähenee rinteissä. Ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet ilmastonmuutoksen vuoksi. Jatkossa Sappee ei itse ruoki ilmastonmuutosta, sillä se siirtyi marraskuun vaihteessa käyttämään Metsävoimaa. Tämän ansiosta matkailukeskuksen hiilijalanjälki on sähkön osalta nolla. Metsävoimaa tuotetaan puuteollisuuden sivutuotteena syntyvästä kuoresta, hakkeesta ja purusta…

Sappee avaa lauantaina

Sappeen laskettelukausi käynnistyy lauantaina. Rinteet on vain kerran aiemmin saatu auki tätä aiemmin. – Sappee on panostanut tehokkaaseen lumetusjärjestelmään. Nykyisellä lumetuskalustolla saamme tuotettua lunta tehokkaasti pikkupakkasissakin, Sappeen matkailukeskuksen toimitusjohtaja Jouko Poukkanen sanoo. Lumetus aloitettiin torstain ja perjantain välisenä yönä Päärinteessä, Yhdysrinteessä, Siirtymärinteessä ja Alkeisrinteessä. Koko 35 lumitykin kalusto on käytössä ympäri vuorokauden. Pikkupakkasessa lunta syntyy…

Karavaanialueelle löytyi uusi paikka

Pälkäneen kunnanvaltuusto hyväksyi viime tiistaina Sappeen kaakkoisrinteen kaavamuutoksen. Kaavan avulla järjestetään uusi paikka karavaanialueelle ja mahdollistetaan uusien kaakkoisrinteiden rakentaminen. Nykyinen karavaanialue jää aikanaan loma-asuntojen ja kylpylän alle. Karavaanarit siirtyvät Sappeenvuoren huipulta Sappeenvuorentien varteen. Matkailuvaunuilla ja -autoilla pääsee edelleen aivan rinteiden tuntumaan, sillä uusi rinne ja hissi tulevat karavaanialueen viereen. Alueelle voidaan rakentaa 600 neliömetrin huolto-…

Maauimala ja seikkailugolf toisivat kesäkävijöitä

Sappeeseen suunnitellaan maauimalaa ja seikkailugolfrataa. Kesäaikaan palvelevaan maauimalaan kaavaillaan kolmea lämmitettävää allasta. Perinteisen uintialtaan lisäksi uimalassa olisi lasten ja nuorten teema-allas sekä perheen pienimmille soveltuva puuha-allas. – Maauimalassa voi olla esimerkiksi liukumäkiä, vesitrampoliineja ja hyppytorneja, kehittämispäällikkö Mia Sorri sanoo. Hän johtaa Sappeen matkailualueen kehittämisyhdistystä, joka sai hankkeen suunnitteluun 118 000 euroa Pirkanmaan ELY-keskuksen maaseuturahastosta. Suunnitelmat…

Sappee sai talven lumet tehtyä

Sappee sai maanantaina tehtyä tämäntalviset lumet laskettelurinteisiin. Viikon aikana muotoillaan ja viimeistellään Kallenrinteen krossiradan ja ministreetin viimeiset suorituspaikat. Viimeisetkin rinteet ja suorituspaikat saadaan käyttöön lauantaina. – Takana on kiihkeä kolmen viikon lumetusjakso. Se oli hyvä, että kaikki saatiin tehtyä kerralla, kun talven tulo meni näin pitkälle. Meille olisi tosin riittänyt vähän vähempikin pakkanen, sillä melkein…

Paketti tekee ostamisen helpoksi

Monta kertaa pohjoisen rinteissä käynyt saattaa onnistua Lapin lasketteluloman varaamisessa. Silloin tietää, miten hankkia lento- tai junaliput ja mistä saa majoituksen, hissiliput, vuokravälineet ja lounaat. Ensikertalaisen sen sijaan on jokseenkin mahdotonta löytää eri paikoista myytäviä palveluita. Hiihtokeskukset ovat tehneet ostamisen paljon vaikeammaksi kuin esimerkiksi aurinkolomien myyjät. Etelään matkaava tietää, mitä saa ja mistä maksaa. Perillä…

Etelärinteet nostavat Sappeen suurten sarjaan

Sappeenvuoren koillis- ja kaakkoisrinteille on linjattu kuusi uutta laskettelurinnettä. Uudelle rinnealueelle tulee kaksi hissiä: uusi ankkurihissi ja Päärinteestä siirrettävä ankkurihissi, jonka paikalle hankitaan uusi tuolihissi. Etelärinteen nimellä kulkeva rinnealue on vielä suunnittelupöydällä. Rakentamispäätös tehdään tulevien talvien kävijämäärän perusteella. – Tavoittelemme useamman kymmenen prosentin kasvua, toimitusjohtaja Jouko Poukkanen perustelee noin viiden miljoonan euron investointia, joka nostaa…