jukka lindfors

Valokuidun viivästyminen haittaa liittymäkauppaa

Tilaajille

Pälkäneen kunta takaa valokuituyhtiön puolentoista miljoonan euron lainan. Vastavakuutena toimii yhtiön rakentama valokuituverkko. Laajakaistaverkkoa koko kunnan alueelle parhaillaan rakennuttava yhtiö on kunnan kokonaan omistama. Edellisvuosina kunta on taannut yhtiön lainoja 2,5 miljoonan euron edestä. Tämänkertainen takaus herätti keskustelua sekä kunnanhallituksessa että -valtuustossa. Muutamat päättäjät olivat huolissaan rakentamisen viivästyksistä ja työn jäljestä. Töiden viivästymisen vuoksi myös…

Huonoista vaihtoehdoista valittiin se, jonka kanssa voidaan elää

Tilaajille

– Kiitos kaikesta työstä, Rautajärven puuhanainen Terttu Salmela huokaa valtuuston huilitauolla Pertti Salmiselle, joka teki jättiurakan säästöpakettineuvotteluissa. Neuvotteluiden ansiosta Rautajärven ja Harhalan koulut saivat hieman lisäaikaa ja Rautajärvi myös ohuen toivonkipinän: koulua ei lakkauteta, jos oppilaita on kahden vuoden päästä vähintään 25. – Ei auta muu kuin kääriä hihat taas kerran, Jyrki Ahola miettii. Säästöpaketin…

Lindfors arvosteli kuidun rakentajia

Pälkäneen kunta takaa Pälkäneen Valokuitu Oy:n puolen miljoonan lainan. Koko kunnan kattavaa valokuituverkkoa rakentava yhtiö tarvitsee lisälainaa, koska vajaan miljoonan euron valtiontukea ei ole vielä maksettu. Jukka Lindfors (kesk) toivoi kunnanvaltuustossa takauspäätöstä tehtäessä, että kuituyhtiö selvittäisi liittyjille entistä tarkemmin kokonaiskustannukset. – 1500 euron liittymähinnan lisäksi peritään kaappimaksu. Alin kuukausimaksu on 24 euroa, ja sen lisäksi…

Valokuitu vastaa

Valtuutettu Jukka Lindforsin kommenteissa (SHL 15.11.) on muutama kohta, joita on aihetta tarkentaa. Valokuidun liittymismaksu on 1 500 euroa ja kuukausimaksu 24 euroa. Sillä rakennetaan ja ylläpidetään valokuituyhteys kotiin tai yritykseen perille asti ilman lisäkustannuksia 500 metriin asti. Pälkäneen Valokuidun verkko on avoin verkko, joten laajakaista- ja tv-palvelut valokuituliittymään voi tilata seuraavilta operaattoreilta: Elisa, Telia,…

Liikutaan Suomelle

  Lauantaina 17. kesäkuuta 2017 liikutaan sata kilometriä Sydän-Hämeen teillä. Tapahtuma ei ole kilpailu eikä viesti vaan kaikille yhteiseksi tarkoitettu liikkumisen ilo. Reitti kiertää kyliä Luopioisten kirkolta Kukkian ympäri, Rautajärveltä Kumahlahdelle, Sahalahdelle ja Sappeen kautta Pälkäneelle, missä päivä huipentuu juhlaan Onkkaalan urheilukentällä. Liikkumisen tyyli on kullekin vapaa, kunhan ei käytä siihen moottoriajoneuvoja. Sydän-Häme liikkuu 100…

Liikuntahallin suunnitelmia kiitettiin loistaviksi

Pälkäneen uuden liikuntahallin suunnitelmat ovat edenneet niin pitkälle, että niitä päästiin esittelemään yleisölle viime viikolla tiedotustilaisuudessa. Suunnitelmat tulevat kunnanvaltuuston hyväksyttäviksi 6. huhtikuuta, ja jos ne saavat hyväksynnän, urakoiden kilpailutus alkaa heti. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterän mukaan toiveena on, että kuokka hallin perustuksia varten kalahtaisi maahan jo syyskuussa. Liikuntahallin on tarkoitus olla käyttövalmiina vuoden 2018 alussa….

”Liikuntapaikkojen puolesta on saatu taistella”

Ikuisuuskysymys, joka on roikkunut ilmassa jo vuosikymmeniä. Näin arvioi Pälkäneen Luja-Lukon entinen puheenjohtaja Eino Anttila pohdintaa siitä, tulisiko Pälkäneelle rakentaa uusi liikuntahalli vai ei. – Taustalla on ehkä ollut ajattelua, että liikuntahalli on liian iso ja turha investointi kunnalle, Anttila tuumaa. Yhtä lailla Lukon puheenjohtajana liki vuosikymmenen toiminut ja aktiivisesti niin urheilun kuin kuntavaikuttamisenkin saralla…

Alakoulu saneerataan päiväkodiksi

Valtuutettu Jarkko Pihkala (kok.) teki vuosi sitten kesäkuussa valtuustoaloitteen Aitoon alakoulun muuttamisesta päiväkodiksi. Aloitteessa oli 10 allekirjoittajaa. Aitoossa toimii nyt Pukkivuoren 12 lapselle mitoitettu ryhmäperhepäiväkoti, jossa on viime vuosina ollut hoidossa 14–16 lasta, joten lisäpaikkojen tarve päivähoidossa on joka tapauksessa selvä. Aitoon alakoulun tilat jäivät tyhjiksi, kun se sai käyttöönsä yläkoulun entiset tilat yläkoulun yhdistyttyä…

Ansiomerkit Lindforsille, Arasalolle ja Laesterälle

Pälkäneen kunnanvaltuustossa jaettiin tänä talvena jo toinen Kuntaliiton kultainen ansiomerkki kiitokseksi poikkeuksellisen pitkästä päättäjäurasta. Tammikuussa ansiomitali kiinnitettiin Jarkko Pihkalan (kok) rintaan. Keskiviikkoisen valtuuston kokouksen alkajaisiksi 40-vuotisesta luottamushenkilöurasta palkittiin Jukka Lindfors (kesk). 40 vuoden kultainen ansiomerkki edellyttää yhdeksän valtuustokauden eli 36 vuoden toimintaa kunnallisena päättäjänä. Ansiomerkkejä jakanut kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä huomautti, että kunnan lisäksi Lindfors…

Sote-soppa paloi pohjaan ennen Pälkäneen lausuntoa

Pälkäneen kunta lykkäsi sote-lausunnon antamisen viimeiseen mahdolliseen päivään. Kokouspäivästä päättäessään valtuusto ennakoi, että paljon porua herättänyt sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiehdotus voi elää vielä kalkkiviivoilla. Näin kävikin, ja keskiviikkona valtuustossa mietittiin, kannattaako lausuntoa antaa ollenkaan, koska kunta on lausumassa eri asiasta kuin mitä maan hallitus on viemässä eteenpäin. – Mielestäni meidän on silti syytä antaa lausunto,…