Kangasalan jäähalli

Kangasalan jäähallin laajeneminen etenee – Finnentien asemakaavaa muutetaan

Tilaajille

Suunnitelma Kangasalan jäähallin laajentamisesta kaksihalliseksi eteni Kangasalan elinympäristölautakunnassa. Uusi halli halutaan rakentaa nykyisen hallin kylkeen, sillä jäähallien toimintaan ja huoltoon liittyen on löydettävissä synergioita, kuten samojen jääkoneiden käyttö. Kangasalan Jäähalli Oy on jättänyt investointiavustushakemuksen, jolla se toivoo saavansa valtion avustusta hallin laajentamiselle kaksihalliseksi. Jäähalliosakeyhtiöstä on reilu kolmannes Kangasalan kaupungin hallussa. Myös Pälkäneen kunta on osakkaana…

Kaupunki myötämielinen – Kangasalan jäähalliin suunnitellaan laajennusta

Tilaajille

Kangasalan Jäähalli Oy on jättänyt investointiavustushakemuksen, jolla se toivoo saavansa valtion avustusta hallin laajentamiselle kaksihalliseksi. Laajennuksen nähdään helpottavan jääliikunnan olosuhteita paikkakunnalla. Päätös avustuksen saamisesta on tulossa luultavasti ensi kesänä. Jäähalliosakeyhtiöstä on reilu kolmannes Kangasalan kaupungin hallussa. Yhtiö arvioi tarvitsevansa lainaa enintään kaksi miljoonaa euroa ja tarvitsee kaupungilta lainatakauksen. Kaupunginhallitus antoi konserniohjeenaan halliyhtiölle luvan edetä rakennushankkeen…

Jäähallin täydeltä iloista tunnelmaa

Tilaajille

Kangasalan jäähallin piha täyttyi kojuista, katsomo yleisöstä ja kaukalo vaihtopenkkeineen iloisista pelaajista. Lauantaisessa Special Hockey Kangasalan ja Erikoismiesten kohtaamisessa yritys kohtasi taidon, kun vierasjoukkue marssitti kentälle näyttelijälahjakkuuksien lisäksi pelaajia paitsi miesten ja naisten myös proteesimaajoukkueesta. Taitava mutta raskasjalkainen Erikoismiesten joukkue pelasi Panu Mikkolan, Raimo Helmisen, Ville Niemisen, Meeri Räisäsen ja Juha ”Juppe” Lapiolahden johdolla siististi…

Jäähallin kanssa varttuneet

– Antti Tuiskun ”Sata salamaa” soi meillä jäähallin pukukopissa aina voiton jälkeen, naureskelevat Jesse Öhrling, Joonas Salo ja Riku Rintamäki. ”Boombastic”-kappaleesta väännetty smurffiversio ”Pattismurffi” saattoi olla vastaavanlainen sisäpiirin herkku talvella 1996–97, mutta sitähän kolmikko ei tietenkään osaa sanoa. Kaikki kolme olivat nimittäin tuolloin hädin tuskin syntyneet – ja Kangasalan jäähalli juuri valmistunut. Ensimmäiset luistimenpiirtonsa jäähallin…

Ilves mittaa SHL:n tason Kangasalan jäähallissa

Syyskuussa alkavaan kauteen valmistautuva Ilveksen liigajoukkue pelaa harjoitusottelun Kangasalan jäähallissa perjantaina 22. elokuuta. Ilveksen vastustajaksi saapuu ruotsalainen Brynäs. Gävleläisjoukkue pelaa Suomen-visiitillään kaksi harjoitusottelua, joista ensimmäisen Jokereita vastaan. Brynäs sijoittui viime kaudella ruotsalaisliigan runkosarjassa neljänneksi, mutta joukkueen tie nousi pystyyn pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Ottelu Brynäsiä vastaan antaa sekä Ilvekselle että yleisölle oivan mahdollisuuden arvioida naapurin pääsarjan,…