kangasalan lukio

Lukiovertailun tulokset julkaistiin: Pälkäneen lukio listan häntäpäässä, Kangasala sijalla 113

Tilaajille

Yle julkaisi eilen tiistaina kevään 2019 lukiovertailun. Lista on koottu ylioppilaskirjoitusten pakollisten aineiden pohjalta. Ylioppilaskokelaiden pitää osallistua neljään pakollisen aineen kokeeseen, joista yksi on aina äidinkieli. Ylen kokoama lista näyttää keskiarvon pistemäärästä, jonka kunkin koulun lukiolaiset ovat saavuttaneet. Laudaturista saa seitsemän pistettä, eximiasta kuusi, magnasta viisi, cum laudesta neljä, lubenterista kolme, approbaturista kaksi ja improbaturista…

”Odotusten mukaan meni” – ylioppilaskirjoitusten tulokset eivät aiheuttaneet Pälkäneen lukiossa suuria riemunkiljahduksia

Tilaajille

Pälkäneen lukiosta valmistuu tänä keväänä 20 uutta ylioppilasta. Pälkäneellä ei tänä vuonna nähty varsinaisia huippusuorituksia, ja reputtaneitakin oli kaikkiaan kolme. Rehtori Jan Salmi määrittelee kirjoitusten sujuneen odotusten mukaan. – Emme me täällä kuitenkaan mitenkään itku silmässä ole, osasimme odottaa tämänkaltaista tulosta, Salmi muotoilee. Kangasalan lukiosta puolestaan valmistuu 108 uutta ylioppilasta. Kirjoitukset sujuivat rehtori Teuvo Ropon…

Sydän-Hämeestä valmistuu tänä keväänä 128 uutta ylioppilasta

Sydän-Hämeestä valmistuu tänä keväänä 128 uutta ylioppilasta. Pälkäneen lukiosta ylioppilaita valmistuu 20, Kangasalan lukiosta puolestaan 108. Pälkäneen lukio: Aarnio Jenni, Haakana Ella, Hiltunen Miisa, Hintikka Antti, Hirmukallio Heidi, Karhu Joona, Pitkämäki Anna, Pääkkölä Jani, Rantanen Hanna, Rantanen Tyyne, Sand Waldemar, Sorvisto Krister, Suvanto Julius, Syväpää Kerttu, Taipale Roope, Tanhuanpää Karita, Ukkonen Sara, Uotila Anna, Viitanen…

Kangasalan lukiossa musisoidaan paljon, mutta laulutaidotonkin pärjää

Tilaajille

Hullu prinssi -musikaaliponnistus on takana, mutta Kangasalan lukiossa ei musiikki vaikene Musiikkilinjan vetäjä Maija Koskenalusta kertoo, että musiikki on koulussa arkipäiväinen juttu, joka kuuluu kaikille. – Huomasimme koulun vihkiäisissä, että täällähän on valtavan musikaalista porukkaa. Perustimme musiikkilinjan syksyllä 2013. Musiikkilinjalle otetaan vuosittain 20 oppilasta sisään. Kolmivaiheiset pääsykokeet järjestetään toukokuussa. Ensin hakija näyttää omaa musiikillista osaamistaan…

Tuttuja kasvoja lavalla – rokkikukot ja videopelisankarit sulassa sovussa abiajelulla Kangasalla

Tilaajille

Onneksi Guns N’Roses oli sopivasti pienellä keikkatauolla. Tämä teki mahdolliseksi Axl Rosen, Slashin ja mitä ilmeisimmin Duff McKaganin osallistumisen Kangasalan lukion abiajelulle torstaina. Gunnareiden lisäksi lavalle – tai lavoille – nousi enkeleiden, demonien ja pörröisten pehmojen kanssa muun muassa Super Mario veljineen. Abit ajelivat lukiolta keskustaan ja kiersivät näyttäytymässä karkkilastiensa kera Huutijärven, Kirkkoharjun, Suoraman, Vatialan,…

Lukion musikaalille lisänäytös

Kangasalan lukion fantasiamusikaali Hullu prinssi saa suuren suosion vuoksi lisänäytöksen. Lisänäytös järjestetään Kangasala-talossa torstaina 24. tammikuuta kello 19. Ennalta sovittuihin jäljellä oleviin näytöksiin on jäljellä enää hyvin vähän lippuja, minkä vuoksi lisänäytökselle oli tarvetta. Lukion opiskelijat ovat luoneet musikaalin yhdessä teatteriammattilaisten kanssa. Hullu prinssi sai ensi-iltansa viime viikon torstaina, ja sen viimeinen näytös on tulevana…

Historiallinen fantasia ja nuoret osaajat hurmaavat lavalla

Tilaajille

Historiallinen fantasiamusikaali Hullu prinssi saa kantaesityksensä Kangasala-talossa tulevana torstaina. Koko perheen musikaali sekoittaa nykyaikaa ja mennyttä, kun nuori tyttö Martina seikkailee historian merkkihenkilöiden kanssa polveilevan juonen pyörteissä ajasta toiseen. 2000-luvun tyttö Martina Meri siirtyy unessa Mark Twainin tai Jalmari Finnen tarinoiden hengessä Katarina Jagellonican ja Suomen herttua Juhanan hääpäivään vuonna 1562. Hän kohtaa lukuisia Turun…

Lukion musikaalissa seurataan 2000-luvun tytön unimatkaa 1500-luvulle ja Turun hoviin

Kangasalan lukion Hullu prinssi, eli totuus siitä, kuinka haarukka tuli Suomeen on historiallinen fantasiamusikaali 2000-luvun tytöstä nimeltä Martina Meri, joka Mark Twainin tai Jalmari Finnen tarinoiden hengessä siirtyy unessa Katarina Jagellonican ja Suomen herttua Juhanan hääpäivään vuonna 1562. Hän kohtaa lukuisia Turun herttuan hovin tunnistettavia hahmoja sekä kiireisen hovikirjurin nimeltä Finne.

Ainakin kolme polkua jatkoon – yhdeksäsluokkalaisille esiteltiin lukiota, ammattioppilaitosta ja kaksoistutkintoa

Yläkoululaisia heräteltiin marraskuussa yhteishakupohdintoihin. Kangasalan kaikki yhdeksäs- ja kymppi­luokkalaiset viettivät päivän lukiossa ja ammattioppilaitoksessa oppilaitosten toimintaan tutustuen. Toisen asteen yhteishakuun on monen onneksi vielä aikaa: haku alkaa 19. helmikuuta ja päättyy 12. maaliskuuta.   Ammattioppilaitos * Tämä voisi olla sinulle, joka pidät käytännönläheisestä työskentelystä ja haluat nopeasti töihin. Uuden lain myötä opiskelu ja opetus hakevat…

Huippuyksikkö rakentaa Suomen ensimmäistä kokonaan omaa avaruusohjelmaa Minna Palmrothin johdolla

Tilaajille

Minna Palmroth on valittu Kangasalan lukion tämän kevään kunniaylioppilaaksi. Sahalahdella syntynyt ja varttunut Palmroth työskentelee laskennallisen avaruusfysiikan professorina Helsingin yliopistossa. Hänen johdollaan Kestävän avaruustieteen ja -tekniikan huippuyksikkö on nostamassa Suomen avaruusvaltioiden joukkoon. –Huippuyksikkö on Suomen ensimmäinen kokonaan oma avaruusohjelma. Aiomme rakentaa ja lähettää kolme piensatelliittia tutkimaan avaruuden kestävää hyödyntämistä, Palmroth kiteyttää työryhmänsä päämäärät. –Käytännössä työmme…