Kangasalan yrittäjät ry

Yrittäjät koronakriisin keskellä – sitkeästi eteenpäin poikkeusoloissa

Tilaajille

– Ensisijaisesti kunnasta on kysytty yksinyrittäjätuista, sitten muista tukimahdollisuuksista, Pälkäneen kunnan elinkeinojohtaja Jaana Koivisto kertoo. Koivisto on viime aikoina keskittynyt työssään nimenomaan paikallisten yrittäjien neuvontaan ja kunnan myöntämän yksinyrittäjätuen hakemusten käsittelyyn. Yksinyrittäjätuki on 2000 euroa ja se on tarkoitettu yritysten kiinteisiin kuluihin. – Ihan valtavaa ryntäystä hakemuksissa ei ole tullut kahden ensimmäisen viikon aikana. Kunnan alueella on…

Joulunavaus viidettä kertaa Kangasalla

Joulutunnelmaan virittävä joulunavaus levittäytyy Kangasalla ensi perjantaina niin torille, Kangasala-taloon kuin kirjastoonkin. Ohjelmaa on pyritty rakentamaan sekä nuorten että iäkkäiden huomioimiseksi. Joulunajan tulee torilla avaamaan Kangasalan valtuuston puheenjohtaja Raimo Kouhia yhdessä Kangasalan Yrittäjien puheenjohtajan Eevaliisa Pentin kanssa. Heti tämän jälkeen torille saapuu joulupukki tonttukulkueineen, ja pimenevässä illassa tulitaiteilija Tintti Mikkonen esittää kaksi erilaista säkenöivää tulishow’ta….

Vuoden yrittäjä on Alumatic Oy

Vuoden yrittäjäksi Kangasalla valittiin Kangasalan Asemalla toimiva Alumatic Oy. Kuljetussäiliöihin erikoistunut yritys palkittiin lauantaina pidetyssä Kangasalan Yrittäjien jokasyksyisessä yrittäjäjuhlassa. Samalla jaettiin ansioristejä myös muille ansioituneille yrittäjille. Mobiliassa pidettyyn tilaisuuteen osallistui parisataa kangasalalaisyrittäjää. Perinteisten kunnan, yhteistyökumppaneiden ja Pirkanmaan Yrittäjien puheenvuorojen vastapainoksi aiempia vuosia rennompaan suuntaan viritetyssä juhlassa ääneen päästettiin myös stand up -koomikko Antti Syrjä ja…

Kolme uutta kasvoa yrittäjien hallitukseen

Kangasalan yrittäjät ry:n puheenjohtajana jatkaa ensi vuonna Eevaliisa Pentti (Villa Sten Oy). Erovuorossa olleista hallituksen jäsenistä uudelle kaksivuotiskaudelle valittiin Mika Liikka (Mixun-Taksi Oy), Urmas Tiits (Pohjan Kruunu Oy) ja Tuija Vuohtoniemi (Kangasalan Tilikeskus Ky). Uusina jäseninä hallitukseen äänestettiin Tiia Ennala (Kahvila Novellia, Juraton Oy), Markus Koskinen (Reipas Training) ja Marietta Tanila (Parturi-kampaamo Marietta Tanila). Hallitukseen…