Kostia-Areena

SB Luja otti avauspisteet LäySä-voitolla

Tilaajille

Salibandyn kolmosdivisioonaan palanneen SB Lujan sarjakausi käynnistyi lauantaina kotiturnauksella. Avausottelua isännöi kuitenkin vierasjoukkue Kalvolan Keihäs. Luja onnistui pallonhallinnassa melkein. Kun aktiivisesti prässänneet vieraat pääsivät pelivälineeseen käsiksi, se pelattiin parilla nopealla siirrolla Joonas Keräsen selän taakse. Kalvola rokotti ottelun alussa parin minuutin välein ja siirtyi kahdeksassa minuutissa jo kolmen maalin karkumatkalle. Kotijoukkue järjesteli maalipaikkoja, mutta pallo…

Nuoret töihin

Tilaajille

15.9. ne vihdoin olivat. Kostia-areenan avajaiset nimittäin. Vaikka viralliset avajaiset ovatkin vasta 1. lokakuuta, oli paikalle saapunut runsain mitoin väkeä ja Pälkäne oli hetken aikaa polttopisteessä. Pälkäneen kuntakin sai vihdoin hyvää julkisuutta valtakunnan medioita myöten. Avajaisissa oli myös seitsemän pälkäneläislukiolaisen pyörittämän kahvila Tauon ensimmäinen tulikoe, josta he selviytyivät hienosti. On hienoa, että näille seitsemälle avautui…

Korissarjat käynnistyvät Kostia-areenalla

Tilaajille

Luja-Lukon 14-vuotiaat tytöt pääsevät ensimmäisenä pälkäneläisjoukkueena tavoittelemaan sarjapisteistä uunituoreella Kostia-areenalla. U14-tytöt kohtaavat keskiviikkona 26.9. pelattavassa SM-karsintaottelussa Pyrinnön. Ottelu alkaa kello 17.30. Lauantaina 29.9. kello 11 Luja-Lukon U19-pojat avaavat sarjakauden Kostia-areenan Lukko-salissa. Vastaan astelee porilainen BC Sisu. Luja-Lukko pelaa ikäluokan 1. divisioonassa. Luja-salin puolella pelataan lauantaina 29.9. salibandyn kolmosdivisioonan avausturnaus. Isäntäjoukkue SB Luja kohtaa päivän alkajaisiksi…

Hanat eivät vuoda

Tilaajille

Jos lokakuun kuudentena joudutaan muistamaan Suuren Pohjan sodan ratkaisevana pidetyn taistelun 305-vuotispäivää, saman seudun tuore uutinen on ilon aihe eli upean liikuntakeskuksen valmistuminen Kostianvirran taistelupaikoille pälkäneläisten ja muunkin väestön käyttöön. Viimeinen taistelu Suomesta Ruotsin ja Venäjän välillä käytiin tosin nykyisellä maailman mainetta saaneella gini-seudulla eli Kyrön Napuessa vasta seuraavan vuoden helmikuussa. Kostia Areena, Tampereelta 35…

LP Kangasala väläytti iskukykyään

Tilaajille

LP Kangasala alkaa olla valmis yhdeksänteen liigakauteensa. Puolustava mestari Hämeenlinna jäi Kangasalan jalkoihin 3–0 (25–14, 28–26, 25–17) Pälkäneellä keskiviikkona pelatussa harjoituspelissä. LP palkitsi Kostia-areenan täydet katsomot viemällä neljännen näytöseränkin lukemin 15–8. Mestarin päänahka lupailee Kangasalle menestyksekästä kautta. Pelaajarinki on laaja ja jokaiselle pelipaikalle löytyy penkiltä laadukkaita vaihtoehtoja. Pälkäneellä nähtiin Kangasalan kaikki ulkomaalaisvahvistukset Japanin MM-kisoissa Trinidad…

”Käyttäkää rajusti, kohdelkaa hellästi”

Tilaajille

– Käyttäkää rajusti ja ankarasti, kohdelkaa hellästi ja kunnioittavasti, evästi Pälkäneen elinvoimalautakunnan puheenjohtaja Jukka Kittilä Kostia Areenan tulevia käyttäjiä avatessaan Vapaalla Pälkäneellä -messut lauantaina. Kittilä toi messujen avaussanoissaan vahvasti esiin sen, kuinka pieni kunta on satsannut vahvasti liikuntaan ja profiloituu näin entistä vahvemmin liikkuvaksi kunnaksi. Upouuden Kostia Areenan lisäksi uusi lähiliikuntapuisto ja urheilukenttä sijaitsevat kunnan…

Liiga- ja maajoukkuepelaajat tarjosivat oppitunnin junnuille

Tilaajille

Lauantaina käyttöön otettu Pälkäneen uusi liikuntahalli tarjoaa sisäpalloilupeleille kansallisen tason puitteet. Kipeimmin Kostia-areenaa ovat kaivanneet tyttökoripalloilijat, jotka ovat joutuneet pelaamaan SM-sarjapelinsä Tampereella, koska kotikunnasta ei löydy mitat täyttävää salia. Sunnuntaina tyttökoripalloilijoille tarjoiltiin oppitunti naiskoripallon huipulta, kun kahden edellisvuoden Suomen mestarit kohtasivat Pälkäneellä. Kostia-areenan koripalloavauksen vei kahden pisteen turvin toissa vuoden mestari Hyvinkään Ponteva. Heti alkuminuuteilla…

Huikea halli ja upea avajaistapahtuma

Tilaajille

Uuden Kostia-areenan tekniikasta otettiin mittaa heti avajaispäivänä. Ilmanvaihtokoneet kävivät täysillä, kun lähes pari tuhatta kävijää tutustui uuteen liikuntahalliin sekä vapaa-ajan messujen ohjelmaan ja osastoihin. Kylän kaikki parkkipaikat olivat täynnä ja kohti areenaa kulki aamupäivän ajan yhtenäinen ihmisvirta. Kahden suuren salin kolossia oli lähdetty katsomaan kauempaakin. Kommentit olivat ihastelevia. Areenan avajaistapahtumana toimivat toista kertaa järjestetyt vapaa-ajan…

Kostia-areenan kuntosali avaa maanantaina

Tilaajille

Pälkäneen uuden Kostia-areenan kuntosali saadaan kokonaisuudessaan käyttöön ensi maanantaina. Alakerran voimailusali avattiin ja nimettiin Prinkkala-saliksi lauantaisten Vapaalla Pälkäneellä -messujen yhteydessä. Yläkerran kuntoilulaitteet saatiin Pälkäneelle maanantaina 17.9., kun laitetoimittaja järjesteli ja nopeutti niiden kyytejä. Laitteiden asennus tapahtuu loppuviikon aikana. Kuntosalikorttien kauppa päästiin aloittamaan maanantaina 17.9., kun uudet kortit ja laitteiden tarvitsemat yhteydet saatiin toimimaan.

Monin tavoin erityinen projekti

Pälkäneen liikuntahalliprojektissa mukana oleminen on ollut Seppo Kortelahdelle erityinen kokemus – ei vähiten siksi, että mökkipälkäneläisenä ja aivan kunnan rajan tuntumassa asuvana moni Pälkäneen kuntapäättäjä ja kuntalainen ovat hänelle tuttuja. – Jos ei muuta, niin on ollut ainakin pelko siitä, uskaltaako kulkea kylillä, jos halli epäonnistuu, Kortelahti nauraa. Hieman vakavammin puhuen hän myöntää yli kuuden…