koululiikunta

Liikuntatunneilta luikertelijasta tuli innokas liikkuja

Tilaajille

Niin pitkään kuin muistan, olen ollut suuri liikuntavihaaja ja halveksunut urheilua. Joku ehkä muistaa lähes raivotautisen kolumnini vuodelta 2015, jossa kirosin koululiikuntaa hyvin dramaattisin sanankääntein. ”Juoksemme loputonta kehää hyeenan nauru kintereillämme. Jos et jaksa, olet heikko ja läski. Eihän sitä välttämättä ääneen sanota, mutta jotkut sanovat sen itse itselleen. ”Minä en ole tarpeeksi” ruoskii valmiiksi…

Miksi Kangasalla ei kisata Pälkäneen tapaan?

Pälkäneellä kisattiin alkusyksystä jo perinteiset koulujenväliset yleisurheilukisat. Lukija Kangasalta ihmettelee, miksi Kangasalla ei enää pidetä vastaavia kisoja. Miksi Kangasalla ei kisata koulujenvälisiä kilpailuja, kunnan perusopetuksen koulujen liikuntavastaava ja Vatialan koulun opettaja Jarkko Liuha? – Yksi peruste oli käsittääkseni säästösyyt. Viime vuonna tapahtumia on järjestetty rehtorien päätöksellä. Onko koulujenvälisten uutta tulemista näköpiirissä? – Tarkoitus on, että…

Avustusta liikunnallisen elämäntavan kehittämiseen

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on jakanut veikkausvoittovaroista 270 000 euroa avustusta liikunnallisen elämäntavan kehittämiseen neljän eri maakunnan alueelle. Pirkanmaalla hankeavustuksia avustusta saavat muun muassa Kangasalan ja Pälkäneen kunnat. Pälkäneelle on myönnetty 8000 euroa Parasta Pälkäneellä – Hyvinvointia terveysliikunnasta -hankkeeseen. Kangasalla avustusta saa 18 000 euroa kuitannut varhaiskasvatuksen Pienet linnut iloisesti liikkeelle Kangasalla -hanke. Lisäksi valtakunnallisen Liikkuva…

Liikunnan riemu

Kuvottava kloori takertuu jokaiseen pintaan, itsestään epävarmat teinit viskataan vaatteitta pukuhuoneeksi nimettyyn kehään. Kaikista henkilökohtaisin asia maailmassa, oma keho, on pakotettu näytille kaikkien eteen. Annat aseita vihollisillesi koululiikunnan varjolla, katsotaan, ketä ammutaan päähän ensimmäisenä. Juoksemme loputonta kehää hyeenan nauru kintereillämme. Jos et jaksa olet läski ja heikko. Eihän sitä kaikille ääneen sanota, mutta jotkut sanovat…

Naisten salibandyliigassa pelaava opettaja vannoo monipuolisen koululiikunnan nimeen

– Koululiikuntaa ei saa opettaa vahvimpien ehdoilla: tärkeintä olisi saada koko porukka mukaan. Kaikkein hienointa on, jos saa jonkun innostumaan jostakin lajista niin, että siitä tulee lapselle tai nuorelle ihan uusi harrastus, tänä syksynä liikunnanopettajan virassa Pälkäneen yhteiskoulussa ja lukiossa aloittanut Henna Haverinen miettii. Moni vanhempi kansalainen varmasti muistaa koululiikuntatuntien pakkopullat omilta kouluajoiltaan: hiihtokisoissa mentiin…