L. Onerva

L. Onerva palasi Pälkäneelle

Pälkäneen seurakuntatalolla viime lauantaina esitetyssä Jumalten keinussa oli useita L.Onervan runoja. Voidaan sanoa, että runoilijatar palasi Pälkäneelle. L.Onerva oli näet 1920–-1940 luvuilla lukuisia kertoja Kukkolassa rouva Inkeri Ollilan huvilalla Revonristissä. Yleensä vierailut tehtiin kesäaikaan, mutta poikkeuksiakin oli. Onerva vietti esimerkiksi talvisodan joulun 1939 Revonristissä ja riimitteli vieraskirjaan komean kiitosrunon, jonka ensimmäinen säkeistö kuuluu näin: Kiitos…

Katariina Heikkilä tuo Jumalten keinun Pälkäneelle

Sata vuotta sitten suomalaisten sydämiin riimitellyt Eino Leino on paljon kuuluisampi kuin aikalaisensa L. Onerva. Molempien runoja säveltänyt Leevi Madetoja tutustui Leinon kautta Onervaan, jonka kanssa säveltäjä avioitui. Kolmikon monisyiset elämänvaiheet nivoutuvat kiehtovalla tavalla yhteen. Näyttelijä, lausuntataiteilija ja ohjaaja Hannu Huuska kirjoitti tästä pari vuotta sitten runoja ja laulua sisältävän esityksen, jota esitettiin Helsingissä. Marraskuun…