laskettelu

Aikuisenakin ehtii vielä laskettelijaksi

Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia laskettelemaan. Sappeen hiihtokeskuksessa havahduttiin asiaan, kun moni lapsiaan hiihtokouluun tuonut vanhempi pohti, mitä voisi tehdä sen aikaa kuin hiihtokoulu kestää: Mennäkö hiihtämään murtsikkaa vai kuluttamaan aikaa kahvikupposen ääreen Huippuun? – Sanon usein lapsiaan Werneri-hiihtokouluihin tuoville vanhemmille, että lähtekää itsekin laskettelemaan. Vastaus on melko usein jotain sen suuntaista, että en…

Laskijan ura alkaa Family Parkissa

Sappeen Huipun edustalle täksi talveksi valmistunut Family Park on saanut hyvän vastaanoton. Aidatulla alueella on lapsille ja aloittelijoille sopivia rinteitä, ja ensimmäiset nousut tapahtuvat helposti uusilla mattohisseillä. Aivan pienimmille Family Parkista löytyy lumikaruselli. Hieman isommat ottavat ensituntumaa lasten krossirataan ja pieniin ”bokseihin”. Niiden ansiosta monet muksut palaavat mielellään isommista rinteistä välillä Family Parkiin. – Family…

Toivottavasti kausikorttikampanja saa jatkoa

Sappeen kausikorttikampanjan ansiosta rinteissä riittää väkeä niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Lähiseudun laskijat ovat oppineet lähtemään liikkeelle heti aamusta, kun rinteissä riittää tilaa. Moni on myös järjestänyt työnsä niin, että pääsee mäkeen arki-iltaisin, kun Sappeessa on väljempää. – Avajaispäivänä ja ekana viikonloppuna kertyi jonoja, mutta kun rinteitä ja hissejä saatiin lisää käyttöön, niin jonot ovat vetäneet…

Talvi myytiin etukäteen

Sappee on paaluttanut paikkansa maan kymmenen suurimman laskettelukeskuksen joukossa. Tänä talvena se ottaa uuden harppauksen ja nousee suurten keskusten joukkoon. Jo ennen talven tuloa tiedetään, että laskettelijamäärät tulevat kasvamaan merkittävästi. Sen takaa maassa ja toimialalla täysin poikkeuksellinen kampanja. Sappee lupasi myydä kausikortit satasella, jos kokoon saadaan 16 500 varausta marraskuun puoliväliin mennessä. Kampanjasta innostuneet levittivät sanaa…

Sappeen kampanja keräsi 17 327 kausikorttilaista

Sappeen kausikorttikampanja saavutti tavoitteensa. 17 327 laskettelijaa tarttui tarjoukseen viime keskiviikkoon mennessä ja sai kausikorttinsa satasella. Haastekampanjan rajaksi oli asetettu 16 500 kausikorttivarausta marraskuun puoliväliin mennessä. Keskiviikkona kasassa oli reilut 13 000 varausta. Sappee ilmoitti heti aamusta, että kampanja toteutuu. Tämä herätteli viimeisetkin mukaan: puoleen yöhön mennessä kertyi nelisen tuhatta varausta, ja loppusaldo nousi 17 327:ään. Rinnetoiminnan johtaja Kosti…

Lumetus alkoi Sappeessa

Sappeen matkailukeskuksen laskettelurinteiden lumettaminen aloitettiin keskiviikkoiltana. Lumetus aloitettiin koko kalustolla Päärinteessä, Yhdysrinteessä, Perherinteessä, Rossirinteessä ja Somparinteessä. – Sääolosuhteiden mukaan mennään. Toki nyt näyttää siltä, että ensimmäinen lumetusjakso jää lyhyeksi, mutta saammepa tässä samalla välineitä testattua ja hieman pohjia tehtyä, Sappeen rinnetoiminnan johtaja Kosti Puurunen mietti torstaina. Laskettelukausi on päästy Sappeessa aloittamaan tavallisimmin joulukuun alkupuolella.

Kivaa tekemistä raittiissa ilmassa

– Parasta laskettelussa on se, että sitä voi tehdä ulkona kavereiden kanssa, Nelli Paasio kehuu. Hänen hissikorttiinsa kirjautui viime kauden aikana eniten nousuja – yhteensä 3600 kappaletta – joten laskujakin on saman verran. – Käyn rinteessä yleensä kuutena päivänä viikossa. Arki-iltoina hän ehtii laskea muutaman tunnin, viikonloppuisin ainakin tuplasti enemmän. – Arkena tulee 30-40 ja…

Tiedän, mitä teette ensi talvena

Syksyn ennuste lupaa Sydän-Hämeeseen aktiivista talvea. Kun on vähänkin siedettävä keli, vanhemmat lähtevät ajoissa töistä ja perheet suuntaavat Sappeelle. Haastekampanjan ansiosta hissilipun saa alle satasella koko talveksi, jos tarjoukseen tarttuu vähinään 16 500 kausikortin ostajaa. Erityisen houkutteleva Sappeen tarjous on lähistöllä asustaville, jotka pystyvät hyödyntämään rinteitä vaikka päivittäin. Kausikortti maksaa itsensä takaisin, jos käy rinteessä…

Sappee sulki pääsiäisenä

Sappeen laskettelukausi päättyi toisena pääsiäispäivänä. Rinteissä riitti talven aikana väkeä ja kaudesta tuli hyvä, vaikkei ihan sellainen huippukausi kuin vielä ennätyksellisten hiihtolomaviikkojen jälkeen näytti. – Kevään viikonloput olivat toivottua hiljaisempia, mutta pääsiäinen oli taas odotusten mukainen, rinneliiketoimintajohtaja Kosti Puurunen sanoo. 157 päivän mittainen kausi oli poikkeuksellisen pitkä. Pääsiäisenä Sappee oli eteläisen Suomen ainoa hiihtokeskus, jossa…