luonto

Susien puolesta – 1925

Pälkäneläinen Kaarlo Tiililä oli harras luonnonystävä. Vuoden 1925 kevättalvella Varsinais-Suomessa juoksenteli susilauma ja sitä jahdattiin miehissä. Kaarlo Tiililä hämmästeli Aamulehdessä, millä innolla “koko Varsinais-Suomen nuoriso on susijahdissa” ja miten susiparat “nyt henkensä edestä jolkottavat keväthankea pitäjästä pitäjään, perässään suojeluskuntien pitkät ketjut”. Tiililä jatkaa: “Päällemme tunkeutuva kulttuuri aukoo autoreitit kohta yksinäisimpienkin takamaiden halki ja sekoittaa bensiinin…

Kasvun äärellä

Täällä maalla voin seurata näköalapaikalta luonnossa tapahtuvia muutoksia. Kylällä järjestetyn kylvön siunaamisen aikaan myös oman kasvimaani kevättyöt oli tehty. Nyt heinäkuussa sipuleilla on terhakan vihreät varret, perunat on pariin kertaan mullattu ja lastenlasten ripottelemat pikkuruiset tillinsiemenet alkavat näyttää jo oikeilta tilleiltä. Marjapensaissa punertaa, sienet odottavat poimijaa ja viereisellä pellolla kurkipariskunta kasvattaa ja kouluttaa poikasiaan. Toisen…

Viimeinen

Kuljen metsässä, aurinko kutittelee poskiani ja sammalmatto kantaa askeleeni ääneti. Tieni vie halki aukeiden ja tiheikköjen, järvikin pilkahtelee välillä näkyviin puiden lomasta. Kimakka sirkutus kuuluu kuusen alta ja varpunen liitää aivan vierestäni kohti kutsujaa. Päätän olla häiritsemättä lintujen touhuja ja jatkan matkaani.   Usva laskeutuu maahan kun saavun niityn reunalle. Siellä heinien keskellä kipittää kettu,…