Luopioisten terveysasema

Luopioisiin saatiin väliaikaisesti toinen lääkäri

Tilaajille

Luopioisten terveysasemalle saatiin toinen lääkäri toukokuussa. Kyseessä on väliaikaisratkaisu ennen kesän supistetun toiminnan kautta, jolloin osa Pälkäneen ja Kangasalan terveysasemista suljetaan. Luopioisten terveysasemalla on toiminut viime elokuusta lähtien vain yksi lääkäri kahden sijaan. Odotusajat lääkärin vastaanotolle venyivät Luopioisissa pitkiksi syksyn ja talven aikana. Koronavirusepidemian vuoksi suljettuna ollut Fimlabin laboratorion Pälkäneen toimipiste avataan jälleen ensi viikon…

Luopioisten terveyskeskuksen lääkäritilanteesta

Tilaajille

Aamulehdessä 16.1.2020 olleessa kirjoituksessa kerrottiin vastavalmistuneesta lääkäristä, jonka kokemukset terveyskeskustyöstä olivat kaoottiset. Lääkäri kuvaili käyneensä työkuormituksen pohjamudissa. Samassa kirjoituksessa todettiin, että Kangasalan terveyskeskus oli saanut Pirkanmaalla ylivoimaisesti huonoimmat arviot nuorilta lääkäreiltä työn kuormittavuuden, työnohjauksen ja täydennyskoulutuksen osalta. On helppo kuvitella, mikä on lääkärin kuormitus ja vertaistuki tällä hetkellä Luopioisten terveysasemalla, jossa toistaiseksi on vain yksi…

Saadaanko Luopioisiin toinen lääkäri lopulta?

Tilaajille

Jos olisin 15. tammikuuta yrittänyt varata kiireetöntä lääkäriaikaa Luopioisten terveysasemalle, olisin päässyt maaliskuun alussa eli odotusaika olisi ollut lähes 50 päivää. Kangasala on lopultakin reagoinut edes vähän lähes 1700 Luopioisten ja Pälkäneen asukkaan kuntalaisaloitteeseen, jossa vaadittiin sijaislääkärin palkkaamista. Se luovutettiin Pälkäneen ja Kangasalan kuntien johdolle lokakuun alussa. 16.1 saisin kiireettömän lääkäri ajan Luopioisiin ensi viikon…

Kuntalaisaloite luovutettiin kunnanhallitukselle – lääkärialoitteeseen kertyi lähes 1700 nimeä

Tilaajille

Kuntalaisaloite toisen lääkärin saamiseksi Luopioisten terveysasemalle luovutettiin torstaina kunnanhallitukselle. Aloitetta vastaanottamassa olivat kunnanjohtaja Jussi Teittisen lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä sekä kunnanhallituksen jäsen Pertti Salminen. – Tuomme lähes 1700 kuntalaisen ja kunnan palveluja käyttävän henkilön mielipiteen tämän kuntalaisaloitteen muodossa, aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja Anja Nord totesi kunnanjohtajalle aloitetta luovuttaessaan. Aloitteeseen kertyi alkusyksyn aikana yhteensä 1672 nimeä….

Luopioisissa kerätään nimiä kuntalaisaloitteeseen – lääkäreiden opintovapaiden ajaksi halutaan terveysasemalle sijainen

Tilaajille

Luopioisissa on pistetty pystyyn kuntalaisaloite sijaislääkärin saamiseksi terveysasemalle nykyisten lääkäreiden opintovapaiden ajaksi. Allekirjoittaneet pyytävät Pälkäneen kunnalta ja Kangasalan kaupungilta pikaisia toimia asian suhteen. Aloitetekstissä muistutetaan, että Luopioisten terveysasema on kunnan itäosien keskeinen palvelu, jonka jatkuvuus on tärkeää paitsi asukkaiden terveyden, myös kunnan asukasluvun kasvun kannalta. – Valitettavasti on myös niin, että palvelujen heikennyksillä on taipumus…